tiistai 30. elokuuta 2011

Paluu arkeen

11 kommenttia


Kuten aina, niin myös tälläkin kertaa loma meni aivan liian nopeasti! Olisin voinut aivan helposti lomailla vielä toiset kaksi viikkoa, vaan ei! Uudet haasteet odottivat ja haaveet ylimääräisistä lomaviikoista saivat jäädä. Aksulla tosin "loma" jatkuu, sillä sen ei ihan vielä ole tarvinnut aloittaa normaaleja arkiyksinoloja, vaan sen yksinolot rajoittuvat toistaiseksi edelleen muutamaan tuntiin päivässä. Onnekas hurtta.

Aloitimme Aksun kanssa uuden valmennuskurssin agilityssa viime viikolla ja olipahan oiva herätys. On helppoa katsella muiden suorituksia radan laidalta ja nähdä virheet. Vaikeampaa on arvioida omaa suoritustaan ja nähdä siitä ne samat virheet. Viime viikon treeneissä (vihdoinkin?) ymmärsin, että oma ohjaukseni perustuu liikaa varmisteluun ja siten siis löysäilyyn. Hidas juoksijahan minä kyllä olen, mutta niin vain ennätin pitkän juoksusuoran päähän ennen Aksua, kun irrottauduin varmistelusta ja jätin koiran suoriutumaan osoittamastani esteestä yksikseen. Jos varmistelusta irrottautuminen ei ollut helppoa minulle, niin vielä vähemmän helppoa se oli Akselille! Paimen oli ihan pihalla, kun sen olisi pitänyt ihan yksin hakeutua eri suuntaan, kuin minä ja vieläpä sellaisena hetkenä, kun minä selvästi lähden juoksemaan pakoon! Ja vieläpä PUTKELLE! (Aksun suosikki.)

Otamme siis tehotreeniin varmistelemattomuuden ja toisaalta sen, että saisin Aksun todella lukitsemaan ne esteet, jotka olen sille jo kertaalleen merkannut, jotta se osaisi edetä niille varmasti, vaikka itse olisinkin jo toisaalla. Treeniä se toden totta vaatiikin, sillä tähän astinen treenaamisemme on ollut lähinnä rallattelua ja hauskanpitoa ja ei ihan niin tarkkaa puuhastelua; on tehty ohjauskuvioita "vähän sinnepäin". Hauskanpitoahan se toki on edelleenkin, mutta ehkä hitusen tavoitteellisempaa. Mieleeni on selvemmin piirtynyt se, mitä haluan treenata ja missä haluan meidän kehittyvän. Tähän liittyen innostuin ottamaan keinunkin tehotreeniin. Sunnuntaina käytiin agiradalla, jossa päätin palkata vain nopeista keinun suorituksista taka-ajatuksenani se, että Aksu alkaisi pyrkiä nopeampaan suoritukseen. Heh.. Unohdin, että herkkiskoirien kohdalla se ei olekaan ihan niin yksinkertaista. Kun jätin hitaamman suorituksen palkkaamatta, tuli Aksusta samantien varovaisempi (epävarmempi) ja siten siis entistäkin hitaampi. Siirryin siis suunnitelmaan B. ja hetsasin Aksua ennen keinulle lähetystä, jonne vielä juostiin kilpaa (lelu koiran kirsun edessä viilettäen). Saatiin muutama nopsakka keinu ja palkkasin ihan vähän sikailustakin. Sellaisesta röyhkeästä etenemisestä. Hirvittävän paljonhan se keinun suoritus on parantunut entiseen verrattuna, mutta nälkä kasvaa syödessä ja kolmosissa se tekeminen on jo vähän enemmän sellaista sekuntipeliä. Kaarrosten pienentämisen eteen tehdään toki myös töitä. Niistä niitä ylimääräisiä sekunteja saadaan irti useampikin..

Agility on kyllä aikamoista. Siirtyessäni ohjaamaan Hannin jälkeen Elvistä ajattelin, että toisen koiran opettaminen kelvolliseksi on jo hieman helpompaa. Ainakin olisi voinut olla. Siirtyessäni sitten Elviksen ohjaksista Ricon ohjaksiin, en oikeastaan ajatellut minkään olevan helppoa. Eikä se ollutkaan. Siirtyminen minikoirasta maksikoiraan oli kulttuurishokki, josta en ole näemmä vieläkään toipunut. En edes kuvittele, että seuraavan koiran kohdalla pääsisin yhtään sen helpommalla. Aiemmin listasin niitä virheitä, mitä en ainakaan aio toistaa seuraavan harrastuskoiran kohdalla. Nykyään mietin tätä listaa pohtiessani myös sitä, että mitäköhän uusia virheitä sitä tuleekaan tehneeksi sitten seuraavan harrastuskoiran kanssa.

