maanantai 31. joulukuuta 2012

One hell of a ride

14 kommenttia





Rakettien paukkuessa, vuoden vihoviimeisenä päivänä, Aksu ikääntyy taas. Aksun synttäreiden kunniaksi kaivelin pakselin uumeniin kätkeytyviä kuva-arkistojani ja kokosin postaukseen muutaman vanhan (enimmäkseen ennenjulkaisemattoman?) kuvan Aksusta. Kuvat ovat vuosilta 2011 - 2012 ja tuorein taitaa olla tuo uimahyppykuva.

Aksu on omanlaisensa. Koira, joka ei ole päästänyt minua helpolla ja jonka kanssa ei pääse helpolla. Työ Aksun kanssa on onneksi kantanut hedelmää ja vaikkei arki ole edelleenkään varsinaisesti helpoksi muuttunut, niin ainakin hitusen helpommaksi ja sujuvammaksi kuitenkin. Postaukseen linkitin Adam Brandin kappaleen Hell of a ride, koska se on sanoituksensa puolesta oivallinen tunnari meille. Onnea Akkel 4v!

I guess you could say we've been through a lot
And we stuck with each other like it or not
But there's nothing like friends to make you feel alive
We didn't win every battle but God knows we tried

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Goals are dreams with deadlines

4 kommenttia


Koska kuluva vuosi on vääjäämättä umpeutumassa ihan näinä päivinä, lienee aika katsella vuodelle asetettuja tavoitteita ja toteutumia. Tokihan diiliin kuuluu myös asettaa uudet tavoitteet tulevaa vuotta varten!

Tammikuussa 2012 listasin Aksulle seuraavanlaisia tavoitteita:
Aksulle asetan tavoitteita vain agilityyn, koska se on ainoa laji, jota sen kanssa ylipäätään treenataan. Tämän vuoden aikana voitaisiin yrittää kasvattaa meidän tulosprosenttia. Olisi kiva saada tulospörssimme keikahtamaan hyllypainoitteisuuden puolelta enemmän nollapainoitteiseksi.
Treenimäärien lisääminen tai ainakin treenien laadun nosto voisi kyllä olla yksi tavoite.
Yhteensä startteja agilityssa kertyi kokonaiset 32. Näistä kaikista starteista yhteensä seitsemän oli nollia ja kolmetoista hyllyjä. Loput olivat jotain siltä väliltä. Ensimmäinen tavoite saavutettiin siis puolittain: Nollaprosentti nousi kyllä edellisvuoteen verrattuna, mutta kokonaisuus pysyi kyllä pikemminkin siellä hyllypuolella. Jälkimmäinen tavoite sen sijaan saavutettiin täysin, sillä pääsimme syksyllä mukaan ohjattuihin treeneihin, jotka tuottivat heti myös tulosta, sillä loppuvuotta kohden Aksun nollavarmuus kasvoi!



Jäynälle vuotta 2012 kirjatut tavoitteet olivat hyvin vaatimattomat:
Jäynän tavoitteena on kasvaa isoksi ja tottelevaiseksi. Tokon alkeita työstetään tämän vuoden aikana ja tavoitteena on tutustua myös ainakin agilityn alkeisiin. Pk-puoleen (jäljestys? haku?) olisi kiva tutustua siihenkin, mutta katsellaan, kuinka aika riittää.
Jäynän kanssa tavoitteet saavutettiin hyvin. Ei Näädästä nyt niin isoa kasvanut, mutta ainakin se on kohtalaisen tottelevainen! Tokossa ehdittiin kahteen viralliseen kokeeseen, joista tuloksina ALO1 ja AVO1. Agilitya on treenattu elokuusta lähtien pari kertaa viikossa ohjatusti. PK-puoleen tutustuttiin tänä vuonna vain hyvin pintapuolisesti, sillä aika ei kertakaikkiaan antanut periksi tehdä ihan kaikkea.

Loppuun sitten tavoitteet ensi vuotta varten:

Aksun agit
- SM-nollat kasaan tulevan kesän sm-kisoja varten
- nollavarmuuden kasvattaminen

Jäynä
- VOI1
- agissa kisavalmius
- pakkokakkonen näyttelyistä

Elkku ei enää harrastele mitään ja sydänvaivojen realisoitumisen myötä myös hupiagilityt ovat mennyttä elämää. Tasapuolisuuden nimissä listattakoon kuitenkin Elkullekin edes yksi (sitäkin tärkeämpi) tavoite: nimittäin iloisena ja hyvinvoivana pysytteleminen!

lauantai 22. joulukuuta 2012

Feliz Navidad

13 kommenttia
Joulukuu on edennyt ihan älyttömän nopeasti. Ohjatut treenit niin agilityssa kuin tokossakin ovat jääneet jo joulutauolle ja seuraavan kerran treenaamista jatketaan ohjattujen treenien merkeissä vasta joskus loppiaisen jälkeen. Tämä ei kuitenkaan suinkaan ole tarkoittanut sitä, että kaikki treenaaminen olisi jäänyt tauolle, ehei. Kotioloissa ollaan harjoiteltu uusia temppuja molempien koirien kanssa sekä valmisteltu voittajan liikkeitä Jäynän kanssa.




