lauantai 2. huhtikuuta 2011

Se tunne, kun muistaa koiransa olevan ääniarka

Noniin, tässäpä postaus, jonka jälkeen normikoiran omistajat katsovat turrejaan tyytyväisesti myhäillen. Liiallisesta energiasta ja sen sellaisesta johtuvat treeniongelmat ovat kevyttä kamaa pelkääjäkoiran treenisolmuihin nähden. Normikoiralla tarkoitan tässä yhteydessä sellaista koiraa, joka ei pelkää ääniä tai ihmisiä.

Perjantaina huristeltiin siis agitreeneihin Pakkelin kanssa ja ehdittiin tehdä jopa keinu muutamia kertoja, ennenkuin Aksu ahdistui ja ne treenit olikin sitten siinä. Onhan toki lyhyt treenikin tehokas, mutta jotain rajaa silti. Agitreenaus ei ole ehkä kuitenkaan kaikkeista tehokkaimmillaan, jos treenien kokonaiskesto on sen reilu viitisen minuuttia. On jälleen kerran hankala nimetä se nimenomainen kohta, josta alamäki alkoi, mutta huomaan, että alan selvästi oppia. Ehdin nimittäin jo treenikentällä kiinnittää Niihin Asioihin (eleet, äänet) huomiota ja nähdä jo sen ensimmäisen, häviävän pienen hetken, kun Aksun ilme meni "jeejeeagiajeeeee!" -ilmeestä siihen "o-ou, tippuuko taivas niskaan!?!" -ilmeeseen, joka ensimmäisellä epäröintihetkellä vain vilahti koiran naamalla. Se, että ennätän nykyään useimmiten jo huomata tulevan solmun ajoissa, ei kuitenkaan tarkoita sitä, että voisin välttämättä tehdä mitään estääkseni sen.

Useasti, kun kerron Aksun olevan ääniarka, tulee ihmisille mielikuva koirasta, joka suorastaan lentää pakoon pää viidentenä jalkana naapuripitäjään asti kuullessaan jonkin ison pamauksen tai sitten sen klassisen laukauksen. Joissain tapauksissa se onkin niin, muttei aina. Ääniarkoja koiria on laidasta laitaan. Aksu erikoistuu niihin pieniin ääniin, vaikkakaan se ei mitenkään sulje pois isojen äänten pelkäämistä. Yhdessä vaiheessa Aksu pelkäsi limpparipullon aukaisusta lähtevää sihahdusta. Sen jälkeen näppärä paimen alkoi luontevasti pelätä kädessä olevia pulloja, koska nehän voi sihahtaa. Tällä hetkellä kotikammotuksena on akvaariokauhu eli vedenvaihto Viljon (norsukala) valtakuntaan. Pulputtavat vesiletkut kun ihan tunnetusti tappaa paimenkoiria räjäyttämällä niiden tajunnan kamalalla pulputuksellaan. Myös korkkien avausääni on pahapaha. Tiedättekös, se mitättömän pieni "poks", kun kuuluu esimerkiksi huulirasvan tai deodorantin avaamisesta? Niin ja ne pelot ei ole mitenkään johdonmukaisia. Ne voi alkaa ja loppua lähes sormia napsauttamalla. Ihan ilman mitään "traumoja" tai "huonoja kokemuksia" itse äänilähteestä.

Perjantain agitreeneissä kaikki taisi ehkä lähteä liikkeelle avainnipun kilisemisestä hallin toisella puolella. Ainakin se oli ihan selvä ääni, johon Aksu reagoi luimistelulla ja kun yksi pelottava ääni on paikannettu, tulee myös muista aiemmin  ihan ok olleista äänistäkin kauhistuksia (dominoefekti). Toisin sanoen siis säikähdyksen jälkeen jopa muille koirille suunnatut "eit" sun muut tiukemmat käskyt saavat Aksun vain enempi lukkoon ja kun se tosiaan paineistuu ja ahdistuu huolella, niin siihen sitten harvemmin auttaa enää mikään. Yrityksistäni huolimatta en saanut Aksua tointumaan tästä perjantaisesta järkytyksestä ja me siis lähdettiin kotiin kesken treenien. Kuinka monelle normikoiran omistajalle tulee mieleen, että treenit voi mennä penkin alle jonkin näin mitättömän asian takia? Pelkääjäkoiran kanssa alkaa haaveilla normaaleista treeniongelmista. Siitä, kun koira esimerkiksi agilityssa karkaa ilman lupaa joka hemmetin kontaktiesteelle tai siitä, kun esimerkiksi tokossa koira on niin riemukas, että seuruussa vähän painaa ja edistää. Ei, en yhtään vähättele niitä ongelmia, etteikö nekin voisi olla hankalia, päänvaivaa tuottavia ja koe/kisamenestykseen vaikuttavia. Niissä vain on se yksi olennainen ero, joka painaa ne enemmän plussan puolelle: nimittäin se, että ne ongelmat eivät johdu pelkäämisestä.

