maanantai 14. marraskuuta 2011

Viikko 45

Marraskuun puoliväli häämöttää jo ja ensimmäiset pakkaset on nyt koettuna. Keskiviikkona auringonlaskiessa vajosi elohopea nollan alapuolelle. Toisin sanoen näpit jäätyivät lenkillä kameraa käyttäessäni ensimmäisen kerran tänä syksynä. Iltalehden otsikot lupailivat ensi viikolle lunta -ainakin pohjoiseen. Uutisen lopussa mainittiin, että eteläisessä Suomessa on odotettavissa lähinnä vettä ja räntää. "Jee". En siis kaiva minisuksia esille ihan vielä (en tosin ole niitä huskyvaljaitakaan uusinut eli siinä mielessä lumella ei olisi niin kiirettä).




Perjantain agilitytreeneissä tehtiin aan juoksukontakteja ja paukuteltiin keinua. Kokeilin kerran juoksukontektien välissä pysäyttää Aksun 2o2o-asentoon ja annoin sille siis pysähdyskäskyn, eikä sillä ollut mitään ongelmia erottaa tätä hommaa! Teki asennon hyvin ja seuraavalla toistolla, kun jätin käskyn antamatta, teki hyvän juoksukontaktin. Ei se ihan pölkky ole. Keinusta Aksu oli mielissään. Ajatteli varmaan, että tästä tienataan ne illan helpoimmat namit! Pari kertaa jopa varasti keinulle!! Jotain, mitä en olisi uskonut sen ikinä tekevän! Lähtötilanne kun oli se, että Aksu pyrki pakosalle, kun treenikaverin koira paukautti keinun alas. Muuten sitten naksuttelin Aksulle tiukkoja käännöksiä takaaleikkausta ohjatessani. Tehtiin myös kohtuupaljon takaakiertoja. Aksu alkaa olla niissä aika varma; ainakin treenien loppupuolella! Aksun kanssa treenien alkupuolisko menee aina sikailemiseksi! Tyyppi huutaa, räksyttää ja tekee mitä huvittaa. Kun on päästellyt pahimmat höyrynsä ulos, alkaa korvatkin löytyä. Harmi, ettei kisoissa saa tehdä paria harjoituskierrosta ennen varsinaista suoritusta!

Pakko loppuun todeta, että viikot tosiaankin lentävät!! Enää ei pelkästään talvi ole kulman takana, vaan myös joulu! Kyllä, JOULU! Paikallisessa citymarketissa on jo täysi joulukoristus! Punaista hilenauhaa, rusettia ja koristeltuja joulukuusia! Naapureillakin alkaa olla kovasti jouluvaloja, mikä on ainoastaan mukavaa. Ne tuovat kivasti valoa ja väriä tähän marraskuun synkeyteen. Jouluvalot omalle pihalle ovatkin hankintalistalla täksi jouluksi. Siihen asti poltetaan tuikkuja lyhdyissä. ♥

2 kommenttia:

  1. Meilläkin samalla kadulla asuvilla on jo jouluvalot kuusissa ja ikkunoissa. :D Ja joo, kaikki kaupat on jo ihan pullollaan joulujuttuja, mutta ei se mitään, joulu on kivaa aikaa! :)

    VastaaPoista
  2. Joulu on kyllä mukavaa aikaa :) Se kiireettömyys sitten aattoiltana ja välipäivinä on mukavaa.

    VastaaPoista