Kisoja tai kokeita ei enää tälle vuodelle ole tiedossa Aksun ja Jäynän kanssa. Vuoden aikana ehdittiin tehdä vaikka mitä niin agilityn kuin tokonkin saralla ja vissiin olisikin aika katsella hieman tavoitteita ensi vuottakin varten. Niihin palailen kuitenkin paremmalla ajalla, joulun jälkeen.


Jouluostokset on lahjojen osalta tehty jo, joulutorttuja on leivottu ja jääkaapissa on kinkku. Enää tarvitsee vain paketoida ne lahjat ja käydä ostamassa joulukuusi ja kaikki alkaa olla valmista jouluaattoa varten! Yleensä olemme laittaneet paketoidut lahjat kuusen alle ja ne ovat saaneet siellä olla ihan rauhassa aattoiltaan asti: koiratkin ovat vain käyneet nuuhkimassa kasasta omia lahjojansa, mutta jättäneet ne rauhaan. Tänä vuonna voi olla, että erästä neitikoiraa ei voi jättää valvomatta kuusen ja sen alle kätkeytyvien lahjakasojen kanssa.

Joulukuu ei varsinaisesti ole suosinut valokuvaajaa kelien puolesta, mutta torstaina uhmasin pakkasta ja lumipyryä ja ulkoilutin koirien ohella myös canonin. Kuvausrekvisiitaksi mukaan lähti pipo ja Hannin vanha punainen huivi. Koirat oli istutettava polulle, sillä vaikka upottavassa lumihangessa otetut kuvat olisivatkin olleet kenties jouluisia, ei niissä olisi näkynyt Näädästä kuin kirsunpää! Hanki on meinaan tosi syvä! Näiden kuvien myötä toivotan kaikille blogin lukijoille oikein hyvää joulua!

tiistai 11. joulukuuta 2012

Hei hei mitä kuuluu

11 kommenttia
Messari tuli. Ja meni. Myyntikojujen määrä oli pienentynyt viime vuosiin verrattuna, mikä oli kieltämättä pieni pettymys. Toisaalta, mitään ihan pakottavaa tarvettahan minulla ei millekään ollut ja silti onnistuin kojuista löytämään jotain pientä tuliaista koirille. Aksu sai vinkuvan dinon, Jäynän passi pinkit suojakannet ja molemmille yhteisesti tuli hankittua "lussupallo" ja jotain namusia. Ikuisena panta- ja hihnafriikkinä tietysti kolusin tarkasti kaikki panta- ja hihnakojutkin, mutta sain todeta, että suhteessa tarjontaan toinen koiristani oli liian iso ja toinen sitten liian pieni.




Jäynän äiti, Remy, viipyi meillä muutaman päivän viime viikolla. Rems sujahti laumaan varsin mutkattomasti: Rouvakoira vain asteli ovesta sisään ja ilmoitti olevansa koiralauman kiistaton kuningatar visiittinsä ajan. Aksu ja Jäynä vain nyökyttelivät ja hyväksyivät järjestelyn mukisematta.

Remyn vierailu oli oiva hetki perehdyttää Neiti Näätäkin vetohiihdon saloihin ja itsenäisyyspäivänä tuli korkattua hiihdot tälle talvelle. Huomautan tässä välissä, että "hiihto" on tässä kohdin hyvin venyvä käsite: suksien virkaa toimittavat näet minisukset, eikä niillä voi kolmen koiran valjakon perässä muuta tehdä, kuin pysytellä pystyssä ja liukua mukana. Jäynä syttyi vetämiseen melkein heti (jo toisella hiihtoreissulla), mikä ei sinänsä ollut ylläri. Näätä kun on erittäin innokas remmissä kiskoja ihan tavallisillakin lenkeillä. Tällä hetkellä vaikuttaisi lupaavasti siltä, että saan Jäynästä sen kaipaamani johtajakoiran. Aksu on innokas vetäjä, mutta yksin siltä ei löydy rohkeutta juosta ja vetää kunnolla. Kaverin kanssa Aksunkin voimakas neliveto käynnistyy hyvin.



