Agilityn kontaktiesteet ovat sellainen pikkuinen juttu, jotka käynnistävät aina ajoittain aivomyrskyn. Sellaisen pikkuisen trombin, jonka seurauksena yleensä päädyn hautomaan jotain ei-ehkä-niin-hyviä-ideoita. Kuten juoksukontakteja, esimerkiksi! Muutaman viikon takaisten kisojen seurauksena puhjennut trombi ei laantunut kohtuullisessa ajassa, joten siirryin ajatuksesta toteutukseen. Etenkin, kun pari kaveriani ajatukseni kuullessaan totesivat Aksun tekevän jo kisoissa juoksukontaktit (ei ehkä järin siistejä sellaisia, mutta kuitenkin).
Voi olla, että näillä main on kohtuullista mainita, etten suhtaudu agilityyn Suurella Vakavuudella, enkä siis ole erityisen huolissani kontaktien pilaamisesta. Tärkeintähän kuitenkin on, että Aksulla ja minulla on hauskaa yhdessä, kaikki muu sen jälkeen tuleva hyvä on vain plussaa. Ehkä olisin eri mieltä, mikäli olisimme alusta alkaen treenanneet hyvin kisatavoitteellisesti. Lähtökohdat ja sitä myöden myös kuljettu polku muuttuivat kuitenkin aika paljon sen jälkeen, kun Aksun ollessa alta vuoden vanha totesin, ettei se välttämättä ikinä kykene astelemaan kisahalliin peloitta. Me mennään askel kerrallaan pääasiallisena tarkoituksena viihtyä, ei niittää mainetta ja kunniaa kisakentillä.
Kiinnostukseni naksutteluun ja sillä saavutettaviin toimintoihin on myös vahvasti tämän kokeilun taustalla. Uudet haasteet ovat aina mukavia ja tässä saadaan jo agilityynkin sitä tokon minulle opettamaa pilkunviilausta, jota huomaan aina ajoittain kaipaavani kovasti.
Alunperin opetin Aksulle 2o2o-asennon kontakteille. Ajattelin, että olisi kiva, jos radalla olisi pari sellaista paikkaa, jossa ennättäisin suurinpiirtein koiran rinnalle. Lisäksi juoksukontakteissa näin ongelmana Aksun pitkät jalat ja siten myös hyvin kantavan laukka-askelluksen. Noilla kilometrikoivilla juostaan helposti kontaktipintojen yli. Tätä pointtia pyöritellessäni en vain koskaan tullut ajatelleeksi, että pitkän askelluksen takia ongelmallisemmaksi saattaisi muodostua ylöstulokontakti, ei niinkään alastulokontakti, joka on simppeli naksutella vähän blondimmallekin koiralle toimivaksi. Kaiken maailman nenäkosketukset hietikkoon hylkäsin heti. Kokemukseni erään vauhdikkaan aussien (terkkuja Ripille!) ohjaajana ennen Aksua antoivat minulle syyn olettaa, että sellaiset yritelmät päätyisivät vain turvallensa hietikkoon lentävään koiraan, jolla olisi tämän jälkeen kirsun seutuvilla vähemmän ehjää nahkaa, kuin ennen kontaktia.
Keinu on Aksulle hankalin este agilityradalla. Sehän paukkuu ja heiluu ihan holtittomasti. Vastoin odotuksiani Aksun varmuus keinulla on kasvanut huomattavasti siitä, mistä lähdettiin, mutta miksikään vauhdikkaaksi (ja varmaksi) sitä ei ole voinut kehaista. 2o2o-asento ei ole oikeastaan koskaan ollut toimiva ratkaisu keinulle Aksun kanssa, sillä kaikki suoritusvauhti on hävinnyt siihen, kun Aksu tähtää kieli poskella vaadittuun asentoon (josta poistuessaan muistaa varoa ylöspäin nousevaa keinun päätyä). Kesästä lähtien olen treenannut keinua ihan ilman mitään 2o2o:a. Mielestäni keinu onkin parantunut suoritusnopeudeltaan huomattavasti. Aiemmin vauhti tipahti viimeistään keinun puolivälin kohdalla, videolla päästään jo kontaktialueen reunoille! Huraa!
Aalla 2o2o-asennon vaatiminen on aina tietyllä tapaa tuntunut.. hurjalta. Aksu on överivireissään tullut joskus niin rajusti töksähtäen 2o2o-asentoon, että olen säälinyt etupäätä. Maalaisjärjellä ajatellen voisin kuvitella tössähdyksen olevan aika ikävä etupäälle, joka ottaa vastaan koko pysähdyksiin lysähtävän muun kropan. Aksu ei ole ihan kevyt ja pieni paimen. Videolla näkyy hyvin, kuinka Aksu juoksee koko ajan vain alemmaksi ja alemmaksi. Jätin huomioimatta ylhäältä lähtevät irtoamiset ja palkkasin sitä runsaammin, mitä alemmaksi Aksu juoksi. Ei huonosti, kun ottaa huomioon, että tämä oli ensimmäinen kerta, kun ihan treenaamalla treenattiin tätä juttua. Kisoissahan aata on tehty läpijuoksuna jo kauan.
Puomi on ehdottomasti hankalin. Vaikka sainkin myös puomin alastulon toimimaan treeneissä, en edes kuvittele sen toimivan yhtä helposti kisoissa överivireessä. Alastulokontaktin Aksu herkästi hyppää, ylösmenokontaktin yli se laukkaa. Ylöstulokontakti on ongelma siis nimenomaan silloin, kun vedätän Aksun puomille. Kiihdyttäessään perääni Aksu pidentää laukka-asellustaan ja tosiaankin laukkaa ylösmenon yli, ei hyppää. Yleensä olen ratkaissut ongelman sillä, että en vedätä kisoissa. Pysäyttämään en halua alkaa, sillä Aksun tuntien siitä tulisi turhaa epävarmaa hissuttelua, kun se yrittäisi tähdätä etutassunsa ylösmenolle.
Aksu on ensimmäinen koirani, jolle olen opettanut 2o2o:n ja siinä kävi pikkuinen moka siinä mielessä, että 2o2o on oman käskynsä takana. En siis ole opettanut Aksulle sitä, että kuullessaan estekäskyn sen tulisi lopuksi hakeutua alastulokontaktille 2o2o-asentoon. Olen testannut tätä treeneissä. Jos annan vain estekäskyn, Aksu tekee läpijuoksun (sanon läpijuoksun, koska ei niitä juoksukontakteiksi voi sanoa), mutta mikäli annan estekäskyn ja erikseen vielä käskyn 2o2o:lle, pysähtyy Aksu alastulolle. Ei mennyt ihan niinkuin Strömsössä. Tätä hyödyntäen viime viikon treeneissä annoin siis vain estekäskyn ja palkkasin mahdollisimman alas osuneista juoksuaskeleista. Sieppasin siis haluamaani toimintoa lennossa, minkä seurauksena etenkin aalla Aksu alkoi pyrkiä alemmaksi ja alemmaksi alastulokontaktia.
Varmoja kontakteja tavoitellessani näkisin eniten ongelmana meidän treenimäärän. Me treenataan keskimäärin kerran viikossa, mikä on kohtuullisen harvoin. Mitään nopeaa edistymistä tuskin kannattaa odottaa, mutta väliäkö sillä.