Paina taas kaasu pohjaan, anna elämän mennä

Melkoisen monta kuvaa yhdessä postauksessa ja oli muuten melkoinen suoritus.
Onnittelen itseäni. Muutama kuva lisää kuvagalleriassa, johon linkki sivupalkin yläreunassa.

Juhannus tuli ja meni. Ei eronnut normaalista viikonlopusta mitenkään, jollei oteta lukuun sitä, että ei oltu kotona "kaupungissa", vaan vanhempien tykönä enempi maaseutumaisessa omakotitalolähiössä. Pumin hoitopesti alkoi jussista ja jatkuu vielä viikon. Aksu tykkää, Helmi-neiti ei. Pumin mielestä oma isäntäväki saisi kotiutua ASAP! jotta pääsisi vihdoin eroon typerästä aussiesta, joka kaahottaa, kuolaa ja omii kaikki lelut.

Aksu on paremman puutteessa kehittänyt itselleen ohjelmanumeron. Sen mielestä on äärimmäisen viehättävää syödä muurahaisia ja oikeastaan ihan mitä tahansa muutakin, joka sijoittuu kategoriaan "ötökkä". Muurahaiset on toisinaan hankalampaa pikaruokaa. Pureutuvat huuliin tai turpakarvoihin kiinni ja kieltäytyvät tulla niellyiksi. Aksu on sinnikäs ja jaksaa lipoa huuliaan loputtomiin tai ainakin siihen asti, että joku ihmisväestä tulee ja pelastaa muurahaisen aussielta. Itse aussie ei kaipaa ötököiltä pelastusta. Tietenkään.

Objektiivikuume on kroonistunut -tai ehkä se on ollut sitä aina? Jokatapauksessa se alkaa olla siinä pisteessä, että ainoa tehokas ja toimiva hoitomuoto on uusi objektiivi. Hei hei rahat. Luulen. Onneksi rahanmenetyksestä toipuu nopeasti lämpimässä ja aurinkoisessa kesäsäässä testikuvia laukoessaan. Pitää ehkä pian palkkapäivän jälkeen suunnata objektiivikauppaan. Tosin; ennen sitä on päätettävä, minkälaisen ostaa. Sitä voineekin pohdiskella pihalla, haluaisin sanoa riippukeinussa maaten, mutta joudun tyytymään tavalliseen pihatuoliin.

Aksun kanssa muuten usein kuulee sen "se on isompi, kuin miltä se näyttää kuvissa". Ehkä tuosta nukkumiskuvasta jo hahmottaa hänen karvaisuutensa laajuuden? Ja niin; ei meidänkään koirat nuku sängyssä. Tietenkään. Paitsi Elvis tyynyllä, ihmisen kaulaa vasten nojaten ja Aksu joskus, kun silmä välttää (tai kun ne rajoja valvovat silmät on kiinni!).

Joskus, kun katsoessaan ympärilleen näkee Hyvin Villin Möhköfantin tuijottavan kohti, saattaa unohtaa, mitä piti sanoa

Monen monta kertaa olen jo aloittanut blogin (tai siis PLOKIN) päivittämisen, mutta aamuisin en ole ennättänyt ja iltaisin olenkin sitten ollut liian väsynyt. Viikonlopun olin töissä ja tämä viikko on ollut iltavuoroa. Päivät suorastaan hupenevat käsiin! Tänään oli kesäpäivänseisaus ja ihan pian on juhannus! Tästä se päivä alkaa taas vaivihkaan lyhentyä ja hätäisimmät alkavat piakkoin laskea päiviä jouluun. Mieltä ylentävää?

