sunnuntai 14. elokuuta 2011

Terveisiä banaanilaatikoiden keskeltä!



Reilu viikko on tehty muuttoa kerrostalolähiöstä maaseutumaisempaan rivitalo&omakotitalolähiöön. Pihan nurkalta lähtee metsäpolku ja melkein kivenheiton päässä on peltoja! Sydämiltään maalaisjuntit emäntä ja koira nauttivat! Muutto itsessään on ollut työläs. Kummallista, miten niinkin pienestä kaksiosta voi irrota niin paljon tavaraa! Pakkaamista, kantamista ja purkamista on riittänyt enemmän, kuin tarpeeksi. Onneksi aletaan pakkaamisen ja kantamisen osalta olla voiton puolella. Purkamista sen sijaan riittää vielä yllinkyllin, mutta nyt on jo päästy myös lempparivaiheeseeni, sisustamiseen!

Aksu on ottanut muuton vastaan aksumaisesti: mukana toheltaen ja stressaten. Pahimman kantorumban aikana sen oli vaikea rauhoittua ja ensimmäiset illat olivat levottomia, kun Aksu vain jatkoi puuhasteluaan. Normaalisti Aksua kotioloissa kuvaa parhaiten sana talja. Se makaa jossain seinän vierustalla tai vaihtoehtoisesti kulkuväylällä mahdollisimman paljon tilaa vieden, eikä koko ajan kulje perässä. Uudessa kodissa se on koko ajan kulkenut mukana, mutta on nyt viikon jälkeen alkanut hiljalleen asettua. Yksinoloa on harjoiteltu aika samalla tavalla, kuin pentuaikoina: vähitellen aikaa pidentäen. Toistaiseksi ei ongelmia ole ollut ja luulen (ja toivon) ettei ongelmia tulekaan.



Ero entiseen pikkuiseen kotikoloomme on kyllä valtava! Siirryimme kerrostaloasujista rivariasujiksi ja sen myötä meistä tuli miltein tilallisia entiseen nähden! Nyt on näet Aksullakin oma pikkuinen pihapläntti vartioitavana! Muuten niin huolella aidatusta pihasta puuttuu vielä portti, joten portin valmistumiseen asti Aksu joutuu tyytymään vain valvottuihin visiitteihin omalla pihalla ja muina aikoina takapihalle johtava ovi pysyy visusti kiinni. Erään virkaintoisen paimenen olisi näet aivan liian helppoa laajentaa reviiriään.. Luultavasti siitä käydään muutenkin vielä keskusteluja, saako pihan ohitse kulkeville naapureille kiroilla vai ei. On hyvin todennäköistä, että Aksun ja minun mielipiteeni asiasta eroavat tässä kohdin aika paljon.

Muuton lomassa ollaan ennätetty hieman agilitaamaankin ja viikko sitten käytiin jopa kisaamassakin! Tosin vain yhden radan verran ja sekin vähä merlesikaillen. Aksu otti painetta sisäänheittäjästä ja karkasi lähdöstä, jonka jälkeen otettiinkin hylly jo neljänneltä esteeltä. Seurakaverin sanoin; "Muuten hyvä, mutta ei totellut". Arveltiin kyllä jo kotona Pasin kanssa, että Aksu ei kyllä ole ihan kisavireessä. Parin päivän muuttohommista aiheutuneet erikoisjärjestelyt olivat saaneet Aksun hieman ylivirittyneeseen tilaan. Viime torstain treeneissä teki jo paremmin, vaikka sielläkin oli vähän sellaista "yli menemistä". Toisaalta sitten kisoissa ja treeneissäkin kokeilin Aksun kanssa uusia juttuja, jotka se yllättäin teki hyvin! Kisoissa haki putken pimeästä kulmasta ja treeneissä kesti (toisella yrittämällä) kepeillä vedättämisen ja älysi merkkaamisen! Jätin siis Aksun pujottelemaan ja kiiruhdin itse seuraavalle hypylle merkkaaman sen, jonka Aksu ylitti sitten selkäni takana ja tehtiin aika hieno kuvio. Huomaan, että olen jo tipahtanut kärryiltä termistön suhteen ja en siis ole ollenkaan varma, miksi suorittamaamme kuviota kutsutaan. Ehkä merkkaus ja persjättö? Tai jotain sinnepäin.

Niin ja vihdoinkin koitti allekirjoittaneen KESÄLOMA! Edeltävä viikko olikin aika raskas pitkine päivineen, kun suoraan töistä sai lähteä muuttopuuhiin. Nyt sitten sisustamista <3, siivoamista ja laiskottelua!

16 kommenttia:

  1. Onnea uudesta kodista ja Aksulle erityisesti omasta pihasta ;)Kuulostaa tosi kivalle paikalle, ihanaa että on heti kunnon lenkkeilymaastot kodin lähellä!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Ja Aksu tosiaan on hyvin onnellinen omasta pihastansa! Jahka portti valmistuu, niin saadaan siitäkin otettua kaikki hyöty irti vielä ennen liian kylmiä kelejä! :)

    VastaaPoista
  3. Rivariasuminen on kyllä ihan eri mukavuusasteella kerrostaloiluun verrattuna. Onnea siis uuteen kotiin ! :---)

    VastaaPoista
  4. Onnea uuteen kotiin :-)! Kyllä rivarissa asuminen voittaa kerrostalon ;-), vaikkakin meilläkin tuollainen pieni pihan tynkä - mutta koirat nauttii!

