lauantai 26. maaliskuuta 2011

Elvis 8v

16 kommenttia


Melkein meinasi unohtua! Meidän maailman kiltein lellipentu lelupoika Elvis täytti 24. päivä kahdeksan vuotta! Vaikea uskoa, että Elkkukin on jo mukamas niin.. "vanha". Ikä on kuitenkin vain pelkkiä numeroita ja Elkku on numeroistaan huolimatta nyt ja aina meidän pentukoira!

Elvis tuntuu jäävän blogissa aina niin sivuosaan, koska siitä on niin tavattoman hankala saada valokuvia! Yleensä kun yritän ottaa kuvan Elviksestä, on kuva pelkkää suttua, koska Elkun on pakko tunkea kirsu kiinni linssiin ("mitä sä teet?"). Kaivelin nyt arkistoja ja jostain koneen syövereistä löysin kaksi ehkä jopa ennen julkaisematonta kuvaa Elviksestä, joista tykkään kovasti. Kukkakuva on kenties vuodelta 2007 ja talvikuva ilmeisesti otettu helmikuussa 2004 (piti ihan tarkistaa, että oliko Elvis mukamas jo olemassa silloin, kun se kuitenkin on vain pentu). Kukkakuva on niin Elvistä! Kiharapäinen ja kaunosieluinen runopoika, joka nuuhkii äidin kukkia patiolla kesäisin, syö omenoita ja aurinkokuivattuja kastematoja. <3 Toivon Elvikselle paljon leluja, onnea ja pitkää ikää, vaikka eläinlääkäri vähän jo varoittelikin, ettei Elkku todennäköisesti ole sydämensä takia yhtä pitkäikäinen, kuin Hanni, mutta me ei uskota!

perjantai 25. maaliskuuta 2011

Treenatessa muista oikea mielentila, kuun asentoa ja tuulen suuntaaunohtamatta

15 kommenttia
Keväisen auringon myötä sitä on alkanut taas herätä talvihorroksesta ja haaveilla jostain mahdottomasta. Agilitykin sujuu siinä määrin, että ajatus kolmosiin noususta ei enää olekaan vain kaukainen juttu, vaan jotain, mikä voi oikeasti tapahtua. Tarvitaan siis jotain vaikeampaa. Jotain, josta voi sanoa vuoroin "tää loppu tähän!! ei enää koskaan ikinä, vannon!" ja vuoroin "me mennään ainakin tuonne, tonne ja tänne kokeisiin!". Mikäli olen oikein havainnoinut, niin tämä näkyy olevan tavallista usean tokoilijan parissa: luovutan-enluovuta-luovutan-en.... Ensimmäistä kertaa siis ikuisuuksiin päivitys toko -kategorian alle. Joskus hämmästytän itsenikin.

Kuinka sitten treenataan koekuntoon ja edes vähän suoritusvarmaksi herkkiskoira? Jaa-a, en tiedä. Ajattelin yrittää ottaa selvää. Mikä tietysti on hankalaa, koska olen arka lähtemään tokoilemaan. Pelkään virheitä ja niistä seuraavia paineistumisen hetkiä sen verran liikaa, että koskaan ei hetki tunnu olevan otollinen tokoamiselle. Joko tuulee väärästä suunnasta tai koira on "väsynyt" (kumma juttu; ei se koskaan agilityyn lähtiessä väsy ole) tai oma mielentila on vain sellainen, että ei kertakaikkiaan jaksa tsempata.