Aksu on joka kerta yhtä onnellinen, kun menen sitä tapaamaan. Aina se kiipeää syliin (juuri ja juuri mahtuu!), lyö otsansa naamaani (sattuu) ja tekee harakanhommat. Siis näpertää etuhampaillaan kaulakoruani. Silmät kierossa se ensin killittää sitä ja sen jälkeen varovaisesti nostelee pientä riipustani etuhampaillaan kielensä päälle. Kertaakaan ei ole nipistänyt ihosta, vaan tosiaankin ihan käsittämättömän varovaisesti ottaa korun suuhunsa ja varovaisesti sitä hieman maistelee. Tykkäisi tehdä saman korvakoruillekin -ja tekeekin, jollen ennätä kieltämään! Aksun mieltymys koruihin ja kiiltäviin pintoihin on omituista. Se älysi jo ihan pentuna käyttää kiiltäviä pintoja hyväkseen ja peilata meitä niistä. Lenkillä kauppakeskuksen ohi se oli niin tavattoman ihastunut isoihin näyteikkuinoihin, joiden kautta näki meidät ja itsensä.

Pasi kuvasi muutaman Aksun tempun. Hieman jo hämärsi ilta ja Aksun keskittymiskyky. Tällä hetkellä Aksun lemppari näyttäisi olevan "pyydä" (se etutassut ilmassa istuminen). Vielä jonkun aikaa sitten se läpsi tassua kuonon päälle joka toisella käskyllä; tokon kaukojakin harjoitellessa. Seuruuta tehtiin myös ja huomasin sen lipsahtaneen varsin väljäksi lönkyttelyksi. Ei haitanne.

Tämän viikon Aksu on syönyt kokeeksi orijenia ja sitä ennen pari pussia acanaa. Palaamme barffiin, jahka evakosta joudamme kotiin. Nyt toistaiseksi vain helpompi näin. Pikkukoirille hain raakapötköjä ja tykkäävät kovasti. Ei puhettakaan siitä, että nirsoilisivat. Pikemminkin päinvastoin. Hanni yritti tänäänkin pummia toisen annoksen, eikä kyllä sitä showta katsellessa voinut uskoa sen olevan pian mukamas 16v. Pitäisi kuvata joku kerta sen "en oo koskaan saanut ruokaa, pökerryn kohta!" -show. Siinä hypitään tasajalkaa, aivastellaan, vingutaan ja juostaan lopulta hirmuista kyytiä jääkaapille namipalojen toivossa. Jos Aksu on ollut edellisessä elämässään kaikkea kiiltävää rakastava harakka, on Hanni kyllä ollut kauppatorin varasteleva lokki.

Kesäkuun alkua

Aurinkoisia ja ihanan lämpimiä päiviä on seurannut takatalvi. Siltä se ainakin tuntuu, kun lämpöasteet tipahtivat miltein 20 astetta alaspäin (maanantaina mittarissa oli +13 sen +30 sijaan). "En tykkää" -napille olisi käyttöä. Koirat tietysti tykkäävät viileämmästä kelistä.

Putkiremppaevakko jatkuu ja jaaaaatkuu. Kävin moikkaamassa Aksua sunnuntaina. Tyyppi oli niin onnellinen, että pelkäsin sen tulevan välioven laseista läpi. Sen verran voimalla rysäytti etutassut lasia vasten, kun pomppasi kurkkaamaan (ja huutamaan) ikkunasta; ihanaasätulit!! Niin ja Aksuhan on siis eri osoitteessa evakossa, koska ei ole enää aikoihin tullut Elkun kanssa toimeen sisätiloissa ilman, että jonkun hermot kiristyisivät totaalisesti. Aksu vartioi resursseja, joihin lukeutuu lelujen, ruoan, huonekalujen, mattojen ja pölypallojen lisäksi myös minä. Hanni on Aksusta ihankiva, minkä luulen johtuvan siitä pikkuseikasta, että Hanni on kastroitu (Elvis ei ole). Aksun inho uroksia kohtaan on kuitenkin kohtuu tasapuolista, joten Elvis ei ole mikään omituinen poikkeus.