Klikkailin tämän postauksen kategoriaksi vetohommien ohella kategorian Tämä päivä oli huono päivä. Tarkalleen ottaen se huono päivä oli viime perjantaina. Suuntasimme Elkun kanssa eläinlääkärille hampaita huoltamaan. Samalla kuunneltiin Elviksen sydän, joka ei ihan priimaa ole ollut. Sivuääni löytyi joitakin vuosia sitten ja on pysynyt oireettomana monta vuotta. Viimeksi sydän kuunneltiin noin vuosi sitten, eikä se silloin ollut hälyyttävä. Yllätys olikin melkoinen, kun tällä kertaa ell totesi sivuäänen olevan niin paha, että lääkityksen aloittaminen olisi ajankohtaista.

Päällepäin Elkusta ei siis edelleenkään näe, että sydämessä olisi mitään häikkää: Tyyppi sukeltelee lumihangessa ja leikittää itseään aura-auton aikaansaamilla lumipaakuilla aivan kuten aina ennenkin. Raskaat urheilut ja riehuttamiset etenkin hellesäillä saavat nyt kuitenkin jäädä. Näin ollen Elkku ei enää pääse aktivoitumaan seniorikoira-agilityn parissa kesäisin. Ei sillä, että se nyt olisikaan enää vuosiin ollut meidän pääasiallista yhteistä tekemistä. Elvis on omaksunut kotikoiran, seurakoiran ja oloneuvoksen roolin erinomaisesti. Arki Elkun kanssa muuttuu lähinnä siten, että jatkossa päivittäiselle ruokalistalle kuuluu myös pikkuruinen sydänlääke. Ikä ei vielä sekään paina ja hyvä niin. Elvis on maailman herttaisin ja kiltein koira ja toivonkin sille vielä mahdollisimman montaa hyvää vuotta! ♥

perjantai 30. marraskuuta 2012

On ilmoja pidellyt

16 kommenttia


Talvi tuli tänne etelään kertarytinällä. VR:llä on ollut ongelmia ja iltalehden mukaan 30 000 taloutta on ilman sähköjä. Lumitöitäkin on joutanut tekemään jo muutamaan otteeseen ja tuuli paukuttaa kattopeltejä. Naapuri jäi parkkipaikalla hankeen jumiin autonsa kanssa. Silti on joku, joka nauttii täysin rinnoin lumimyrskystä: Aksun mielestä sää on vihdoinkin ottanut käänteen oikeaan suuntaan ja merle nautiskelee tuulesta ja tuiskeesta hangessa makoillen. Välillä juoksee muutaman riemukiepin pitkin peltoa ennen kuin kierähtää takaisin hankeen pyörimään.

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Vie meidät viimeisiin kohtauksiin, vie ennen kuin ei ole kysymyksiä

4 kommenttia
Kysymyksiä on tullut tällä kertaa Riitalta, Jeminalta ja Nokon blogista. Tässäpä niihin vastaukset. Olen taas tylsimys, enkä haasta ketään. Kuvat on kaivettu puhelimen kätköistä. Viime aikoina ei mustan, mustavalkoisen ja mustavalkoharmaan koiran kuvaaminen mustanruskeanharmaata taustaa vasten ole ihan kamalasti innostanut. Etenkin, kun sitä aurinkoa ei ole näkynyt, taivaalta on useimmiten tullut "valoisaan aikaan" vettä ja päivä on lyhyt. Tällä hetkellä tosin pyryttää lunta! Sitä pitäisi ilmeisesti tässä seuraavan vuorokauden aikana tulla runsaastikin.



Haluatko/olisitko halunnut koirista/eläimistä itsellesi ammattia? Miksi/Miksi ei
Halusin jossain vaiheessa lapsena eläinlääkäriksi. Aina siihen asti, kunnes ymmärsin, ettei minusta olisi suorittamaan leikkauksia saati sitten lopettamaan eläintä.

Onko sinulla rotua, joka jollakin tavalla kiehtoo, mutta et pysty sellaista hankkimaan?
Eeeeei ainakaan nyt tule mieleen mitään.

Kuinka paljon koirat vievät aikaasi (ts. onko sinulla "muuta elämää")?
Ai onko jotain muutakin elämää olemassa? :D Koirat vievät kyllä ison osan ajasta tai ainakin ne rytmittävät päivät tietyllä tavalla. Joku koiraton voisi todeta, että leijonanosa ajastani uppoaa koiriin: Niiden kanssa harrastamiseen ja niiden huoltamiseen. Itse kuitenkin koen, että minulla on vain tämä elämä ja koirat kuuluvat osana siihen kokonaisuuteen. :)

Mitä mieltä olet rotusekoituksista, jotka on nimetty uudeksi roduksi (labradoodle jne.)?
En oikeastaan mitään mieltä. En ole perehtynyt asiaan sen kummemmin.