Jonkun verran ollaan nyt kuitenkin olkkaritokoiltu (aion tilata pipon, jossa lukee "kyllä se olkkarissa osaa") ja tehty jotain uusia juttuja. Ruutua ja kahden kapulan tunnaria! Ne on Aksustakin kivoja ja luovia liikkeitä! Ihan ei ole putkeen mennyt näiden(kään) opetus ja ruudussa Aksu asettelee ensin etukoivet ruutunauhalle ja sitten takakoivet, koska naksahdusta ei tullut pelkistä etukäpälistä nauhalla, niin tottahan silloin pitää takakoivetkin taiteilla nauhalle samaan linjaan! Olen jo kauan puhunut Aksun treenaamisen olevan nuorallatanssia, mutta sen piti olla pelkkä vertauskuvallinen juttu. Hieman meinaa pokka pettää, kun hurtta kamalan ihastuneena ja selvästi ylpeänä tajuaa stepata kaikki tassut nauhalle ja sen jälkeen hieman idiootti virne naamallaan heiluttaa häntäänsä: "Nääksä!? Mä TAJUSIN!". Tunnarissa se löytää aina omansa, mutta toki ensin pitää se väärä kapula sellaisella kettuloikalla töniä syrjään. Niin ja oma kapula palautetaan tietysti pureksien, koska eihän sellaisia mitättömiä hammastikkuja vaan voi kantaa pureksimatta! Tuohon kettuloikkailuun ottaisin mieluusti neuvoja vastaan. Kapuloiden luokse kiiruhdetulla vauhdilla ei ole vaikutusta kettuloikkailun esiintymiseen. Auttaisikohan kapuloiden määrän lisääminen? Pakko myöntää, että vähän lähdin niin sanotusti soitellen sotaan tunnarin kanssa. Fiilispohjalta olen sitä opettanut ja ainakin tähän asti, jos ei tuota kettuloikkailua oteta huomioon, tyyli on ollut ihan menestyksekäs! Hurttahan kuitenkin jopa älyää, että tarkoitus on tuoda nimenomaan se minun hajustamani kalikka!

Tässä kohdin huomaan olevani huono ja epätunnollinen tokoilija, sillä sen sijaan, että huolestun epäkohdista, niin lähinnä tuijotan koiraa ihastuneena. On vain niin kertakaikkisen ihanaa nähdä koira iloisesti tekemässä jotain ja jopa soveltamassa jotain itse! Voi tietysti olla, että kokeessa tuomari ei osaa olla yhtä ilahtunut koirani luovista tempuista, mutta se on sitten sen ajan ongelma. Sitäpaitsi luulen, että pillahdan itkuun pelkästä onnesta, jos jokin tokokoe menee tulevaisuudessa pieleen sen takia, että Aksu oli niin innoissaan, että sovelsi omia juttujaan. Sitä odotellessa?

Metalliesineen pitoharjoitukset on aloitettu myös ja oho. Tulipas deja vu. Ihan kuin meidän noutokapulaharjoitukset joskus. Koiran ilme on sen näköinen, että se uskoo kuolevansa ihan kohta. Sentään se ei ole (vielä?) juossut metalliesinettä pakoon ja korvat hörähtää pystyyn aina, kun naksahdus kuuluu. Tämä siis sujuu aikas hyvin! Videolle ikuistettuna ensimmäiset (tai oikeastaan toiset, treenattiin tänään kahdesti tätä) tämän sortin treenit. Pitää käydä shoppailemassa se ihan oikea metallikapula, ettei tarttisi voiveitsillä ja lusikoilla treenata

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Nollia juhlistetaan hälyäänilelubileillä

17 kommenttia


Kolme rataa juostiin tänään kakkosissa ja mukaan kotiinviemisiksi lähti yksi nollavoitto ja pari hyllyä (niille palkinnoille tietysti). Aksu ei varastanut yhdessäkään lähdössä, vaikka kolmannella radalla ei kyllä paljon puuttunut. Jätin Aksun viimeisellä radalla kokeeksi istumaan lähtöön (yleensä pistän maahan) ja eikös se samantien alkanut "hytkyä" siellä sen näköisenä, että kohta mä muuten tuun. Tähän postaukseen on liitettynä se meidän nollarata (kiitos kaverille kuvaamisesta ja editoinnista)!

Nollaradalla Aksu pysyi lapasessa!! Puomilla Aksu eteni hieman varovaisemmin luultavasti siksi, että tyyppi tipahti puomilta perjantain treeneissä. Ajattelinkin etukäteen Aksun ottavan kiellon puomilta tai menevän ylipäätään mielummin tyrkyllä olevaan putkeen, vaan väärässä olin (onneksi!). Pistäkäähän toki merkille meidän erityisen hienot 2on2off-kontaktit ja huisin tiukat käännökset.. köhköh.