Muista harrastuksista vetohommat edistyvät ja ensimmäinen vetolenkki tälle syksylle on nyt tehtynä! Järkevämpien vetolaitteiden puutteessa vedätin taas pyörällä. Sopivasti sateinen sää oli tyhjentänyt reitit muista tielläliikkujista melko tehokkaasti ja saatiin mennä melkotavalla keskenämme! Hyvä niin, sillä pysähdyskäsky ei ole järin tehokas. Koira juoksee vielä useamman metrin ennen pysähtymistään. Myöskin eteen liikkumista pitää vahvistaa. Siis sitä, että tietä jatketaan suoraan niin kauan, kunnes toisin käsken, eikä siis esimerkiksi yritetä oikaista minnekään peltopolulle (melkein kaaduin!) omine nokkin-- kirsuineen!

torstai 25. elokuuta 2011

Pahvilaatikkomania

12 kommenttia


Mikäli Aksulta kysyttäisiin muuton parhaita puolia, tulisi vastaukseksi mitä luultavimmin oman pihan ohella pahvilaatikot! Pahvilaatikoita on ollut nurkissa yllinkyllin ja enemmänkin ja nyt, kun ne ovat tehtävänsä tavaroiden siirrossa suorittaneet, on niiden seuraava etappi roskiskatoksen pahvinkeräyslaatikko. Ennen sinne päätymistään on osa laatikoista kuitenkin saanut kunnian toimia paimeneläimen viihdykkeinä!

Aksu on ihan villinä pahvilaatikoihin ja mielellään hoitelee niiden silppuamisen kamalan melun ja riehunnan saattelemana. Onni onkin oma pikkuinen piha, jossa temuta laatikoiden kanssa. Pahvilaatikkoleikit kun tuppaavat olemaan melkoisen rajuja.

Halvat lelut on tosiaankin niitä parhaita. Pahvilaatikkojen ohella Aksun suosikkeihin kuuluu kuplamuovin poksuttelu, eikä pienillä rapisevilla käärepapereillakaan leikkiminen hullumpaa ole. Eikös treenileluina monesti kehoiteta käyttämään koiran lempparileluja? Ehkäpä huomisiin agitreeneihin pitäisikin nännikumin sijasta pakata mukaan pahvilaatikko, kuplamuovia tai käärepapereita! Pahvilaatikon tunkeminen treeniliivin taskuun lienisi kuitenkin hieman ongelmallista, luulen.

maanantai 22. elokuuta 2011

Agilityretki

8 kommenttia


Lauantaina koeteltiin hieman koiran ja ohjaajan turnauskestävyyttä, kun ajeltiin reilu 250 kilsaa agilitykisoihin. Ainoa, johon ajomatka vaikutti, oli ohjaaja.. Koira taasen oli täysin latautunut, kun viimein saavuttiin kisapaikalle. Edellisenä päivänä oli sentään käyty pyöräilemässä, treenaamassa agilitya ja pitkällä lenkillä, joten olisin kuvitellut koiran olevan edes vähän virrattomampi. Ei se ollut.

Kisapaikalla oli paljon pentukoiria, joista miltein jokaisen Aksu olisi adoptoinut. Yhdenkin kerran melkein kompastuin erääseen merleen, kun se yhtäkkiä bongasi ihanan pikkuisen pennun ja teki yllättävän stopin voidakseen piipata pikkuiselle. Häntä vispasi mahdottomasti pentujen kohdalla ja Aksu yritti koko olemuksellaan saada pikkuiset luokseen. Täysikasvuiset koirat sen sijaan sai taas kiroilua osakseen. Eräät pumi ja kelpie siksi, että ne tuijotti. Pari villakoiraa luultavasti siksi, että kulkivat niin ryhdikkäästi ohi hännät ja päät pystyssä (ehkä se leijonaleikkauskin näyttää pörhistetyltä irokeesilta?). Kuten jo todettua, Aksu provosoituu toisinaan aika mitättömistäkin (?) asioista.