Evakossa riepoo eniten se, että oma tietsikka on siellä kotona. Vieraalla koneella blogiin kuvia lykkiessä ei ole erityisen tarkkaa haisua siitä, miltähän ne värit niissä kuvissa mahtaa näyttää. Ei varmaan pidä katsella evakkoaikaisia merkintojä turhan tarkasti, jahka kotiutuu tutun koneen ääreen taas!

Kuvausinto nostaa päätään (se tulee aina kausittain) ja samalla ikävä kyllä myös objektiivikuume (sekin tulee kausittain, kulkee yleensä käsi kädessä kuvausinnon kanssa). Voi rähmä. Olin sen jo onnistunut työntämään syrjään ja nyt taas. Ei kannata alkaa harrastamaan valokuvausta, sillä se vie rahat ja rentouden lenkeistä. Koskaan ei voi lähteä mihinkään ilman kameraa, koska silloin tulee tietysti ne vuodenluontokuva -hetket vastaan.

Tänään kävin sitten Aksua taas moikkaamassa ja temputin sitä. Käskin peruuttamaan viereiseen huoneeseen ja teetätin kaukot ja muutaman pöljän tempun ilman, että koira siis näki minua tai minä sitä. Pasi vakoili Aksua ja raportoi totteleeko se vai ei. Kaiken Pakkel teki tunnollisesti ja intopiukkana pallopalkalla. Hauska tyyppi. Vaikka tehtiinkin ikäänkuin tokoa (kaket), ei minulle enää tullut sitä tokohinkua. Siis sitä "voi kunpa sittenkin" -tunnetta, joka alkuun tuli, kun tein päätöksen jättää tokoilun Aksun kanssa. Akkelin kanssa on kiva tokoilla niin kauan, kuin ollaan sisätiloissa tai muuten pelottavilta ääniltä häiriövapaassa paikassa treenaamassa. Tietty välillä huokaisee haikeasti, kun tietää, että ilman ääniä Aksu olisi ollut ihan huippu. Tiedän, että siinä olisi ollut potentiaalia. Aksu todistaa sen minulle joka kerta, kun olkkaritokoillaan.

Minä asun vähän siellä ja täällä

Putkiremppaevakko jatkuu. Muistan hämärästi asuneeni joskus kerrostaloasunnossa, jossa oli tähän väliaikaismajoitukseen nähden reippaasti yli 100 neliötä vähemmän elintilaa. Pihaakaan (sellaista, jota voisi kutsua omaksi) siinä mokomassa ei ollut ja lenkkimaastot koostuivat jostain ihan muusta, kuin hiekkateistä, metsistä ja niityistä. Voihan muuttohinku sentään.

Luonnetestin jälkeistä elämää on takana joitakin päiviä jo ja minä tai kukaan muukaan ei ole huomannut Aksussa mitään eroa entiseen. Uskaltanen siis todeta, että selvisimme ilman isompia traumoja siitä järkytyksestä. Missään nimessä en olisi katunut Aksun testauttamista, vaikka jokunen trauma taskussa oltaisiin kotiin tultukin. Vähän se oli tietysti väsyneempi lauantaina ja sai lohdutukseksi grillimakkaran ja possunkorvan, kun ei makkaraperunoita tohdittu lähteä grillille ostamaan, kun sää oli niin turkaisen kuuma.

Tällä viikolla ei sitten olekaan tehty mitään järkevää. Velttoiltu lähinnä. Eilen patikoitiin metsän keskellä olevan järven rannalle Aksun kanssa. Innoissaan se aluksi kahlaili ja läträsi, jopa niinkin syvällä, että kyljet kastui. On se rohkaistunut viime kesästä. Ehkä jo kymmenvuotiaana uskaltaa uida, jos tämä sama nousujohteinen suunta jatkuu! Kävi sitten eilen niinkin, että Aksu suurinpiirtein uskoi hukkuvansa. Olihan sitä vettä jopa polviin asti. Leväinen kallio oli liukas ja tyypille ehti jo pieni hätä iskeä, kun luuli jäävänsä ikuisiksi ajoiksi loppuelämäkseen sinne pahuksen järveen. Niinkin on käynyt, tiedättehän. Aksu ainakin tietää. Otin pannasta kiinni ja vedin ylös vedestä. Pakkel totesi kiitos ja ei enää tätä sorttia ja murjotti lopun aikaa rannalla.

