keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Se tunne, kun syysaurinko lämmittää

16 kommenttia


Lenkkeilin sunnuntaina Pikkukoirien kanssa ihan kolmistaan. Kierreltiin niitä polkuja, joita on niin monesti kierrelty ja pysähdyttiin sille kalliolle istumaan, jossa on istuttu niin usein aiemminkin. Istuin ja katselin tuttuja maisemia. Pistin merkille, kuinka metsän puut on kasvaneet jo niin korkeiksi, ettei niiden takaa näy enää meri. Syystä tai toisesta havahduin mietteistäni ja vilkaisin Hannia, joka istui pienen matkan päässä. Se katseli minua ihan hievahtamatta, niin kuin vain vanhat koirat voivat katsoa ja sen hetken minusta tuntui siltä, kuin olisimme tienneet toistemme ajatukset. Ihan, kuin Hannikin olisi muistellut niitä lukemattomia kertoja, kun sillä kalliolla on yhdessä istuttu. Muistellessani yhteisiä retkiämme mielessäni vilahti ajatus siitä, kuinka paljon tulenkaan niitä vielä joku päivä ikävöimään.

Viittelehdin Hannin luokseni ja siinä me sitten istuttiin. Ihan kuin silloin vuosia, vuosia sitten ihan ensimmäisen kerran. Katseltiin tuttua maisemaa ja nautittiin auringosta. Elvis tohelsi käpyjensä kanssa ja minä nautin seniorikoirani seurasta. Pennut on somia, mutta vanhat koirat.. Niissä vasta onkin sitä jotakin!

Jos koskaan tulee sellainen päivä, ettemme voi olla yhdessä, pidä minut sydämessäsi.
Pysyn siellä ikuisesti. (Nalle puh)

lauantai 17. syyskuuta 2011

Löysin kameran

17 kommenttia
Löysin tänään kameran. Omani nimittäin! Pitkiin aikoihin ei ole ollut kuvausintoa sitten ollenkaan ja sitten, kun on ollut, on satanut ihan kaatamalla vettä! Tänään aamulla kuitenkin paistoi aurinko ja päätin ulkoiluttaa kameran ja koiran viereisellä pellolla ja metsätiellä. Eihän se aurinko enää tietysti siinä vaiheessa paistanut, kun pääsin pihalle asti, mutta ei se haitannut.



Pellolla oli (Aksun mielestä) kamalasti kiinnostavia ötököitä, joita tuijottaa. Yksi vaskitsakin löytyi tuijoteltavaksi! Niitä on täällä kohtalaisen paljon, vaikka kuulema harvinaisempia jossainpäin ovatkin. Rauhoitettu se ainakin on ja rauhassa se saikin olla. Aksu tyytyi vain katselemaan, minä harmittelemaan, kun taas oli makroputki jossain muualla, kuin mukana.


Arvaa kiinnostaako luoksetulo!? T: Aktsel

Enää ei voi edes yrittää uskotella itselleen, että vielä on kesää jäljellä. Kauniita päiviä tulee silti varmasti, ruska on vasta edessäpäin. Haikeudella muistelen kaupunkiasunnosta avautunutta vaahteraista maisemaa. Vaahterat olisi piakkoin kauneimmillaan. Hetkeäkään en silti ole katunut maaseutumaisempaan ympäristöön muuttoa. Läheinen metsätie on nätti katsella ja rauhallinen kulkea.

Meillä on harrastusten suhteen seesteisempi kausi menossa. Tokohan on ollut menneen talven lumia jo monta kuukautta, mutta myös agilityn suhteen on rauhallisempi kausi menossa. Kerrankin me keskitytään jopa treenaamaan treeneissä, eikä kisoissa. Tosin, me treenataan vain kerran viikossa, että erityisen ahkeria ei olla sillä saralla edelleenkään ja tokihan me kisoihin lähtään vielä tänä vuonna useampaan otteeseen.

Ilahduin kameran löytymisestä. Ehkä alan päivittämään enemmän kuvia jatkossa? Pikkukoirien kuvaustuokio olisi ainakin vietettävä piakkoin. Kuvathan saa muuten klikaten hitusen isommiksi, jos joku ei vielä tiennyt.

