maanantai 23. toukokuuta 2011

Vaihteeksi aurinkoisiakin päiviä

10 kommenttia


Viikko on oltu jo putkiremppaa paossa. Aksu Pasin kanssa eri osoitteessa, kuin minä. Aksua kun ei voi vanhemmilleni tuoda Elviksen takia. Pakkel ei enää ollenkaan tule toimeen Elkun kanssa ja kaikkien kannalta on parempi, että koirat eivät enää vietä aikaa samassa osoitteessa ollenkaan. Mikäli Hanni osaisi puhua, olisi se varmasti jo hurrannut tälle järjestelylle ja äänestänyt sen puolesta jo silloin, kun Aksun näki ekan kerran. Hanni ei ole erityisen sosiaalinen tyyppi, vaikka Aksuakin sietää oikein hyvin (niin kauan, kunhan Aksu ei yritä lääppiä!).

Muutamana päivänä on jo paistanut aurinko sen verran, että on ollut jopa oikein mukavaa ulkoiluttaa kameraa! Aksun kanssa käytiin erään järven ympäristössä lenkkeilemässä ja sillä reissulla tipahti yksi linssisuojuskin järveen sen verran syvään kohtaan, että se sitten jäi sinne. Ei löytynyt etsinnöistä huolimatta. Aksukaan ei sitä (tietenkään) osannut etsiä, vaikka sujuvasti kroolaakin froliceja veden alta (ne ei kelluneet! Mikä pettymys). Pitäisi varmaan olla onnellinen siitä, että sinne järveen tipahti vain linssinsuojus, eikä koko kamera!



Uimisen suhteen Aksu ei ole yhtään rohkaistunut sitten viime vuoden. Mielellään se veteen sinkoaa lotraamaan, mutta heti, kun vesi alkaisi ulottua kylkiin asti, iskee epävarmuus! Kas, kun eihän sitä tiedä, vaikka pohja katoaisi tassujen alta! :O Ehkä se siitä rohkaistuu. Tai sitten ei :D

Torstain agitreeneissä (kyllä, me myös treenamme joskus, emmekä pelkästään kisaa!) oli kouluttaja poissa ja yksi ryhmäläisistä oli ottanut harteilleen treenien suunnittelun. Tehtiin kivoja juoksupätkiä, joissa pääsi kokeilemaan jaakotusta, leijeröintiä ja takaakiertoja. Muutama rima lensi, kun kokeilin vedättämistä ja arpoipa Aksu pari väärääkin estettä. Pitäisi oikeasti treenata sitä vedättämistä, sillä sen avulla saisin Aksun pinkomaan hitusen kovempaa ja voitaisiin pelata itsellemme lisää sekunteja keinulla mamoilua varten. Ei sillä, että Aksu erityisen hidas nykyiselläänkään olisi, mutta kyllä vaan siellä kolmosissa saa pinkoa aika kovaa, jos mielii niille kivoille nollasijoille keinulla haaskatuista sekunneista huolimatta. Ensi viikonloppuna Stadi Gamesissa kokeillaan kolmosten ratoja ekan kerran. Tietää sitten taas, mitä kaikkea pitää treenata, ennen kuin uskaltautuu kisoihin uudemman kerran :D



Ja jos nyt loppuun kuva vielä Elkkupelkustakin, kun kerrankin onnistuin siitä saamaan melkein edustavan potretin. Vähän kameran asetukset oli hakusessa, kun joutui pitkän hämäryyden jälkeen (sateinen viikko) keksimään asetukset aurinkoista päivää varten. Malli sentään on edustava! Sattui tällä kertaa kaikki koirat eri kuviin. Hanni tykkää kulkea omissa ajatuksissaan, rauhassa, kun taas Elkku pinkoo sata lasissa ja etsii pelloilta jotain hyvää naposteltavaa tai hienoja kiviä siirreltäväksi (sillä on pieni pakkomielle pikkukiviin). Aksu sitten tosiaan käytännön syistä eri osoitteessa ja siis myöskin eri lenkeillä, kuin Pikkukoirat. Niin ja ihan selvästi Elkku tarvitsee uuden hienon pannan, eikös vain? ;) Kun muillakin on hienot nahkapannat ja Elkulla vain ikävän jäykkä pappakuosinen nylonpanta. Jep, tykkään hienoista kaulapannoista!

Pari viikkoa on muuten kaikilla kolmella ollut punkkimömmöt käytössä ja yhtään punkkia ei ole tarvinnut koirista irroittaa! Jipii!! Pikkutyypeillä on bayvantic ja Paksulla sitten scalibor. :)

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Siirto kolmosiin!

27 kommenttia
Viikonlopun aikana startattiin Aksun kanssa yhteensä neljä kertaa agikisoissa. Lauantaina meitä ilahdutti hyppyesteetkin nurin puhaltava tuuli, sunnuntaina viehättävä tihkusade, joka onneksi laantui aika pian.