Koiraharrastuslaji, jota et ole koskaan ymmärtänyt? Perustelut.
Hmhh.. Pallon paimennus? Se ei kyllä taida olla varsinaisesti laji, mutta kyllä sen tiimoilta ainakin kursseja järkätään! Toki tämäkin "laji" on paikkansa lunastanut, jos se johtaa siihen, että muutama koira lisää saa viettää aktiivisempaa elämää.

Jos pitäisi valita joku maa, johon haluaisit lähteä kisa/näyttelyreissulle, mikä se olisi? Perustelut mukaan.
Jos mitään rajoitteita ei olisi (lennon pituus, matkan hinta jne), niin suunnaksi otettaisiin ehdottomasti USA! Sielläpäin aussieilla on omia ASCAn alaisia kisoja paljonkin, voitaisiin lähteä niitä katselemaan! USA ylipäätään on sellainen maa, johon vielä joskus matkustan.

Oletko koskaan katunut, että hankit koiran?
Valehtelisin, jos väittäisin, ettei niitä hetkellisiä katumuksenkin hetkiä olisi ollut. :D Yleensä ne ovat olleet nopeita väsyneenä läpikäytyjä hetkiä. En minä koiristani luopuisi, vaikka toisinaan olisikin mukavampaa esimerkiksi sadepäivinä vain lojua sohvalla, kuin raahautua ulos lenkkeilemään.

Noloin hetki koirasi kanssa?
Noloimmat hetket on koettu ehdottomasti Hannin kanssa. Ensimmäisestä on jo vuooosia ja vuosia, tapahtui aikana ennen Elvistä. Olin isän kanssa matkalla mummolaan, kun pysähdyttiin huoltsikalle pitämään taukoa. Mummolleni on matkaa useampi sata kilometriä ja päästin Hannia autosta jaloittelemaan. Yleensä se oli ihan äärimmäisen tottelevainen ja siksi päästin sen hihnatta ulos autosta. Hannipa päätti rynnistää huoltoaseman myymälään lähteneen isäni perään ja juoksi huoltoaseman sisälle (liukuovet sille avasi ystävällinen vanha pariskunta). Hävetti ihan kamalasti hakea koira sisältä. Hanni ei edes ollut löytänyt isääni, vaan oli jossain karkkihyllyjen välissä epäilemättä matkalla kohti pulla/hodaritiskiä tms.

Toisen kerran Hanni otti jalat alleen ihan vanhoilla päivillään. Olimme uimassa ja minulla oli koirista vain Hanni mukana (laatuaikaa kahdestaan jne). Yhtäkkiä huomasin, että Hanni oli hävinnyt, eikä sitä näkynyt missään. Sillä oli jo silloin huono kuulo ja en siis voinut edes kutsua sitä. Olin suurinpiirtein varma, että se on eksynyt, vaan vielä mitä! Sieltä se löytyi yhdestä niemenkärjestä: Vanha pariskunta istui heittelemässä pullaa sorsille ja yllättäin Hanni istui vieressä kerjuulla. Kas, kun ei ollut heittäytynyt järveen pullien perässä..



Onko sinulla joku koiratapahtuma, johon osallistuminen on muodostunut perinteeksi?
Messariin olen osallistunut turistin ominaisuudessa jo monena vuotena! Yhden kerran olen sinne omankin koirani ilmoittanut: Elvis otti osaa voittajaan joskus, öh, vuonna 2003. Agilitytapahtumista Stadi Games oli ennen sellainen pakkopäästä -tapahtuma. Tämä siis silloin, kun se vielä järjestettiin Laakson ratsastuskentällä. Otin osaa Laakson ratsastuskentällä järkättyihin agikisoihin Hannin, Elkun ja myöhemmin sitten Remyn (Jäynän äiti) kanssa.

Oletko koskaan harkinnut tuontikoiraa? Miksi/miksi ei?
Olen kyllä. Jäynää ottaessa kävin läpi naapurimaidenkin aussietarjontaa siinä vaiheessa, kun Remyn tiinehtyminen ei ollut vielä varmaa. Tulevaisuudessa voisin ehdottomasti kuvitella hakevani koiran ulkomailta, jos sieltä haluamanilainen yhdistelmä löytyisi.