Ensimmäiseltä radalta otettiin kasa virhepisteitä. Unohdin radan kesken kaiken. Olin ohjaamassa Aksua jo väärälle hypylle, kun yhtäkkiä näin sen hypyn numeron ja tajusin ei hemmetti, nyt ollaan vähän syrjässä reitiltä. Aksu kääntyi nätisti käskystä (!!!!!!) pois väärältä hypyltä, kun tein paniikkikorjauksen oikean hypyn suuntaan. Rimoja meillä taisi kuitenkin lentää? Tokan radan Eeva videoi meille (kiitos!) ja se sattuikin olemaan sitten meidän ainoa nollarata sille päivälle! Sijoitus oli lopulta 8./33 ja melkein harmitti pari (kiitos myöhästyneen ohjauksen) pitkäksi venähtänyttä kaarretta. Pujottelukaan ei ollut mitään nopeaa, sillä jäin varmistelemaan ja varomaan viimeisiä välejä, koska Aksu on viime aikoina rynninyt muutaman viimeisen välin ohi treeneissä. Vikalta radalta sitten otettiin hylly, kun myöhästyin yhden takaakierron ohjauksesta. En kuitenkaan näyttänyt Aksulle kämmänneeni, vaan jatkettiin maaliin, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Koira oli hyvä, vielä kun ohjaajakin ottaisi opikseen!



Samalla reissulla tosiaan treffattiin Lykky ja Eeva. Lykky oli niiiin sievä ja reipas ja iloinen! Aksun ja Lykyn leikkiyritykset olivat varsin äänekkäitä. Molemmat olisi tykänneet vähän haukkua louskuttaa! Lykky taisi hitusen ihastua Aksun kevyesti lörpättäviin huuliin, mikä sitten ei ihan ollut Aksun mieleen. Hirmu kärsivällinen ja fiksu Aksu kuitenkin oli pennun kanssa!

perjantai 19. elokuuta 2011

Tuuli puhalla mun saippuakuplaa ja kuljeta eteenpäin

4 kommenttia
Lomalaisen arki alkaa hiljalleen asettua uomiinsa ja päiviin alkaa mahtua muutakin, kuin pelkkiä muuttopuuhia. Merle-eläinkin alkaa hiljalleen asettua, vaikka onkin ilmeisesti stressaamisellaan kiihdyttänyt karvanvaihtoa ja parin päivän ajan on siis harjattu isot hedelmäpussilliset karvaa talteen. Mikäli olisin kerännyt kaiken irtokarvan talteen keväästä lähtien, olisi niistä neulonut ihan kevyesti sekä minulle että Pasille lapaset. Helposti luulisi, että sellaisen karvamäärän pudottaminen näkyisi jo koirassakin, vaan ei. Sen turkki on yhtä tuuhean näköinen, kuin aina ennenkin. Ehkä kaulus (josta on irronnut kaikkein vähiten karvaa) on hieman ohuempi, kuin talvipakkasilla. Paino sanalla ehkä.

Eilen käytiin taas agitreeneissä ja kylläpä korostui mainiosti meidän ongelmakohdat noin niinkuin pitkää rataa ajatellen. Aksu irtoaa hyvin ja hakee esteitä kivasti, mutta heti, kun siellä välissä pitäisikin olla vähän hallinnassakin, tulee ongelmia. Toisin sanoen ei mikään ihme, että kolmosten radoilla me vain hyllytetään. Vaikka hallinnassa edelleen onkin puutteita, niin on se selvästi jo parantunut. Enää ei niin usein tule niitä treenejä, kun Aksu vain huutaa räkä roiskuen ja juoksentelee holtittomasti sinne sun tänne. Harmi, että ohjaaja ei edisty yhtä hyvin, kuin koira. Ihan liian usein minulle tulee radalla niitä "hups, se meni jo" -tilanteita vastaan. Aksun etenemisnopeus pääsee edelleenkin yllättämään minut. Jollain tapaa myös tuntuu, että Aksun varmuus edetä -ja siten myös etenemisnopeus ovat kasvaneet entisestään. Voi toki olla, että vain kuvittelen.



Alkaneen syksyn (kyllä, syksyn) myötä olen suonut pari ajatusta myös vetotreeneille. Meillä kun on tämä niin vallan pätevä yhden koiran valjakko, niin tokihan sitäkin lajia on treenattava. Ongelmalliseksi vetohommissa on osoittautunut halukkaan vieheen puute. Aksu ei tykkää juosta kärjessä, mikä on ongelma, jos se on ainoa koira meidän valjakossamme. Tarkoitus kun olisi, että kelkka/sukset ja minä tultaisiin valjakon (ööh.. koiran) perässä sen sijaan, että koira (tai valjakko) tulee minun perässäni. Muutama pyörälenkki on tehty tälle syksylle ja olen kehunut Aksua siitä, että se juoksee pyörän edellä. Siinä on jo ainakin asetelma oikein. Vaikka menihän meillä viime talvena vedot koirakavereiden kanssa oikein loistavasti! Aksustakin löytyi siis vetovaihde heti, kun kärkeen saatiin joku itsevarmempi kaveri juoksemaan!

