Viime viikonloppuna käytiin Aksun kanssa möllitokoissa ja meidän lyhyt ja vähemmän menestyksekäs tokouramme laitettiin sitä myöden pakettiin. Ei enää tokokokeita. Olkkaritokoilua jatketaan kyllä, sillä siellä Aksu uskaltaa loistaa ja näyttää oikean osaamisensa tason ilman, että tarvitsee pelätä vieraita ihmisiä tai ääniä tai... vieraiden ihmisten ääniä?
Möllikoe oli kamala. Varsinainen pohjakosketus. Pistesaaliis oli 81,5 pistettä ja siinäkin puolet liikaa. Kertonee aika paljon lajia tunteville? Tuomareilta (liikkeet oli jaettu kahteen kehään, siksi tuomarit monikossa) tuli kannustavia sanoja. Otan kuulema Aksun nätisti huomioon, tuen sitä ja yritän tehdä sille hommasta hauskaa. Nämä huomiot oikeasti lämmittivät mieltä.
Mainitsemisen arvoista on se, että Aksu kykeni suorittamaan kaukot (!!!!! lyhennetyllä matkalla tosin ja jatkuvilla kehuilla), sekä teki uusintayrityksellä hienon luoksetulon (ensimmäisellä kerralla ei uskaltanut jäädä aloilleen, kun olin jättämässä sen). Seuruut oli kamalia, paitsi niinä hetkinä, kun Aksu uskalsi irroittaa katseensa ympäröivistä asioista ja keskittyä minuun. Minun pitäisi kuulema vain treenata enemmän häiriössä, niin Aksustakin tulisi varmempi suorittaja. Voi kun se olisikin niin helppoa! Pelkäävän koiran siedättäminen asioihin ei ole ihan niin yksioikoista, eikä kyse ole siitä, etteikö me olisi häiriötä treenattu! Villakoiran ydin on pikemminkin siinä, että siedättäen rohkaistettu koira on vain näennäisesti rohkea koira.
Mikä Aksua sitten pelotti? Äänet, ylläri ja tuomari, mikä oli oikeastikin ylläri. Tavallaan.
Paikkamakuu oli.. huono vitsi. Juuri ennen paikkamakuun alkua kehänauha koirien takana pääsi irti ja lepatti vienosti tuulessa. Aksu sanoi heti
o-ou, saatankuollakohta. Pisti maaten hidastellen, vaikka kehänauha oli jo hiekalla ja kivillä laitettu kuriin. Piilosta näin, kuinka lentokoneen lentäessä koepaikan yli Aksu valahti ihan lyttyyn. Fasaanin rääkäisy läheisessä puistikossa pian tämän jälkeen olikin sitten jo ihan liikaa. Pakkel pomppasi pystyyn korvat luimussa ja se makuu olikin sitten siinä. Koko tämän ajan, kun Aksu bongaili mörköjä, makasivat muut koirat oikein rauhallisina. Naurettiin tälle äidin kanssa, koska tämä oli jo niin huono vitsi, ettei sille voi, kuin nauraa! Möllikoe KAUPUNGISSA ja
fasaani rääkäisee juuri paikkamakuun aikana.
No, aina ei voi voittaa.
Äänien pelkurointi ei ollut mitään uutta, mutta se, että Aksu reagoi tuomariinkin niin voimakkaalla pelolla oli yllätys ja toisaalta taas sitten ei ollut ollenkaan yllättävää. Niille, jotka ovat hypänneet kelkkaan vasta äskettäin kerrottakoon, että Aksu pelkäsi pentuna ihmisiä tosi paljon. Sen jälkeen on kuitenkin edistytty harppauksittain ja vaikkei Aksu edelleenkään suhtaudu vieraisiin ihmisiin järin luottavaisesti, niin alokasluokassa Aksu noukki luoksepäästävyyksistä kymppejä! Tällä kertaa Aksu kuitenkin reagoi tuomarin kosketukseen (kehääntulotarkastus) tosi vahvasti. Tuomarin luokse Aksu käveli ihan nätisti, mutta ensimmäisestä kosketuksesta syöksyi remmissä häntä koipien välissä pakoon. Uusintayritys edes tovin rauhoittelun jälkeen kentän laidalla ei tuottanut sen kummempaa tulosta, oikeastaan
täysin päinvastoin ja Aksu murahti. Kokemuksesta tiedän, että homma ei tule jatkossakaan helpottumaan, sillä pehmeällä koiralla on norsun muisti, joten olkoot.
Tietyllä tapaa tuntuu siltä, että luovutan, vaikkei kyse olekaan pelkästään luovuttamisesta. Nyt vain ylittyi sellainen raja, jonka jälkeen ei ole järkevää jatkaa yrittämistä, vaan on parempi vain antaa olla ja keskittyä johonkin muuhun. Herkkiskoiran treenaaminen on toisinaan varsin epäkiitollista, sillä vaikka tekisit kuinka parhaasi, niin aina sekään ei riitä.
Apulanta laulaa niin osuvasti (sori Aksu) ja sävelkin on kiva & tarttuva hyräillä.
Minussa on ongelma, jokin virhe ohjelmoinnissa
Puutteita koodissa, korvaan arvaamattomuudella
Tuntuu että tekijä unohti otsaan kirjoittaa
ravistettava ennen käyttöä