Jos pystyisit ajatuksesi voimalla toteuttamaan yhden seuraavista asioista, mikä se olisi ja miksi? A) Kaikille kodittomille koirille kodit B) Koiranäyttelyiden lakkauttaminen C) Sairaaksi ylijalostettujen rotujen kadottaminen maapallolta
Valitsen c-kohdan. Olen ymmärtänyt, että muutama rotu on ajettu siihen pisteeseen, ettei niitä ihan pienellä vaivalla enää terveiden kirjoihin elvytetä.

Mikä piirre/tapa koirassasi saa sinut näkemään vaaleanpunaista?
Elviksellä on liikuttava tapa katsella ujosti kulmiensa alta. Se teki sen jo ensimmäisenä päivänään meillä ja se tapa sulattaa edelleenkin sydämen. Jäynää taasen on hankala vastustaa, kun se luikertelee syliin. Se ei siis tosiaankaan hyppää, vaan luikertelee. Aksu sitten on hellyyttävän ilahtunut uusista leluista. Se on kohtalaisen iso koira ja näyttää pöhköltä, kun se kiemurtelee pitkin lattioita (onnesta sykkyrällä) jonkin pienen upouuden vinkulelun kanssa.

Entäpä punaista?
Elvis ei kertakaikkiaan osaa olla raivostuttava. Ikinä. Eivät maailman kilteimmät koirat osaa olla muuta, kuin kilttejä. Yritin kyllä kovasti miettiä milloin Elvis olisi saanut minut näkemään punaista, mutten tosiaan keksinyt!

Jäynällä sen sijaan on edelleenkin toisinaan tapana harrastaa pieniä tuhotöitä ja kun se pari viikkoa sitten söi melko uuteen talvitakkiini pari valtavaa reikää, niin kieltämättä näin hetken aikaa punaista..

Aksulla on muutamat koirat, joita se inhoaa ja niille sen on aina lenkkipolulla saatava sanoa rumasti. Tapaa on yritetty kitkeä pois, mutta sitkeässä istuu.. Namien kanssa sentään onnistuu hiljaisempi ohitus, vaikka silloinkin on vähintään häntä nostettava komeana puuhkana selän päälle ja vähän tuhistava paheksuntaa ohikulkevalle ärsyttävyydelle.



Sorrutko ostamaan koirallesi tavaroita, koska ”tää on niin söpö, pakko ostaa”?
Pakko myöntää, että näinkin on käynyt. Yleensä tosin pyrin perustelemaan hankinnat jollain tarpeella. Viimeisimmät söpöt ostokset on fleecepuku Jäynälle (Näätä on ainakin näin karvattomana melkoinen vilukissa, että tarpeeseenhan se puku toki tuli) ja vaaleanpunaisin tassukuvioin koristeltu karva-alusta (autoon, koirille lämmikkeeksi ja pehmukkeeksi).

Osallistutko harrastusseurassasi ja/tai rotujärjestösi talkootöihin?
Osallistun kyllä. Tällä hetkellä koulutan pentukurssilla.

Jos koirasi olisi ihminen yhden päivän, mitä työtä se tekisi?
Aksu olisi puuartesaanin töissä. Niin tai metsurin hommissa! Jäynä olisi ärsyttävän pirteä ja tuhat sanaa minuutissa suoltava puhelinmyyjä. Elkku sopisi ihan loistavasti päiväkotiin lastenhoitajaksi! Ainakin se jaksaisi innostua pehmoleluleikeistä ja taatusti jaksaisi kuunnella lasten juttuja kärsivällisesti ja pelaisi pienokaisten kanssa kimbleä uudestaan ja uudestaan aina yhtä innoissaan.

Suurin tuhotyö jonka koirasi on tehnyt?
Hmm. Suurin.. Hanni raapi kodinhoitohuoneen ovesta maalipinnan pilalle. Muistelisin, että se oli vähintäänkin kallein tihutyö. Elvis lussutti yhdet rintaliivit rikki ja sen lisäksi se ei tainnut sitten edes tuhota. Aksu tuhosi myös ihan tosi vähän, voisi sanoa, että ei juuri oikeastaan ollenkaan. Sen kerran, kun se sitten päätti kokeilla hampaitaan johonkin, niin uhriksi joutui edellisenä päivänä ostamani kenkäpari. Kieltämättä harmitti.

Jäynä sitten.. Näistähän voisi kirjoittaa ihan kirjan. En tiedä, mikä varsinaisesti olisi suurin. Kallein on ehkäpä juurikin se äskettäin tuhottu pitkä talvitakkini. Suurin sanan varsinaisessa merkityksessä on keittiön matto (tai oikeastaan matot), jotka se repi aikansa kuluksi riekaleiksi. Pikkuruiseksi silpuksi pureksittu kameran muistikortti ei sekään ihan parin euron juttu ollut. (halpoja tihutöitä eivät myöskään ole olleet tuhotut kuoripuvun housut, goretexlenkkari, seinään askarreltu reikä tai sohva. Näin muutaman mainitakseni)

Oletko perustanut Facebookiin koirallesi sivut? Miksi tai miksi et?
En ole. Jotenkin en koe tarpeellisena. Koirien kuulumiset tulee kerrottua blogissa ja omalla facebook-tililläni jo muutenkin.