Lauantaina nolla oli ihan superlähellä! Hyppärillä näet nollahaaveet sai unohtaa yhden vaivaisen riman takia! Aksu oli mielettömän hyvin kuulolla ja kääntyikin mielestäni mainiosti. Agiradalla sitten unohduin juoksemaan käsi ojossa liian kauan ja siis yksi mutka meni suoraksi muurin jälkeen. Siitä sitten HYL. Muuten agiratakin oli oikein hyvä. Aksu meni vahingossa keinunkin tosi vauhdilla ja myös puomilla eteni yllättävän vauhdikkaasti! Unohti katastrofiajatella, ilmeisesti.



Sunnuntain eka rata oli hyppäri ja Aksulla hieman ajatus herpaantui.. Lähtöön mentäessä karjui toisen radan suuntaan, eikä ollut pahemmin kiinnostunut minun käskyistäni. Keskeytin radan, koska viimeiselle putkelle mentäessä Aksu oli jo vähän liian sika. Rataantutustumisessa tarkistin, että hypyltä nro 14 koira näkee ihan suoraan putken oikean pään. Aksulla vaan oli sitä idioottivirtaa, jolla se sinkosi etsimään putken väärää päätä. Käskin sivulle ja seuruutin ulos radalta. Huomasin videolta, että Aksu teki seuruun aika tunnollisesti, sillä remmilaatikolla pysähdykseen ajatteli jo tehdä perusasennon!

Agiradalle mentäessä kävi sillä tavalla kummallisesti, että pääni tyhjeni! Mukamas unohdin, miten se rata nyt sitten oikeastaan meni tai miten oikein suunnittelin ohjaavani sen. Katsoin vähän liikaa muiden suorituksia ja huomasin sellaisia kivoja juttuja, joita en rataantutustumisessa älynnyt ajatella. Puomilla Aksu ei malttanut ottaa kontaktia, mutta aalla otti sitten senkin. Keinua muisti eilisen jälkeen varoa tuttuun tapaansa (arvasin, että se nopea keinu oli vahinko!) ja tokavikalla esteellä tuli suunnittelematon ohjauskuvio. Ensimmäinen kerta, kun Aksu kääntyi niin läheltä siivekettä ja sekin sitten melkein puhdas vahinko!

Ihan onnistuneet kisat kaikkinensa. Etenkin lauantain radoista jäi hyvä fiilis! Olin ehkä itse skarpimpi silloin. Sunnuntain radoilla minua väsytti (koska oli ihan pakko valvoa euroviisujen takia), mutta Aksua ei niinkään: Se kaikkein holtittomin yhdistelmä. Katselin palkintojenjaon jälkeen kolmosten ratoja ja eihän me nyt sellaisia osata mennä! Voiskohan palata takaisin ykkösluokkaan?

torstai 12. toukokuuta 2011

Lyhytkarvainen perhoskoira

6 kommenttia


Tiistai ja keskiviikko olivat niin lämpimiä päiviä, että kaivelin sitten vihdoinkin sen ikivanhan moserin esille! Ensin turkki lähti Hannilta. Homma oli pakko jakaa kahdelle päivälle, kun ei minun tai Hannin hermot riittäneet kertarykäisyyn. Vähän tuli klommoja sinne sun tänne, kun onhan se hieman hankala lähes kuurolle koiralle antaa ohjeita ("paikka!"). Mahan alle en trimmeriä edes saanut mahdutettua ja Hannille ei tosiaankaan sopinut se, että olisi köllötellyt kyljellään pöydällä. Jahka löydän ohennussakset, niin saadaan siistittyä loputkin karvat lyhyempään kuosiin; häntä ja tassukarvat mukaanlukien. Elviksen moppitukka ja Hannin hippihaivenet saavat kuitenkin jäädä! Suosituksia hyvistä (ja suht edukkaista) ohennussaksista otetaan vastaan! (ihan siltä varalta, että ne vanhat on hävinneet lopullisesti)

Elviksen trimmaamista mietittiin tovi pidempään, kuin Hannin. Hannin karvojen lyhentäminen oli ihan selviö, mutta Elkun kohdalla pohdiskeltiin pidempään, koska Elkun karva kasvaa niin kitukasvuisesti takaisin. Lopulta ainoa toive, jota perheenjäseniltä tuli oli "säästä korvakarvat". Säästin niiden lisäksi myös niskakiharat! Elkku oli niin helppo. Siinä se seistä tapitti hievahtamatta alusta loppuun asti ja kyljellään/selällään makoili mahan ajelun ajan. Lopputuloskin on vähemmän klommoinen, kuin Hannilla. Elviksen karvojen alta ei enää paljastunut sellaista ruipeloa luuviulukroppaa pitkillä koivilla, kuten muutama vuosi takaperin, kun turkki ajeltiin viimeksi, vaan oikein sopusuhtainen ja passeli kokonaisuus!