Hyllyradat olivat hyviä hyllyjä! Tokalla radalla tuli vitonen pujottelusta (Pakkel kiirehti pari vikaa väliä ja jätti ne siis välistä....), jonka jälkeen en pitänyt enää ohjausta kovinkaan tiukkana ja Aksu sitten syöksähti yhden putken väärään päähän. Ei haittaa! Kerrankin älysin jopa olla korjaamatta hyllyä! Pitäisi vaan yrittää opetella siihen, ettei korjaa ollenkaan hyllyjä, kun ei siitä mitään hyötyäkään ole. Viimeisellä radalla hylly otettiin jo heti kolmannella esteellä ja pari kaarrosta meni ihan älyttömän pitkiksi, mutta muuten oli kiva rata! Sellainen juoksusuora lopussa, joka oli hauska. Näillä kahdella jälkimmäisellä radalla Aksulla oli minun mielestäni paljon enempi vauhtia, kuin ekalla radalla! Tai siltä se ainakin tuntui.

Ja KYLLÄ! Fiilistelen nollavoittoa! Ihan huikeaa, kun taas muistelee sitä, mistä sitä on tullutkaan lähdettyä liikkeelle. Sori, mutta en vain pääse siitä yli, kuinka mainiosti me on edetty! Vaan on sen eteen tehty töitäkin! Aksun käytös radan laidallakin oli siivompaa ja se oli pitkiä aikoja jopa räyhäämättä! Jee!

Palkintokassista ei lelukkaa löytynyt, joten kotimatkalla kaupassa käväistessäni nappasin ostoskoriin uuden vinkulelun Aksua varten. Perinteiset onnistuneiden kisojen jälkeiset hälyäänilelubileetkin (klik klik) on nyt pidetty

torstai 10. maaliskuuta 2011

Vuoden 2010 juttuja

18 kommenttia
Otin josefiinan puolivirallisen haasteen vastaan ja väsäsin tälläisen vuosikoosteen vuodesta 2010. Yritin käyttää jotain blogissa aiemmin esiintymättömiä kuvia, mutta taisi lipsahtaa pari vanhaakin sekaan. Tässä siis nyt meidän pikainen katsaus vuoteen 2010, johon mahtui vaikka mitä! (kuvat klikaten isommiksi, as usual)


Tammikuussa uskaltauduttiin hillittömästä tuulesta ja pakkasesta huolimatta jäälle kävelemään. Arjessa ja harrastuksissa paikkailtiin uuden vuoden aiheuttamia äänikammotuksia.



Helmikuussa Aksun äänipelon aikaan saama agilityhallipelko kärjistyi siinä määrin, että tyyppi kieltäytyi jopa tulemasta autosta agihallin parkkiksella.
Tavattiin sukulaiskoiria Patchcoat-tapaamisessa. Kotona rempattiin, Aksu osallistui suurella mielenkiinnolla kaikkeen.



Maaliskuussa rempattiin edelleen. Lunta riitti sitäkin. Eksyttiin möllitokoihin, jotka Aksu voitti. Tokotreeneissä painittiin silti paineistumisen ja ääniarkuuden tuomien ongelmien kanssa, agitreeneissä Aksu alkoi löytää rohkean ja äänekkään agiminänsä. Elvis täytti 7v.



Huhtikuussa loppui omatoimitreenaus agihallikauden päätyttyä. Eksyttiin myös ensimmäiseen viralliseen tokokokeeseen ikinä! Tuloksena ALO1. Aksu pelkäsi tömähtelyjä ja siis lelujen heittäminen sekä kengillä maan tömäyttäminen oli pelottavaa. Kisasin ensimmäistä kertaa Remyn kanssa agilityssa. Tulokset eivät olleet kummoiset, mutta kivaa oli silti! Ulkoilusää alkoi olla miellyttävämpi ja Pikkukoiriakaan ei palellut! Aksu täydensi ruokavaliotaan mudalla.