Ennen talvikautta pitäisi kuitenkin hommata uudet huskyvaljaat. Vanhat on selvästi tehty jollekin kaulasta vähempikarvaiselle kaverille. Aksun paksu talviturkki tekee kaula-aukosta sen verran ahtaan, että niillä ei veto ole järin miellyttävää. Viime talvena jo vedettiin lainavaljailla. Heti, kun mittanauha löytyy, on pistettävä tuliterät valjaat tilaukseen! Eipähän vetohommat jää kiinni valjaiden puutteesta!

Huomenna sitten lähdetäänkin vähän kauemmaksi retkeilemään agilitykisojen merkeissä! Saa nähdä, kuinka parin tunnin ajomatka vaikuttaa Aksun agilityintoon. Helposti voisi luulla (toivoa jopa), että se väsyttäisi sitä hieman ja radalla sitten olisi paremmin hallittavissa oleva määrä virtaa, mutta tuota noin. Pääasia, että on hauskaa?

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Terveisiä banaanilaatikoiden keskeltä!

16 kommenttia


Reilu viikko on tehty muuttoa kerrostalolähiöstä maaseutumaisempaan rivitalo&omakotitalolähiöön. Pihan nurkalta lähtee metsäpolku ja melkein kivenheiton päässä on peltoja! Sydämiltään maalaisjuntit emäntä ja koira nauttivat! Muutto itsessään on ollut työläs. Kummallista, miten niinkin pienestä kaksiosta voi irrota niin paljon tavaraa! Pakkaamista, kantamista ja purkamista on riittänyt enemmän, kuin tarpeeksi. Onneksi aletaan pakkaamisen ja kantamisen osalta olla voiton puolella. Purkamista sen sijaan riittää vielä yllinkyllin, mutta nyt on jo päästy myös lempparivaiheeseeni, sisustamiseen!

Aksu on ottanut muuton vastaan aksumaisesti: mukana toheltaen ja stressaten. Pahimman kantorumban aikana sen oli vaikea rauhoittua ja ensimmäiset illat olivat levottomia, kun Aksu vain jatkoi puuhasteluaan. Normaalisti Aksua kotioloissa kuvaa parhaiten sana talja. Se makaa jossain seinän vierustalla tai vaihtoehtoisesti kulkuväylällä mahdollisimman paljon tilaa vieden, eikä koko ajan kulje perässä. Uudessa kodissa se on koko ajan kulkenut mukana, mutta on nyt viikon jälkeen alkanut hiljalleen asettua. Yksinoloa on harjoiteltu aika samalla tavalla, kuin pentuaikoina: vähitellen aikaa pidentäen. Toistaiseksi ei ongelmia ole ollut ja luulen (ja toivon) ettei ongelmia tulekaan.



Ero entiseen pikkuiseen kotikoloomme on kyllä valtava! Siirryimme kerrostaloasujista rivariasujiksi ja sen myötä meistä tuli miltein tilallisia entiseen nähden! Nyt on näet Aksullakin oma pikkuinen pihapläntti vartioitavana! Muuten niin huolella aidatusta pihasta puuttuu vielä portti, joten portin valmistumiseen asti Aksu joutuu tyytymään vain valvottuihin visiitteihin omalla pihalla ja muina aikoina takapihalle johtava ovi pysyy visusti kiinni. Erään virkaintoisen paimenen olisi näet aivan liian helppoa laajentaa reviiriään.. Luultavasti siitä käydään muutenkin vielä keskusteluja, saako pihan ohitse kulkeville naapureille kiroilla vai ei. On hyvin todennäköistä, että Aksun ja minun mielipiteeni asiasta eroavat tässä kohdin aika paljon.