Eilen olisi ollut tarjolla agilityakin, mutta jätettiin treenit helteen vuoksi suosiolla välistä ja mentiin tosiaan mielummin uimaan. Ehtiihän sitä aksata myöhemminkin, koko pitkän syksyn, talven ja kevään. Kesä on niin lyhyt, että näistä lämpimistä päivistä on otettava kaikki ilo irti nyt.

Aksu luonnetestissä

Toimintakyky: Pieni -1
Terävyys: Suuri ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua +2
Puolustushalu: Suuri, hillitty +2
Taisteluhalu: Kohtuullinen +2
Hermorakenne: Vähän hermostunut -1
Temperamentti: Erittäin vilkas +1
Kovuus: Hieman pehmeä +1
Luoksepäästävyys: Luoksepäästävä, hieman pidättyväinen +2b
Laukauspelottomuus: +++ laukausvarma

Pisteet yht. +27, testi hylätty.

Tänään käytiin testaamassa Aksun luonnetta. Tuomareina toimivat Lea Haanpää ja Jorma Lankinen. Aksu oli Aksu heti luoksepäästävyydestä alkaen. Salli tuomarin koskea itseensä, mutta leikkimään ei vieraan miehen kanssa lähtenyt. Pikemminkin päinvastoin. Aksu tulkitsi tilanteen näet väärin ja alkoi huutaa irokeesi pystyssä kirosanoja tuomarille. Leikki sitten minun kanssani, mutta siinäkin halusi pitää silmällä tuomaria.

Kelkkakokeen Aksu suoritti hyvin. Tapansa mukaisesti huusi tietenkin, mutta selvitti homman nopsasti ja uskalsi tulla kelkan luokse tosi pian. Ei mennyt lankaan. Ainakaan paljoa.

Tuomarin hyökätessä seisoi ensin edessäni karjumassa, kunnes siirtyi selkäni taakse huutamaan. Alkuun luulin sen jäävän ihan nätisti naistuomarin pideltäväksi, mutta se harhaluulo hävisi pian, kun Aksu huomasikin, ettei piuhan päässä enää ollutkaan minä. Juoksi ympyrää ja yritti paeta. Seisahtui sitten, kun totesi, että pakoon ei pääse. Korvat luimussa seisoi ja läähätti kieli polvissa asti, kun odotti, että piina olisi ohi ja pääsisi minun luokseni. Siinä vaiheessa tuomarikin sai koskettua Aksua ja taputteli sitä hieman.

Haalariin ja tynnyriin Aksu ei reagoinut juuri ollenkaan. Oli niin paineessa, että toimintakyky petti. Siinä se löntysteli vierelläni edelleen korvat luimussa ja kieli polvissa asti. Pimeään huoneeseen mentäessä Aksun pannan alta pujotettiin nylonnauha, jonka molemmista päistä tuomari piti kiinni ja jonka tuomari siis sai Aksun pannasta irti vain vetämällä; ei tarvinnut pantaan (ja koiraan) koskea. Videolta näin, että Aksu oli pelännyt kiinnipitävää tuomaria sillä välin, kun itse könysin pimeään piiloon. Sisällä huoneessa Aksun toimintakyky petti taas. Kuulin piilostani, että se vain seisoo paikallaan. Oli kuulema tuijottanut toista tuomaria epäillen, eikä ollut ottanut askeltakaan. Päästin tuomarien ohjeiden mukaan pieniä ääniä ja lopulta sitten kutsuin Aksua ihan iloisesti ja tuomarit valaisivat taskulampuilla Aksulle tien luokseni. Sieltä se reppana hiippasi jäykin askelin korvat luimussa luokseni ja kiipesi syliin.