Toukokuussa Hanni heitti talviturkkinsa vanhan ja uskollisen trimmerin avulla naulakkoon (tai roskikseen, jos tarkkoja ollaan). Pian sen jälkeen sattui muutama viileämpi päivä ja pappakoira lenkkeili talvipalttoo päällään. Onneksi sää lämpeni toisinaan jopa ihaniin lukemiin ja antoi lupauksen tulevasta intiaanikesästä. Aksun kanssa kierreltiin kivalla menestyksellä agiepiksiä ja käytiinpähän parissa virallisessa tokokokeessakin.



Kesäkuussa hoidettiin Helmi-neitiä ja leikittiin frisbeellä! Enimmäkseen siis laiskoteltiin. Aksu löysi lenkillä lasinsiruja, joista toiseen etutassuun ikävä haava, joka kuitenkin parani onneksi nopsasti ja vaivattomasti. Pikkukoirat, etenkin Hanni, nautiskelivat lämpimistä päivistä pitkän ja lumisen talven jälkeen.



Heinäkuussa riitti hellettä ja me vain velttoiltiin. Käytiin uimassa ja maattiin auringossa. Aksun ja Elviksen välit viilenivät. Aksusta tuli iso ja se ei enää oikein sopinutkaan ihan kaiken aikaa saman katon alle toisen uroksen kanssa. Ulkona, kaukana kaikesta kadehdittavasta, tyypit tulivat toimeen edelleen. Aksu kilpaili kylän koirien kanssa "vuoden punkkeisin hurtta" -tittelistä. Luulen Aksun pärjänneen aika hyvin, koska parhaimmillaan lenkin jälkeen vilisti turkin seassa neljäkin ällötystä!



Elokuussa saatiin omat pujottelukepit, joilla treenattiin ahkerasti yksin ja kaverin kanssa. Aksu tapasi Stella-aussien, joka pompahti jo ensi tapaamisen jälkeen Aksun tyttöystäväehdokaslistan kärkeen. Käytiin Helsingissä lenkkeilemässä, shoppailemassa keskustan Stockalla ja puistopiknikillä Viikkarin terminaalin kieppeillä. Elvis kävi eläinlääkärillä hammaskivenpoistossa. Samalla reissulla Elkun sivuäänen huomattiin pahentuneen.



Syyskuussa ei ainakaan tullut valokuvattua juurikaan. Koitti paluu opiskelijan arkeen lämpimän kesän jälkeen. Aksu kävi ensimmäisessä ja viimeisessä näyttelyssään hakemassa tarvittavaa näyttelytulosta. Startattiin myös ensimmäisissä virallisissa agilitykisoissamme. Kartturia jännitti ihan liikaa. Ihan tarkkaan en muista oliko se juuri syyskuussa, mutta Hannikin hoidatti syksyn aikana hampaansa. Samalla sydämestä löytyi pieni sivuääni.



Lokakuussa Aksu kävi tokokeessa tekemässä huomattavasti aiempaa paremmalla vireellä hyvän kakkostuloksen. Hanni täytti 15v ja juhli merkkipäiväänsä maksalaatikolla. Lahjaksi sai rapsutteluja ja toiveita, että eläisi vielä mahdollisimman monta hyvää kuukautta tai vuotta. Sanottiin sille, ettei haluttaisi vielä pitkään aikaan luopua siitä. Ensilumi satoi.



Marraskuussa Aksu haki tokon alokasluokasta toisen ykkösensä ja agilitykisoissa avasi nollatilinsä. Lunta satoi lisää ja Hanni päätti ulkoilevansa seuraavan kerran sitten, kun keväinen aurinko lämmittää ja ulkona on mukavaa. Ompelin Elvikselle takin. Kuukauteen mahtui jokunen aurinkoinen päiväkin, vaikka selvästi vähemmistönä.



Joulukuussa Aksu haki kolmannen ykkösen alokasluokasta ja sai tittelin TK1. Agilityssa Aksu sai toisen nollansa ykkösluokasta. Pakkel täytti 2v.