Nyt joku tietysti luulee, että Aksun elämä ja treenailu on yhtä pelkäämistä. Ei se ole, sillä ei me koko aikaa kuunnella niitä kammottavia ääniä ja osaan Aksu siedättyy ihan itsestään, osa unohtuu ja osa on niin harvinaisia tai satunnaisia, ettei niiden pelkääminen haittaa. Treenaaminenkaan ei ole Aksun mielestä paskaa hommaa itsessään, vaan ne on ne pelottavat äänet, jotka tällä kertaa sössivät koko homman. Ilman niiitä Aksu on ihan huippu! Tokossa se on tunnollinen ja tarkka. Agilityssa ihanan innokas ja iloinen. Joskus vain äänet käyvät liian pelottaviksi ja tällä kertaa kävi nyt näin. Harmi, mutta elämä on ja niin edelleen.

16 kommenttia:

  1. Nyt olet hieman ajastasi jäljessä. Valitettavasti. Nykykoirista noin puolet on ääniarkoja - siis luonnetestin perusteella. Eli ihan vain arvaamalla n. 57% kaikista koirista on ääniarkoja.
    Kokonaan toinen kysymys on se, etä minkä äänien arkoja ne itse asiassa ovat. Laukaukset? Vinkumiset? Kirkumiset? Lasten äänet? Matalat kumaukset? Mitkä äänet aiheuttavat koirassa pelkoreaktioita? Ja miksi? Niin moni muukin asia vaikuttaa siihen MIKSI koira reagoi tiettyyn ääneen.

    Itse en enää käytä koirasta termiä "ääniarka". Jotta tuntisi koiransa paremmin, täytyy olla tarkempi reaktioiden suhteen.
    Muutoin voi tehdä koiralleen tahtomattaankin hallaa. Voi olla että koira pelkää tiettyjä ääniä tilanteissa - mutta ei kaikkia.

    VastaaPoista
  2. Ääks, läksi liian aikaisin! Siis jos koira pelkää tiettyjä ääniä, niin kannattaa kartoittaa tarkemmin, missä arkuus piilee! Ja nimenomaan sen takia, että tulisi koiran kanssa toimeen arkipäivän elämässä. =)

    VastaaPoista
  3. No voihan höh Aksun kanssa. Tiedän tunteen, valitettavasti. :/

    Mielestäni on ihan sama mitä termiä käytetään ääniherkkyydestä puhuttaessa. Jos koira reagoi limpparipullon avaamiseen ja avainnippuun ja menettää siitä toimintakykynsä, niin se reagoi ääniin aivan liian herkästi. Jos koira on vielä pehmeä, niin se on arjessakin kaikkea muuta kuin helppo. Jos siitä saa viettiä nostamalla harrastuksissa edes jotakin irti, niin se ohjaajan ison työn takana.

    Jos puolet luonnetestin koirista on "ääniarkoja", niin se kertonee vain siitä, että siellä testataan aika paljon ei-hyviä harrastuskoiria. Taitaa kertoa aika paljon muustakin. :(

    VastaaPoista
  4. Minusta kuulostaa tosi kurjalta, jos tosiaan testin mukaan yli puolet (testattavista!) koirista on ääniarkoja. Ääniarkuus voi pahimmillaan vaikuttaa ihan normaaliin arkielämäänkin todella rampauttavasti. Tiedän koiran, jolle maailma äänten kanssa oli liian pelottava ja se siis lopetettiin. Pelko on vahva tila.

    Ääniherkkyydestä/ääniarkuudesta/paukkuarkuudesta puhuttaessa ja sen haittaa näin arkielämässä ja treenielämässä arvioitaessa minusta olennaisinta onkin se, kuinka se koira palautuu siitä säikähdyksestään. On ihan ok, että koira noteeraa asioita ja jopa säikähtääkin toisinaan, mutta se ei ole ok, että se ei palaudu säikähdyksestään kohtuullisessa ajassa, vaan tilanne "jää päälle". -Kuten siis Aksun kanssa kävi perjantain treeneissä.