Muuton lomassa ollaan ennätetty hieman agilitaamaankin ja viikko sitten käytiin jopa kisaamassakin! Tosin vain yhden radan verran ja sekin vähä merlesikaillen. Aksu otti painetta sisäänheittäjästä ja karkasi lähdöstä, jonka jälkeen otettiinkin hylly jo neljänneltä esteeltä. Seurakaverin sanoin; "Muuten hyvä, mutta ei totellut". Arveltiin kyllä jo kotona Pasin kanssa, että Aksu ei kyllä ole ihan kisavireessä. Parin päivän muuttohommista aiheutuneet erikoisjärjestelyt olivat saaneet Aksun hieman ylivirittyneeseen tilaan. Viime torstain treeneissä teki jo paremmin, vaikka sielläkin oli vähän sellaista "yli menemistä". Toisaalta sitten kisoissa ja treeneissäkin kokeilin Aksun kanssa uusia juttuja, jotka se yllättäin teki hyvin! Kisoissa haki putken pimeästä kulmasta ja treeneissä kesti (toisella yrittämällä) kepeillä vedättämisen ja älysi merkkaamisen! Jätin siis Aksun pujottelemaan ja kiiruhdin itse seuraavalle hypylle merkkaaman sen, jonka Aksu ylitti sitten selkäni takana ja tehtiin aika hieno kuvio. Huomaan, että olen jo tipahtanut kärryiltä termistön suhteen ja en siis ole ollenkaan varma, miksi suorittamaamme kuviota kutsutaan. Ehkä merkkaus ja persjättö? Tai jotain sinnepäin.

Niin ja vihdoinkin koitti allekirjoittaneen KESÄLOMA! Edeltävä viikko olikin aika raskas pitkine päivineen, kun suoraan töistä sai lähteä muuttopuuhiin. Nyt sitten sisustamista <3, siivoamista ja laiskottelua!

perjantai 5. elokuuta 2011

Ei se koko, vaan se asenne

9 kommenttia


Arkistojen aarteita. Arvaatteko kumpi noista kahdesta on pomo?
Vasemmanpuoleinen kuva on otettu vuosi sitten. Aksua olisi huvittanut kavuta päikkäreille Hannin viereen sängylle, mutta Hanni kehoitti Aksua suksimaan kuuseen ja lopputuloksena siis se, että Pakkel nukkui sängyn alla ja Hanni ylhäisessä yksinäisyydessään sängyllä. Liekö sitten 13 vuoden ikäero, Hannin asenne vai joku muu, mutta Aksu ei koskaan ole noussut Hannia vastaan, vaan suurinpiirtein palvoo maata sen tassujen alla. Hannilta taasen ei ole koskaan puuttunut pokkaa pistää kuriin itseään nuorempia koiria. Oli ne sitten reilusti isompia, kuin vanha herra itse, tai ei.

Tänään oli ensimmäiset agitreenit sitten ikuisuuksien ja Aksulla oli virtaa! Tuttuun tapaan huusi ja meuhkasi radan laidalla. Tämä merlesikailu se on yksi ikuisesti työn alla oleva juttu. Agitreeneissä tämä ei ole puoliksikaan niin pahaa, kuin kisoissa, joissa Aksu ottaa yleisöstä ja siitä isosta koiralaumasta sellaiset kierrokset, ettei ihan heti uskoisi, jos Pakkelin sattuu näkemään vain esimerkiksi agilitytreeneissä. Kyllähän se treeneissäkin yrittää huutaa, mutta se on niin paljon "kesympää" huutoa ja Aksu rauhoittuu aina alun huutojen jälkeen makailemaan kentän laidalle. Jotain kertonee sekin, että Aksun saa vinkumaan virittyneesti jo se, että katson kotona tietokoneelta agilityvideoita, joilta kuuluu koirien haukunta, kuulutukset ja tuomarin pillin vihellys!

Ne parit puistoaksatreenit voidaan muuten julistaa oikein onnistuneiksi. Tänään treeneissä tuli hyvä paikka kokeilla sylkkäriä ja kas! Aksu teki sen niin nätisti, että ihan itsekin hämmästyin! Ennätin jo kouluttajallekin sanoa, että me yritetään räpeltää sylkkäri, mutta todennäköisesti ei tule onnistumaan. Onnistuipa kumminkin ja ihan loistavasti! Toisella ratapätkällä kokeiltiin erilaista kuviota, jossa Aksu kääntyi siivekettä hipoen! Vielä alkuvuodesta se olisi ensin tehnyt kolmen metrin loikan väärään suuntaan ja vasta sitten (pitkällä kaarroksella toki) juossut perääni. Selvää kehitystä! Vaikka kyllähän sitä kolmosluokassa olevan koiran pitäisi osata jo kääntyä. Köhköh. Nooh, mikäs kiire tässä. Käännökset(kin) on (edelleen) työn alla.