Mikä tekee hyvän koirablogin?
Hyvät kirjoitukset. Plussaa hienot kuvat ja kiva ulkoasu. Täysin kuvattomia tai hyvin vähäisillä kuvilla varustettuja blogeja en oikein jaksa seurata, muuta kuin ihan poikkeustapauksissa :)

Miksi pidät itse koirablogia?
En oikeastaan itsekään tiedä. Aloitin bloggaamisen vähän vahingossa ja mielenkiinnosta, kun reissasin Irlantiin au pairiksi ja kun sitten kotiuduin, muutin blogin koirieni blogiksi. Kaipa siitä on vain tullut tapa? Jossain vaiheessa ajattelin, että pitäisin vain puhtaasti valokuvablogia. Valokuvien esittelykin on siis jonkinlainen motivaattori bloggaamiselle.

Näkyykö koirablogin pito treenaamisessasi (otatteko vierailijoiden kommenteista vinkkejä tmv)?
Toisinaan on tullut niin hyviä vinkkejä, että pakkohan niitä on ollut kokeilla! Aina ei tule ajatelleeksi kaikkea itse ja silloin on ihan mahtavaa saada blogiteitse uusia ideoita.

Onko koirien valmennuksen tulevaisuus netissä (ihmiset jakavat treenivinkkejä blogeissa, tekevät videoita, piirtävät ratoja jne)?
Vaikea sanoa. Sen voin kyllä todeta, että paljon olen löytänyt treenivinkkejä netistä ja keskusteluja seuraamalla saanut ideoita, jotka ovat olleet hyviä joko sellaisenaan tai pienesti muokattuina. Netti on kätevä, sitä ei käy kieltäminen.



Kuinka päädyit juuri kyseiseen koiraan?
Ensin on tietysti aina ollut se kasvattajan ja sitten pentueen valitseminen. Hannia ja Elvistä ottaessa vain uros oli vaihtoehto ja koska molemmat olivat pentueissaan ainoat urokset, oli valinta hyvin simppeli. Aksuakin ottaessa halusin edelleen uroksen ja tykästyin pentueen kahdesta uroksesta siihen isompaan möhkäleeseen eli Aksuun. Jäynää hankkiessa totesin, että narttu lienee Aksun kaveriksi paras valinta. Kolmesta narttupennusta arvoin kahden pennun välillä melko pitkäänkin, kunnes sitten pentutestin jälkeen päädyin Jäynään.

Onko koiraharrastus sinulle välineurheilua?
Koirat eivät ole harrastusvälineitäni, vaan harrastuskavereitani. Niitä ihan oikeita välineitäkin sitten on tietysti kertynyt; agiin hyvät juoksukengät, koiralle takki, treenilelut jne. Tosin täytyy sanoa, että toko on vielä vahvemmin välineurheilulaji tunnarikapuloineen, noutokapuloineen, ruutuineen ja kaikenmaailman kartioineen!

Mikä on koirasi pahin tapa?
Ne jo kertaalleen mainituksi tulleet jutut: Jäynällä tuhotyöt ja Aksulla niille inhokkikoirille rähiseminen.

Minkä rotuisen koiran haluaisit vielä, miksi?
Ehkäpä sen bordercollien, joka oli vahvana vaihtoehtona niin Aksua kuin Jäynääkin ottaessa. Siksi, että arvostan koirassa monipuolisuutta, miellyttämisenhalua ja hyvää koulutettavuutta. Monipuolisuus rajaa myös koiran koon sinne maksien puolelle ja vielä tarkemmin niihin pk-oikeudellisiin rotuihin.



Kolme adjektiivia, jotka kuvaavat parhaiten koiraasi?
Elvis: Kiltti, hönö, utelias.
Aksu: Terävä, äänekäs, itsepäinen.
Jäynä: ahne, vilkas, välkky.

Mitä harrastat koirasi kanssa?
Tällä hetkellä agilitya ja tokoa enimmäkseen. Tulevaisuudessa olisi tarkoitus perehtyä myös pk-puoleen Jäynän kanssa. Niin ja talvisin lajivalikoimamme laajenee vetohiihdon verran.