Seinässä Aksu ensin katseli muualle ja oli, kuin ei olisikaan. "Räjähti" sitten lopulta. Tuomari kävi hyökkäyksen lopetettuaan ihan pikaisesti taputtamassa Aksua, jota tietysti juuri äsken hyökänneen ihmisen lähelle änkeäminen epäilytti suuresti. Seinän jälkeen oli jäljellä enää laukaukset, joihin Aksu ei reagoinut millään tavalla. Nojasi vain jalkaani. Lankinen tosin loppukommenteissaan totesi, että sitähän ei tiedä varmuudella, jättikö se reagoimatta siksi, ettei oikeasti välittänyt vai pikemminkin siksi, ettei kertakaikkiaan kyennyt enää reagoimaan kuormittumisen takia. Arjessahan Aksu kyllä reagoi tiettyihin ääniin pelokkaasti (esimerkiksi limupullon sihahdukseen reagoi pelolla, ukkoseen taasen ei). Testin arvio kuitenkin tehdään vain juuri siitä nimenomaisesta hetkestä ja sen perusteella Aksu arvioitiin tänään laukausvarmaksi.

Pisteiden jaossa tuomari kommentoi näkemäänsä ja tietysti avasi niitä annettuja pisteitä. Ihan ensimmäiseksi sanoi sen, että kertoo nyt pisteet, "jotka voi unohtaa heti kuulemisen jälkeen". Tunnistin oman koirani oikein hyvin Lankisen puheista ja se oli melkein hämmentävää, kuinka nappiin kaikki kommentit osuivat. Tuomarin loppukommentti, "se on todella vaikea koira", tiivistänee kaiken oleellisen ja on oikeastaan juuri se, mitä itsekin sanon Aksusta, jos joku sattuu kyselemään sen luonteesta tarkemmin. Lankisen mukaan Aksun käytös ei ole tervettä ja suurimmat puutteet sillä onkin hermoissa. Terve koira ei reagoi, kuten Aksu reagoi. Temperamentiltaan Aksu arvioitiin erittäin vilkkaaksi. Se huomaa ihan kaiken kokoajan ja reagoi salamannopeasti terävyyden kautta. Se ei tarvitse paljon ärsykkeitä reagoidakseen ja toimii nopeasti. Hyvää tässä kohdin on se, että rohkeus ja toimintakyky pettävät ja Aksulla ei siis riitä kantti viemään hommia loppuun asti. Tuomarin hyökätessä se ensin kokeili huutamista ja sen jälkeen pakenemista. Kun kumpikaan niistä ei toiminut, se lamaantui. Toimintakyvyn puutteethaan on näkyneet mm. tokossakin: Kun meno menee liian kovaksi ja tilanne on liian hankala ratkottavaksi Aksun keinoin-> Aksu lamaantuu. "Jos vain olen, ehkä selviän."

Vaikka Aksulla useimmiten rohkeus pettääkin, ei se silti ole sellainen koira, jonka kanssa voisi olla rennosti ja vain purjehtia läpi potentiaalisesti hankalien tilanteiden. "Ei kaverikoiraksi", totesi tuomari lystikkäästi ja sanoi, että liikaa ei voi Aksuun luottaa. "Silmät saa olla selässäkin." Juu, huomattu on. "Taisteluhalua on tähän settiin jo liikaakin." Lankisen kommenttia mukaillen; Jos Aksun luokse menee reippaasti, niin ei se ketään syö, mutta pieninkin epäröinti tai peruuttaminen ihmisen osalta ja Aksu reagoi jo terävyyden kautta. Luoksepäästävyydestä Aksu sai arvion "luoksepäästävä, hieman pidättyväinen", koska tuomarit saivat koskettua sitä hyökkäystenkin jälkeen.

Minulle testin tulos oli helpotus. En ole tulkinnut koiraani väärin, vaan pikemminkin ollut oikein loistavasti kelkassa mukana. "Lycka till" toivotti tuomari.