
Olin jo onnellisesti ennättänyt unohtaa sen, minkälaista on omistaa nartuista jotain tajuava uros (Elvis ei edelleenkään kypsässä kahdeksan vuoden iässä tajua juoksuisistakaan nartuista tuon taivaallista ja Hannin miehuus jäi eläinlääkärin pöydälle yli kymmenen vuotta sitten). Naapurin narttujen juoksut jatkuvat ilmeisesti edelleen. Ainakin siitä päätellen, että Aksu katsoo tarpeelliseksi kiljua niille ulkona ja myös sisältä yläkerran tähystysikkunan läpi. Juoksujen jatkumisen puolesta puhuu myöskin se seikka, että Aksu on tavanomaista ärhäkämpi kulmakunnan muille uroksille. Aksulla on yksi belgikaksikko, jotka ovat sen viholliset numero yksi. Herra omastamielestäänjokanartununelma ei ole mikään eilisen teereen poika ja on ennättänyt tässä parin kuukauden aikana selvittää tarkan kirsunsa avulla, missä talossa viholliskaksikko asuu. Vihollisalue on siis paikannettu hyvin tarkasti ja tätä nykyä Aksu muistaa vihollisalueelle saapuessaan röhkiä (luulen, että se yrittää oikeastaan murista, mutta röhkinältä se kuulostaa) ja luoda vihaisia mulkaisuja belgiparin taloa kohti. Vihollisalueen läpi lenkkeillessämme voin aina kuvitella omistavani ison minipossun. Röhröh ja pari takajalan ruopaisua vain. Aussiesta tosiaan on moneksi.


Narttujen perään kouhkaamisesta johtuen Aksun ruokahalu on ollut taas vähän niin ja näin. Syö tai ei syö. Nirsohan Aksu on aina, mutta narttujen ollessa päällimmäisenä mielessä, ei ruoka maistu senkään vertaa. Hieman on toisinaan turhauttavaa kaapia barffiruokaa roskiin, kun joku ei ole niitä kelpuuttanut eväikseen. Vuosi sitten ongelma oli helteistä (ja nartuista) johtuen niin mittava, että päädyimme epätoivoisina eläinkaupan murohyllylle (murot sentään säilyvät kipossa syömäkelpoisina useamman päivän). Aksu on barffanut puolivuotiaasta lähtien, sillä yrityksistä huolimatta sille ei silloin pentuna löytynyt sopivaa muromerkkiä. Raakaruoka oli löysään vatsaan ja rähmiviin silmiin oiva apu, nirsoiluun ei. Hymähdän aina, kun luen jostain barffin maistuvan erinomaisesti myös nirsoillekin koirille! Heh heh. Hyvä vitsi. Vararavintona kaapista löytyy yleensä siis pussi acanaa tai orijenia. Ainoat murot, jotka kohtuukäytöllä eivät aiheuta vatsan tai silmien oirehtimista.
Aksun barffailu otti kuitenkin järisyttävän askeleen eteenpäin eilen, kun Aksu ensimmäistä kertaa ikinä kelpuutti ruoakseen jotain muutakin, kuin broiskua. Naudanluita meni ihan todistattavasti kidasta sisään yksi kappale. Pieni askel ahneille koirille, yksi valtava harppaus nirsojen koirien kruunaamattomalle kuninkaalle. Aikaisemminkin ollaan yritetty tarjota Aksulle jotain muutakin, kuin broiskun luita. Nämä rohkeat yritelmät ovat yleensä päätyneet järkyttynyt ilme ("Hullu akka! Yritäks myrkyttää mut?!" ) naamallaan kilpoltaan pois peruuttavaan paimeneen. Tämä olisi taas niitä hetkiä, kun klikkaisin "tykkää", jos voisin. Minä 1 - Herra nirso 0.