Millaisia ovat koirasi lempilelut?
Elviksen ja Aksun lemppareihin kuuluvat kaikenmaailman pehmolelut! Jäynän mielestä pehmolelut ovat puhtaasti tuhoamista varten, joten Näädälle käyttökelpoisimpia leluja on erilaiset pallot, joista se tykkääkin kovasti.

Millaista ruokaa syötät koirallesi?
Kaikki kolme barffaavat.

Missä koirasi nukkuu yöt?
Aksu nukkuu keittiössä lähellä jääkaappia tai olohuoneen sohvalla. Jäynä nukkuu työhuoneessa omassa pedissään. Elvishän sitten asuu vanhemmillani, mutta olen ymmärtänyt, että Elkku viihtyy parhaiten sohvalla, eteisessä kenkien vieressä (!?) tai makuuhuoneessa omien ihmistensä lähellä.

Kuinka paljon ulkoilutat koiraasi päivässä?
No tämähän nyt sitten vaihtelee ihan tosi paljon. Viikonloppuisin saatetaan poikkeuksellisen nätillä kelillä olla ulkoilemassa melkein koko päivä, kun taas sitten huonolla kelillä arkisin lenkkimäärät on ajallisesti vissiin jossain muutaman tunnin kieppeillä.

Käytätkö koiraasi koirapuistossa ja mitä mieltä olet niistä?
Tällä hetkellä ei käytetä, mutta kaupungissa asustellessa Aksu pääsi tyhjään puistoon juoksemaan aina silloin tällöin. Ihan vain siitä syystä, että se oli ainoa turvallinen (kävelymatkan päässä oleva) juoksutuspaikka. Nykyään meillä on metsää ja peltoa sen verran tässä vieressä, ettei puistoille ole tarvetta. Sanoisin siis, että kaupunkikoiralle puisto voi oikeasti olla ihan hyväkin juttu, tietyin varauksin.

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Kuin jäisellä peltikatolla

8 kommenttia
Vaikka ylipitkäksi venähtänyt "lämmin" (tai ainakin plussakelinen) syksy onkin enimmäkseen sieltä syvältä, niin kylmissä maneeseissa kisatessa sitä pakkaskelien puutetta on kyllä osannut arvostaa. Tänään hypittiin vaihteeksi pelkästään agilityratoja Aksun kanssa. Kävin eilen treenikentällä muistuttelemassa Aksulle kontaktisääntöjä ja tänään etenkin kontaktit onnistuivatkin kisaolosuhteissa ihan loistavasti. Suorastaan poikkeuksellisen hyvin. Jee!! Olen erittäin tyytyväinen.



Ensimmäisellä radalla Aksu ennätti ennen minua puomin alastulolle, mutta pysähtyi hyvin kontaktille. Lähti kuitenkin omine lupineen liikkeelle ja meinasi hakeutua putkeen. Sain kuitenkin muutettua hurtan kurssia sen verran, että hyllyltä säästyttiin siinä kohdin. Luulin kuitenkin, että ylimääräisestä pyörähdyksestä olisi tullut vitonen ja ehdin jo vähän harmitella. Vasta videolta huomasin, että vitosta ei puomin ja renkaan välillä tullut ja rata meni pieleen vasta loppu"suoralla", jossa olin vähän myöhässä työntämässä Aksua takaakiertoon. Harmi. Aginolla olisi ollut nannaa. Toisella radalla sitten syystä tai toisesta Herra Merle päätti, ettei osaa yhtään hakea keppejä, vaikka kulma oli niin helppo, että olisi pitänyt onnistua ihan helposti. No, sattuuhan sitä. Minulla on vähän paha tapa lässähtää ohjaukseni kanssa, kun on virheitä alla. Lässähtäminen sitten poikii Aksun kanssa kisatessa lisää virheitä, kuten videoltakin näkyy. Haaveilen melko aktiivisesti siitä hetkestä, kun yhtäkkiä huomaankin oppineeni ohjaamaan Aksua ja olemaan ajoissa ja kun Aksun kaarteista on nipistetty kaikki ylimääräinen pois ja kontaktit on ihan pala kakkua. Sitä tavoitellessa.

Suuret kiitokset vielä tätäkin kautta kuvaajille. Oli kiva saada radat taltioitua. Huomaan, että me ollaan kehitytty, sillä noillakin radoilla onnistui kontaktien lisäksi muutama muukin sellainen meille hankala juttu! Aksa on kyllä vähän sellaista jäisellä peltikatolla taiteilua. Jos ei ole koko ajan skarppina ja tarkkana, niin luultavasti putoaa..

perjantai 16. marraskuuta 2012

Ei aussiet sentään seinille hypi

17 kommenttia
Monesti kysytään, hyppivätkö australianpaimenkoirat niin sanotusti seinille, jos niiden aktivointi syystä tai toisesta jää liian vähäiseksi. Voin vakuuttaa, että eivät hypi!