    VastaaPoista
  5. Nätisti kirjotit taas Aksusta! :)
    Tosi ikävää, että noin kävi :/ Toivotaan, että ensi perjantai olisi parempi, meki saavutaan sillon paikalle herkkiksen kanssa. Ipana saa vielä jatkaa kotona hengailua.
    Ja mä komppaan tässä Emppua ton ääniherkkyyden suhteen.
    Ja niinkuin itse sanoit tosta tilanteen päälle jäämisestä. Eihän se ketään haittaa jos koira vähän säpäsähtää tai hypähätää kauemmas ja tilanne on sillä ohi, on se täysin eriasia, kuin koira joka menettää toimintakykynsä.

    VastaaPoista
  6. Ihan mielenkiinnosta tahtoisin tietää, että mihin perustuu tieto, että yli puolet koirista olisi ääniarkoja? Etenkin tuo prosentin tarkka arvaus. Jos luonnetestiin pohjaa niin ilmeisesti siihen on siis laskettu myös laukauskokemattomat mukaan, vai? On totta, että tosi monet koirat reagoi koviin/poikkeuksellisiin ääniin jollain tavalla, mutta rajansa kaikella - limsapullon sihahdus ei kuulu mielestäni kumpaankaan noista kategorioista eikä ole mitenkään puolusteltavissa.

    Loppuun Sariannelle vielä kiitos blogin kirjoittamisesta, teidän juttuja on ollut todella kiva lukea. Itselläni on hyvin herkkä ja sen takia vaikeasti koulutettavissa oleva koira, vaikkei ääniarka olekaan. Olen jo pitkään käynyt hakemassa uskoa täältä, että sitkeä koulutus, usko ja yritys voivat vielä tuottaa tulosta :) Olet tehnyt hienoa työtä Aksun kanssa, tsemppiä myös jatkoon!

    VastaaPoista
  7. Ulkopuoliselle kiitokset tsempeistä ja tsemppiä myös sinnepäin herkkiksen koulimiseen! Helppoa se ei ole, mutta ne vaivalla hankitut pienetkin edistysaskeleet tuntuvat sitäkin paremmilta :) Ja oppiihan siinä itsekin paljon sellaista, mitä ei helpomman koirakaverin kanssa treenatessa oppisi. Kiva, että blogista on vertaistueksi :)

    VastaaPoista
  8. Noi on kyllä niin kurjia kun treenit tai kisat tai mikä tahansa menee pieleen kun piski pelästyy. :( Koen olevani suorastaan onnekas kun Rumo pelkää vaan kovia pamauksia, laukaksia jne isoja ääniä eikä ihan mitä tahansa. Kerran on mennyt kisat penkin alle pelon takia, treenit muutamaan otteeseen. Suht vähällä on selvitty.

    Kun koira pelkää ääniä, niin sitä oppii arvostamaan pieniä edistysaskelia. Rums pelkäsi joskus vuosi sitten autonoven pamahdusta kiinni, silloin aloin siedättää sitä ääniin enemmän. Ja se toimi! Oviin ei reagoida enää. Eikä mattojen tamppaukseen. Ukkonen, ilotulitukset ja muut vastaavat pelottaa yhä, mutta ei se mitään. Voisi olla paljon huonomminkin ja mehän selvitään näin oikein hienosti.

    VastaaPoista
  9. Jep, tuntuu nykyisin olevan todella todella yleistä että koirat pelkää erilaisia ääniä. Pahoja ovat pamaukset, kolahdukset esim. joku metalliesine tippuu maahan, laukaukset, raketit, lumien alas tulo katolta, isot autot, keinun pamaus jne. Omat koirat on onneksi olleet aika varmoja kapistukia (koputtaa puuta) mutta lähes päivittäin tapaan koiria keille ei kaikki äänet oli ihan helppo juttu. Osa koirista ei esim. voi ollenkaan treenata normaalissa agilityryhmässä koska keinun ääni pelottaa niin paljon että ei voi olla samassa hallissa kun joku toinen menee keinua; tällaisia koiria on oikeasti aika paljon.