Yhteensä Pikkukoirista lähti karvaa prisman kassillinen, mikä on ihan hillitön määrä, kun ottaa huomioon koirien koon! Kaulapannat sai laittaa tavallista kireämmälle, sillä ilman paksua karvapehkoa kaulassa ne olivat liian isot ja löysät. Etenkin Hannin karva oli ihan käsittämättömän tiheää! Kastraation jälkeen se kasvatti tuollaisen superturkin, joka on epäilemättä tukalakin kesäisin. Elviksen karva oli ohuempaa, mutta sellaista villavaa. Hattarapilveksi me sitä sen turkkia kutsutaan, sillä Elkun karva on laadullisesti ihan surkea.

Joku saisi jalostaa sileäkarvaisen version perhoskoirasta. Tuo lyhyt karva on niin paljon käytännöllisempi ja helpompi! (kyllä mulle lyhytkarvainen versio aussiestakin kelpaisi, vaikkei Aksun karva niin hankala olekaan, kuin Pikkukoirien)

Kesän punkkitilit on jo avattu ja Aksu otti heti johtoaseman neljällä punkilla. Pikkukoirien saldo on yksi punkki (Hannista). Scalibor-pannat on ostoslistalla. Viime vuonna oli käytössä frontline ja se oli kyllä ihan yhtä tyhjän kanssa. Punkkeja löytyi voimassa olevasta mömmöstä huolimatta läpi koko kesän. Tosin, tiedä sitten kuinka paljon niitä punkkeja olisi löytynyt ilman minkäänlaista punkkilitkua.

torstai 5. toukokuuta 2011

Melkein kesä

4 kommenttia


Pääsiäinen tuli ja meni. Vappukin tuli ja meni. Itseasiassa koko kevät on vain vilahtanut ohi! Yhtäkkiä on puissa jo isot lehden alut, metsät täynnä valkovuokkoja ja leskenlehtiä. Kyitä ja punkkeja ei sentään ole bongailtu (vielä), mutta bambeja (peuroja) sitäkin enemmän! Ovat taas ilmestyneet pelloille, kun lumet on sulaneet. Elkusta on tullut selvästi vanha, sillä se ei edes tuoretta jälkeä viitsi kauas ajaa! Pysyttelee koko ajan näkyvillä ja lähellä ja lähinnä vain ilmoittaa meille koko olemuksellaan bonganneensa tuoreet jäljet ja tuoreita.. läjiä.

Sää kylmeni hetkeksi pääsiäisen jälkeen sen verran, että jouduin hautaamaan haaveeni koiran kynimisestä. Vanha moserkin oli jo kaivettu kaapeista. Moserin sijasta töihin pääsivätkin sitten fiskarssit, joilla varsin ronskein ottein saksin Hannin maha- ja perskarvoja tällä viikolla. Turha pyrkiä nättiin lopputulokseen, kun kaikki kumminkin lähtee ihan pian pois! Mitenkään kuvauksellinen Hanni ei kuitenkaan tällä hetkellä ole klommoisen karvastonsa kanssa.

Aksun kanssa oli viime viikolla viimeiset agitreenit keinonurmihallissa ja tulevat viikot treenataankin agia ulkona sellaisella lyhyemmällä agikurssilla kerran viikossa. Aksusta on kyllä tullut ihan kotikoira, sillä näillä treenimäärillä sitä ei voi edes hyvällä tahdolla haukkua aktiiviseksi harrastuskoiraksi. Tyyppi ei näytä olevan ollenkaan pahoillaan, vaan suhtautuu rentoon elämäänsä varsin tyytyväisesti. Lenkit kaverikoirien kanssa, kuraojat ja tuore multa tuntuvat pitävän Aksun oikein tyytyväisenä. Aksu ei ole koskaan ollut niitä australianpaimenkoiria, jotka hiljaisemman kauden jälkeen suorastaan kinuaisivat aivotyötä, eheei. Aksulle on virran purkamiseen riittänyt aina sellainen reipas metsälenkki. Toki se tykkää agilitysta, mutta en jaksa uskoa, että se onnettomaksi tulisi, jos syystä tai toisesta pitäisi agility(kin) lopettaa. Meistä kahdesta enempi sitä aktiivisempaa treenielämää jäisi ehdottomasti kaipaamaan minä.

Viime viikolla oli tosiaan ensimmäiset ohjatut agiharkat sitten viime syksyn. Oli ihan luksusta, kun pitkästä aikaa joku toinen oli suunnitellut treenit, eikä tarvinnut itse pohdiskella sitä, mikä olisi treenien aihe. Tehtiin vähän hyppytekniikkatreeniäkin, jossa Aksu keksi heti keinon huijata. Sen sijaan, että se olisi viitsinyt askeltaa kaikkien viiden matalan hypyn yli nätisti, askelsi se pari ekaa, kuten pitikin ja loikkasi loppujen yli yhdellä isolla loikalla. Pääsi vielä heti ekalla luovalla yrityksellään palkkaamaan itsensä namialustan luona, joten sen nyt arvaa, kuinka siinä sen jälkeen kävi.