Ne hyppivät mieluummin puihin. Ainakin Jäynä.

(Sattumalta Jäynälle vakiintunut lempinimi Näätä ei lienekään ihan niin kaukaa haettu. Yhdennäköisyys ainakin on ilmeinen ja tavatkin alkavat käydä yksiin..)

tiistai 13. marraskuuta 2012

Synttärinäätä

22 kommenttia



Hullua, kuinka aika pinkoo eteenpäin. Vasta äskenhän Jäynä kotiutui meille ja jo nyt se on jo yksivuotias, eikä siis enää mikään pikkupentu. Aika tosiaankin rientää, kun on hauskaa ja paljon tuhotöitä siivottavana. Jäynä on ollut tähän mennessä kaikkea sitä, mitä etukäteen toivoinkin sen olevan: Ärsyttävän röyhkeä, välkky, sinnikäs ja aina valmis hommiin, tehtiin sitten ihan mitä tahansa. Jäynä ei ole koskaan lyönyt hanskoja tiskiin kesken treenien ja sen energiavarastot vaikuttaisivat olevan suorastaan ehtymättömät! En voisi olla tyytyväisempi.

Synttärilahjaksi Jäynä sai uusia vinkuleluja teurastettavaksi, mistä erityisesti Aksel oli ihan tosi innoissaan. Uusissa leluissa on aivan jotain erityistä, jos Pakkelilta kysytään.

torstai 8. marraskuuta 2012

Hetkellinen talvi

13 kommenttia
Keskiviikkona sateli taas hieman lunta. Maahankin sitä jäi hetkeksi, mutta pyryn jälkeen taivas selkeni ja aurinko lämmitti sen verran, että sinne menivät. Tämän talvisempia kuvia tuskin ihan pian saadaan, sillä ennusteet ovat vankasti plussan ja vetisateen puolella. Kurjuus.




Torstain ohjatuissa ageissa testattiin aussien älykkyyttä. Radan kaksi ensimmäistä hyppyä oli sijoiteltu siten, että jatkon kannalta oli kätevintä, jos sai itsensä tokan esteen taakse jo heti alkuunsa. Haasteena vain oli tokalta esteeltä katsottuna aivan toiseen suuntaan hypättävä ensimmäinen hyppy, joka olisi pitänyt siis ohjata etänä ja ohjaajasta poispäin. Kouluttaja ehdotti merkkaamista. Koska kaikkea pitää kokeilla (treeneissä ainakin (niin ja ihan toivottomina hetkinä kisoissakin)), jätin Aksun lähtöön, kävelin ekalle esteelle, osoitin estettä ja sanoin "tämä eka". Sen jälkeen lampsin toiselle esteelle ja annoin Aksulle lähtöluvan. Tuijotin epäuskoisena paikoilleni jähmettyneenä, kun Pakkel tosiaankin suoritti ensin sen minusta poispäin suuntautuvan ensimmäisen hypyn ja tuli sen jälkeen nätisti suorinta reittiä pitkin tokalle hypylle! Aivan, kuin olisimme aina harjoitelleet merkkaamista! Hieno tunne. Tätä täytyy ehdottomasti harjoitella lisää!

Jäynän tunnari etenee suorastaan harppauksittain. Tänään heitin lattialle kahdeksan kapulaa, joista yksi oli minun käpälöimäni (muita kapuloita olen käsitellyt vaihtelevasti joko (puhtaalla) soppakauhalla tai Pasin hanska kädessäni). Pyysin Jäyskän sivulle ja lähetin omaah -käskyllä etsimään. Jäynä haisteli rauhallisesti ja hetkeäkään epäröimättä poimi joukosta oman, jonka palautti sivulle asti. Hetken olin vielä hiljaa (ja katsoin, ettei ala mälvämään kapulaa, jos vitkuttelen kapulan ottamisen kanssa), jonka jälkeen pistin bileet pystyyn. Ahnena eläimenä Näätä oli ikionnellinen, kun noin simppelin jutun jälkeen taivaalta satoi natural menua. Hauska pentu!

Tunnaria on nyt treenattu noin kolmisen viikkoa eli aika lyhyessä ajassa senkin näemmä saa alkeista sinne melko hyvään tilaan. Turhaan kammoksuin koko liikettä. Vielä, kun saisin ryhdistäydyttyä ruudun treenaamisen suhteen! Etenisi sekin liike joutuisammin, jos vain jaksaisin treenata sitä.. Vaikka eihän meillä kiire ole! Koesuunnitelmia ei ihan lähitulevaisuudessa ole.