tiistai 13. syyskuuta 2011

Hyppytekniikkakurssilla

18 kommenttia
Viime lauantaina käytiin mekin sitten Ulla Kaukosen luotsaamalla hyppytekniikkakurssilla. Hyppytekniikka on nyt niin in ja påp, että pakkohan se oli itsekin käydä katselemassa, että mistä tarkalleen on kyse. Ihan fiksuja ajatuksiahan siellä tuli ilmi. Itseäni kiinnosti ehkä kuitenkin enempi lihashuolto ja lämmittely. Harmi, että niitä sivuttiin lähinnä pintapuolisesti tällä yhden päivän kurssilla. Aksun ensimmäiset hypyt näyttivät kamalilta ja en voi, kuin todeta, että ei se normaalisti niin idiootin näköisesti pompi. Syytän keinonurmipohjaa, johon meistä kumpikaan ei ole erityisen ihastunut ja itseasiassa syytökset eivät ole ollenkaan niin kaukaa haettuja. Pohjalla on melkoisen suuri merkitys agilityssa, minkä tietysti moni harrastaja onkin huomannut keinonurmien myötä (osa kohtuuttoman liukkaita) ja myös Ulla totesi, että hyvätekniikkainen koirakin saattaa vieraalla alustalla hypätä tavallista huonommin.

Kirjoitin kurssilta piiiitkät muistiinpanot, mutta kirjaan niistä tähän vain murto-osan. Muuten postauksesta tulisi suorastaan tuskastuttavan pitkä ja toisaalta, näitä samoja on mitä luultavimmin raapusteltu jo moneen blogiin ennen meidän plokia eli ehkä osittain tuttua juttua. Tosin, pitkä tästä postauksesta taitaa tulla joka tapauksessa.

Hyppytekniikassa tavoitteena on itsenäisesti hyppyjä suorittava koira, joka ei häiriinny ohjaajastansa. Opettamalla koiralle oikeaa hyppytekniikkaa saadaan sille parhaassa tapauksessa lisää aktiivivuosia ja motivaatiota suorittaa hyppyjä. Vääränlainen hyppytekniikka voi pahimmillaan aiheuttaa kulumia ja jumeja. Hyppääminen ei suju hyvin luonnostaan kaikilla koirilla, vaan taidoissa on eroja. Toiset ovat syntyjään lahjakkaampia, kuin toiset. Tärkeää on treenata hyppytekniikkaa paljon, jotta oikeasta hyppytavasta tulisi rutiinia. Hyppyharjoitteet on suunniteltu siten, että koira joutuu käyttämään aivojansa niissä (Houston, we MAY have a problem) ja ajattelemaan, kuinka ratkoa tehtävä järkevimmin. Hypyt siis ikäänkuin ohjaavat koiraa kohti oikeaa tekniikkaa. Oikean hyppytekniikan löytymisessä tärkeää on oikeanlainen rytmitys, tasapaino ja sopiva vauhti -oikeaa virettä unohtamatta! Esimerkiksi liian korkeassa vireessä (Aksun helmasynti..) oppiminen ei ole erityisen tehokasta.

Hyppyjen kannalta tärkeää on myös se, että koira hahmottaa kroppansa oikein ja tiedostaa, että sillä on takapää ja siis yhteensä neljä jalkaa. Tässä kohdin on mainittava, että vaikka Aksun kanssa onkin tehty paljon temppuja, joissa se joutuu miettimään takapäänkin sijaintia, en silti ole aina ihan varma, muistaako se koko takapään olemassa oloa agiradalla korkeassa vireessä.

Hyppyongelmiin johtavia syitä on esimerkiksi vääränlainen opetus tai se, ettei koiraa ole alun alkaenkaan opetettu hyppäämään oikein, kipu, liian kova vauhti tai liian korkea vire, keskittymisvaikeudet, rohkeus, motivaatio, syvätuen puute ja alustan vaikutus. Kurssilla Aksun suurimmaksi ongelmaksi Ulla Kaukonen nimesi syvätuen puutteen, mikä on hyvin tyypillinen ongelma vilkkailla koirilla. Syvät lihakset kehittyvät vain hitaassa vauhdissa ja jos koira ei koskaan liiku hitaasti, ei myöskään syvillä lihaksilla ole mahdollisuutta kehittyä. Näkisin itse kuitenkin ongelmana myös liian korkean vireen ja toisaalta myös keskittymisvaikeudet. Kurssilla ongelmia aiheutti myös alusta, johon Aksu ei ole niin tottunut. Treenaamme ja kisaamme pääsääntöisesti hiekalla, kun taas kurssi pidettiin keinonurmipohjaisessa hallissa.

Huomion arvoinen pointti oli myös se, että rimojen pudottelu on aina oire jostakin ja itse riman putoamiseen johtanut virhe on joissain tapauksissa saattanut tapahtua jo kauan ennen sitä varsinaista hyppyä, jolla rima tipahtaa. Minulle kolahti erityisen hyvin se, kun Ulla mainitsi joidenkin koirien pitävän erityisesti pitkistä, laakeista hypyistä. Tuli heti Aksu mieleen. Sehän ei muuta tekisikään agiradalla, kuin hyppäisi piiiitkiä eteenpäin kantavia loikkia.