    VastaaPoista
  5. Onnittelut vielä tätäkin kautta, me ootellaan lenkkikutsua! ;) Rivitalo on niin paljon kivempi kuin kerrostalo! Nauti lomasta ja sisustamisesta!

    VastaaPoista
  6. Kiitoskiitos! Ja KYLLÄ! Rivari todella voittaa kerrostalon! :)

    emma,
    Lähtään lenkille heti, jahka tää muuttorumba hellittää! :)

    VastaaPoista
  7. Onnea uudesta kämpästä! Oi, ihanaa varmasti päästä kerrostalosta rivariin! Me virallisesti asutaan kerrostalossa, vaikka ne nyt onkin sellaisia luhtitalotyyppisiä, kaksikerroksisia rakennuksia ja me asutaan alakerrassa, pienen pienen etupihapläntin kera. :) Sellainen oma isompi TAKApiha olis kyllä kiva! Tällä hetkellä ollaankin maalla ja meillä on hyyyyyyvin iso etu- ja takapiha. ;) Kyllä tälleen olisi vaan niin kiva asua! Aamullakin vedettiin kamppeet niskaan ja ase mukaan ja lähdettiin kyyhkysjahtiin suoraan tuonne lähes takapihalle.

    Muuttamisessa on kyllä parasta kun pääsee sisustamaan ja laittamaan uutta kotia, oi! Se tavaroiden pakkaaminen on ihan kamalaa. :D Purkaminenkin on ihan hauskaa, kun saa asetella kaiken uudella tavalla, uuteen kotiin. Yllättävän paljon kamaa sitä tosiaan pieneenkin asuntoon mahtuu...

    Teilläpäs on ihana turkoosi seinä, Aksu sopii sen eteen superhyvin!

    VastaaPoista
  8. Onnea uuteen kotiin! Tuo sinitaustainen kuva Aksusta on ihan paras. :)

    VastaaPoista
  9. Tiina,
    Kiitos! :) Muutto kerrostalosta rivariin oli kyllä luksusta ja jotain, mistä olikin jo ehditty tovi haaveilla. Kivaa, että teilläkin on oma piha! Kyllä se pieninkin piha on parempi, kuin ei mitään, vaikka tietysti sitä aina toivoo sitä isoa pihaa :)

    Purkaminen on ihan kivaa -tiettyyn pisteeseen asti :D Sen jälkeen se alkaa kyllästyttää. Etenkin, kun me pakattiin ihan kaikki mukaan ja nyt käyn laatikoita läpi ja moonta kassillista olen heittänyt ikivanhoja koulupapereita hiiteen, joilla ei tee yhtään mitään :)

    Niin ja tykkään minäkin tuosta seinästä! Shokkivärejä! Miksi tyytyä valkoiseen, kun voi laittaa jotain oikeasti tehostevärejä! :D

    Josefiina,
    Kiitos ja kiitos! Aksulle sattui kuvaankin hyvä ilme :D Sininen täplä silmässäkin näkyy, kun oikein tihrustaa! :D

    VastaaPoista
  10. Onnea uuteen kotiin (tätäkin kautta)! Olette te kovia syömään banaaneja. :D Tulet vielä huomaamaan, että pihasta on talvellakin hyötyä!

    VastaaPoista
  11. Eeva,
    Kiitokset! Jep, me ollaan oikein banaanin suurkuluttajia!! :DD Mainiota, jos talvikäytössäkin pihasta on hyötyä (koirille?). Jahka saadaan portti, niin voidaan tosissaan alkaa täydellä teholla hyödyntämään tiluksiamme! :)

    VastaaPoista
  12. Wau! Mekin tahdotaan maalaisiksi! ;) Onnea uuteen kotiin!

    VastaaPoista
  13. Bea,
    Kiitos! Ei mekään ihan aitoja maalaisia olla, mutta on tämä väljempää asumista, kuin aiemmin! Ja hiekkateitä löytyy tallattavaksi myös, ei pelkkää asvalttia. Luksusta! :)

    VastaaPoista
  14. Onnea vielä uudesta kodista! Meillä talo on "sisustettu", noh, sillä tavalla että heti huomaa, että talossa asuu enemmän koiria kuin ihmisiä :D Krhm. Tuo sininen seinä on kyllä ihanan värinen! Ja Aksu tietenkin myös ;)

    Susulle naapurit ovat yhtä paha pala kuin se punainen viitta härälle eli yhä melkein päivittäin keskustellaan siitä, oliko kommentoinnin paikka vai ei. Pari ilmoitushaukkua on vielä ihan okei mutta jos siellä aidan reunalla pitää päivystää räkä roiskuen jokaista naapuriparkojen liikettä, niin sitä ei pitkään katsele. Nimenomaan ei varmaan ne naapurit... :D

    VastaaPoista
  15. Sirkku,
    Kiitos!
    Aksukin mieluusti olisi kuin pahinkin naapurikyylä ja kontrolloisi kaikkien menemisiä ja tulemisia -jos saisi. Ikävä minä rajoitan tätä sen harrastusta :D Eikä varmaan tosiaan naapuritkaan osaisi arvostaa Aksun ja Susun harrastusta..

    VastaaPoista
  16. Onnea uuteen kotiin! :) Kuulostaa kyllä tosi kivalle paikalle mihin ootte muuttamassa! :)

    VastaaPoista