    Tsemppiä vaan Aksun kanssa treenaamiseen jatkossa, pitkää pinnaa se vaatii. Muista että on hänessä paljon hyvääkin ;)

    VastaaPoista
  10. Pakko vielä kommentoida, mun mielestä on pikkasen eri asia, että koira pelkää ampumisia, ilotulituksia tms.. Kuin, että koira pelkää ns. "arkipäivän" ääniä... Vanha airiksemme oli paukkuarka, ja siedätyksellä se saatiin toimimaan kyllä ampumistenkin aikana, Mimmi taas on ääniarka pelkää esim. rapisevia puskia yms. Ei taida kettukoiran kuulua pelätä tollasia asioita?
    Todella ikävää on, että tällaisia koiria löytyy aina lisää ja lisää, rotuun, sukupuoleen tai ikään katsomatta. :/

    VastaaPoista
  11. Itse en kyllä tapaa mitenkään tavattoman usein ääniarkoja koiria, mikä ei tietenkään tarkoita, etteikö niitä olisi paljon. En kuitenkaan pidä minään satumaisena tuurina sitä, että meidän treenikavereina on ollut lähinnä vain ääniin normaalisti suhtautuvia koiria.

    Osalla siedätys toimii, osalla ei. Aksullakin siedätys on helpottanut paljon, mutta on myös asioita, joihin sitä ei ole saanut siedättämälläkään erityisen varmaksi.

    VastaaPoista
  12. Voihan :/ Isot tsempitykset minulta ja Kodaltakin! <3

    Koda oli alussa aivan mahdottoman ääniarka. Kun mentiin koirapuistoon ja sattui leikkimään jonkun koiran kanssa aivan innoissan, mutta auta armias se haukahti! Koira lamaantui siihen paikkaan ja ei varmasti jatkanut leikkimistä. Vieläkin hieman kuulostelee muiden haukkumisia (etenkin beaglen ulvonta tekee Kodalle edelleen pahaa), mutta tämä haukkuarkuus hieman väheni, kun tajusi höpsö että osaa itsekin päästää samanlaisen äänen :') eli siis haukkua. Muillekin koville äänille on ollut arka, mutta siedättämällä meidän onneksi se on vähentynyt.

    VastaaPoista
  13. Tiedän tunteen, kun talossa asuu yksi toinekin ääniherkkä. Alkuviikosta tuumasin hallimme kattoa ja onneksi loppukevään treenit on Iitun osalta jääneet hallista pois.

    Tsemppitykset!

    VastaaPoista
  14. Hei!

    Miten olet saanut kuvat noin, että klikkaamalla ne aukeavat tuollaisen harmaan kehyksen sulje-nappulan kanssa?

    Kiitos jo etukäteen. :)

    VastaaPoista
  15. Tervehdys taas pitkästä aikaa! :)

    Minulle on kuitenkin tullut sellainen kuva, kun olen täällä blogissanne vieraillut, että Aksun ääniarkailut olisivat menneet hieman parempaan suuntaan? Vai olenko tulkinnut ihan omiani?

    Meillähän Poppanen reagoi myös ääniin. Onneksi - kop kop - tilanne on vuosien myötä parantunut ja Poppasen reaktiot ovat tasaantuneet ja ääniin reagoiminen on "normalisoitunut". Tilanne vaikutti aika toivottomalta, kun Poppis oli n. 2-vuotias, mutta nyt muutaman viime vuoden aikana on päästy paljon eteenpäin. :)

    Poppasen kanssa hankalaa on ollut se, että se on luonteeltaan terävä ja kiihkeä. Sen kouluttaminen on vaatinut pitkää pinnaa ja "sataan laskemista". ;) Kaikki työ on kuitenkin kannattanut ja tuntuu, että nykyään olemme Poppasen kanssa samalla planeetalla ja osaan melko hyvin ennakoida sen reaktioita.

    Ihan hirmusti tsemppiä sinulle ja koko koiraköörille rapsutuksia! :)

    T. Pamu ja Hirmut

    VastaaPoista
  16. Kiitos tsempityksistä!

    Minna,
    Taisit vastauksen löytää jo? :)

    Paula,
    Aksun ääniarkailut on sellaista kausittaista. Siis koko ajan sillä on tietyt äänet, joita se pelkää, mutta välillä sitten syystä tai toisesta tulee kausia, jolloin se säikkyy enempi. Meillä on nyt ollut putkiremppaa taloyhtiössä, joten voi olla, että se on jotain ääntä säikkynyt enempi ja sen takia reagoi nyt herkemmin ääniin. Agissahan meillä oli vuosi sitten uuden vuoden jälkeen hankaluuksia enemmänkin, mutta tokossa sitten taas on aina ollut koko ajan jotain ääniin reagointia.

    Poppanen ei varmasti ole ollut ihan helppo koira kouluttaa :) Terävän ja kiihkeän ääniinreagoivan otuksen kanssa saa olla koko ajan itse skarppina, jos haluaa edistyä! :)
    Kiitokset tsempityksistä! Rapsut välitetty!

    VastaaPoista