Ensimmäinen (hieman teatraalinen) Set point -yritys.


Viimeinen Set point -yritys. Tavallinen hyppy on muutettu "sianselkä" -hypyksi, joka koostuu kolmesta rimasta, joista keskimmäinen on korkein.

Ensimmäisenä tehtiin set point -harjoitusta, jossa treenataan painonsiirtoa (Aksun ongelmallisin osa-alue) ja kropan käyttöä. Aksu oli taas hieman dramaattinen ja varoi speedbumpia. Arvasin jo ennen harjoituksen tekemistä, että speedbump on Aksulle ongelma. Speedbumpin vieressä istuminen ilman kunnollista turvaväliä oli jo sekin ongelma Aksulle. Pienen välimatkan päässä istuminen onnistui, mutta itse hyppy oli kamala (sitä taidettiin nimittää myös hieman teatraaliseksi). Kuulema ei edes niin erityisen harvinaista, että koira ottaa häiriötä joko ohjausrimoista tai speedbumpista. Pakkel tekikin loput harjoitukset ilman edessä mörkönä möllöttävää putken pätkää.

Set point -harjoitus sianselkämallina (kamala sana) tuli Aksun kotiläksyksi. Näitä täytyy siis muistaa treenata jatkossa.


Perussarjan pompahtelua.

Perussarjalla ongelmana oli vähän se, ettei Aksu oikeastaan keskittynyt hyppyihin, kun rimat olivat "normaalisti". Niitä jouduttiin hieman laittamaan sikinsokin ja jatkossakin joudun aina miettimään erilaisia tapoja asetella rimat paikoilleen, jotta ne olisivat Aksun mielestä sen näköiset, että niihin pitää jopa hieman keskittyäkin. Tavoitteena on saada Aksun pää matalammalle ja tömähdyksiä hiljaisemmiksi laskeutuessa. Sitten, kun siltä osin on tavoitteet saavutettu, voin alkaa muuttamaan omaa sijaintiani suhteessa koiraan. Tavoitteena on, että lopulta koira suorittaisi perussarjan ongelmitta myös silloin, kun ohjaaja liikkuu (juoksee) mukana, kuten ratatilanteessa juoksisi. Tärkeää on kuitenkin harjoitella tekniikkaa ensin hiljaisemmassa vauhdissa ja vasta taitojen kasvaessa nostaa vauhtia ja vaatimustasoa.

Kaikenkaikkiaan päivä meni nopeasti ja Aksu jaksoi hyvin, vaikka joutuikin suurimman osan ajastaan viettämään häkissä odottellen. Aksu rähähtikin ainoastaan yhdelle koiralle ja sillekin vain siksi, että se kehtasi tulla hitusen liian lähelle meidän treenireppua (Aksun mielestä siis), muuten käyttäytyi oikein siivosti. Mahtavaa! Mikäli joku nyt tämän perusteella kiinnostuu enemmänkin hyppytekniikasta, niin suosittelen ihan ehdottomasti kurssille hakeutumista. Silloin saa juuri omalle koirallensa mitoitettuja ohjeita ja opastusta! Meidän seuraava projekti on hakeutua fyssarin tykö, jotta saisimme lisää ohjeistusta Aksun syvien lihasten treenaamiseen. Helpommin sanottu, kuin tehty, kun on vieraisiin ihmisiin epäluuloisesti suhtautuvasta koirasta kyse..

maanantai 5. syyskuuta 2011

Kuvapostaus

14 kommenttia
Ikuisuus siihen meni, mutta sainpas vastattua haasteeseen, joka meille aikaa sitten jo heitettiin. Kesä, kesätyöt ja sittemmin muutto veivät tehokkaasti huomion toisaalle, enkä oikein meinannut ennättää kuva-arkistoja tonkimaan. Osa kuvista on jo varmasti nähtyjä.

1. Tältä näytimme Aksu näytti muutama vuosi sitten


2. Toisinaan koirani ovat hyvin edustavia


3. Tästä kuvasta voi päätellä mitä harrastimme (agilitykuvia on vähän heikosti)


4. Mm. näistä kuvista tulen aina hyvälle tuulelle


5. Päässäni surisee kysymyksiä tätä kuvaa katsellessa


6. Tahtoisin elää tämän hetken uudelleen


7. Muunmuassa nämä persoonat ovat huippuja (hieman taiteellisempi otos :D)


8. Ei paljoa naurattanut (kuva on otettu samana päivänä, kun Hanni vietti kolme tuntia tiputuksessa.)


9. Mm. Nämä ovat mielestäni kauniita kuvia


10. Lopuksi paras (tai ainakin yksi niistä) kuva ikinä