sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Ensimmäinen rata kakkosissa



Tänään oltiin ekaa kertaa kakkosten radalla Pakkelin kanssa ja sehän meni ihan vallan mukavasti! Tuloksena nimittäin vitosen rata, joka riitti tällä kertaa niinkin pitkälle, kuin toiselle sijalle.

Aksu ei varastanut lähdöstä ja oli ihan kivasti kuulolla. Käännöksissä meni aikaa, kun joku ei ole opettanut jotain kääntymään, mutta muuten ihan passelia menoa. Pituuden jälkeen ohitettiin hyppy, josta siis vitonen. Ohitettua hyppyä seurasi toinen hyppy, jolle mentiin takaakierrolla! Kyllä se näemmä "kierrä" -käskynkin tunnistaa. Vauhtiin olen epätyytyväinen; ei oltu oikein Aksun kanssa hereillä. Lopun käännökset veivät vauhtia ja aikaa ja toka vikan esteen kierrätin ihan eri tavalla, kuin mitä alunperin ajattelin. En tiedä mikä ihmeen aivopieru se tuokin oli. Radalta löytyi yksi mainiosti onnistunutkin juttu (lähdöstä varastamattomuuden lisäksi); nimittäin kepit!! Ensimmäistä kertaa ikinä kokeiltiin kisaradalla takaaleikkausta kepeille ja sehän toimi, vaikkei keppikulmakaan ollut iiihan sieltä helpoimmasta päästä. Ehdin jo hetken muurille ohjatessani ajatella, että pitkäksi menee ja kakkosväliin ajaudutaan, mutta Aksupaksu ennätti kuitenkin kääntyä ja sen verran koota askeliaan, että sai kuin saikin itsensä ensimmäiseen väliin!

Kivaa kisata Aksun kanssa ihan ilman sitä merlesikailua! Suorastaan luksusta, kun tyyppi pysyy lähdössä ja edes yrittää kuunnella ja toteuttaa kartturin (toisinaan hieman epätäsmällisiäkin) ohjeita!

14 kommenttia:

  1. Joo, teidän käännökset saa mennä nyt syyniin, niin pääsette kohta kolmosiin luukuttaa! :D
    Ja mua häiritsee edelleenki toi video niin perkeleesti, lupaan, etten enää ikinä kato tarkennusta vasta tossa vaiheessa ja tarkenna videota noin päin.... :D
    Mutta siis asiaan, onnittelut vielä tätäkin kautta hienosta vitosesta! Te ootte hyviä!

    VastaaPoista
  2. No älä ny! Eihän toi niin huonoa laatua ole! Kyl me sut huolitaan kuvaamaan toistekin :DD

    VastaaPoista
  3. hahah :D Kiitti! Tosi kivaa, säki pääset sitte joskus kuvaamaan kuhan me vaan päästään ensin kisaamaan :D

    VastaaPoista
  4. Kamera on jo ladattu, kerro kun lähdetään :DD

    VastaaPoista
  5. Aksu oli niin nätisti lähdössä, että... ja kepit oli siistit. Kyllä ne mutkat vielä "suoristuu"!

    VastaaPoista
  6. Kauheeta miten vaikeita on nykyään jo kakkosenkin radat! Onnittelut vielä tätäkin kautta, hienosti tehty! =)

    VastaaPoista
  7. Emppu,
    yllättävää kyllä, mutta juu! Aksu ei edes yrittänyt varastaa. Ehkä sen kohta uskaltaisi jättää istumaan lähtöön?

    Miimi,
    Totta! Ykköstenkin radat on hankaloituneet minun mielestäni paljon siitä, mitä ne oli Pikkukoirien kanssa kisatessa (tai sitten aika kultaa muistot!). Kiitos onnitteluista :)

    VastaaPoista
  8. Olipa tosi kivannäköstä menoa radalla, varsinkin nuo kepit on kyllä todella upeat! (:

    VastaaPoista
  9. Vou! Hienosti menee, pian te olettekin jo siellä kolmosissa! Ah, itsekin tahtoisin niin kisaradalle, voi kun jostain kisakoiran saisi...

    VastaaPoista
  10. Luulisin myös nollien irtoavan ihan hyvää tahtia, mikäli Aksu nyt jatkossakin pysyy samalla tavalla lapasessa, kuin muutamassa edeltäneessä kisassa :)
    Ootko kysellyt lainakoiraa muuten keneltäkään tutulta? Saisit kisakaverin :)

    VastaaPoista
  11. Olen kysellyt ja melkein saanut, mutta tässä on sattunut vähän kaikenlaista viime vuoden puolella, että toistaiseksi ei ainakaan tietäisi, keltä kysyä. Ehkä mä alan treenamaan toenteolla Tildan kanssa, niin loppuvuodesta voisimme korkata agikisat :-)

    VastaaPoista
  12. Hei vaudeville! Joka kerta kun tuun tänne pyörimään on jotain iloisia uutisia! :) Onnittelut ekasta kakkosten radasta, sehän meni tosi kivasti! :) Harmi homma tuo kielto mutta sen voi todellakin laittaa kokemattomuuden piikkiin ja kun teille ei ole mikään kiire vielä kolmosiin. Treenaatte käännökset kuntoon ja avot! ;)

    Kiva lukea positiivisia onnistumisia, jotenkin sellaisella mututunteella voin kuvitella että kaikki positiivinen onnistuminen ylipäätänsä kisoissa on jotain ihan SUPERIA Aksun kanssa! :) Ja ehkä ne "vanhat" ongelmat alkaa olemaan jo historiaa..

    VastaaPoista
  13. Kati,
    Kuulostaa suunnitelmalta *nyökyttelyä* :)

    Lea,
    on vai (iloisia uutisia)? :D Joo, kolmosiin ei tosiaan ole kiire! Siellä pitäisi jo osatakin jotain ja siellä ne starttimäärätkin on niin hillittömät, että ei kamalasti houkuttaisi ihan vielä :)

    Aksun kanssa onnistuminen on kyllä ihan superia! Siinä osuit naulan kantaan. Jotenkin sen kanssa osaa ilahtua niin naurettavan pienistäkin edistysaskeleista, vaikka toisaalta toki sitten ne takapakitkin harmittaa ihan toisella tapaa, kuin keskivertoa olevan suht helpon harrastelukaverin kanssa. :) Aina kuitenkin, kun pysähtyy miettimään sitä, mistä lähdettiin liikkeelle ja missä oltiin esimerkiksi vuosi sitten, sitä osaa olla onnellinen edistyksestä (ja siitä, ettei Aksu ollut eka koirani). Vanhat ongelmat toisinaan pompahtaa pinnalle, mutta onneksi jo harvemmin! Ollaan ehkä opittu niistä jotain? :)

    VastaaPoista