Voin olla rehellinen sulle, sillä beibi mul on nää ruskeet silmät

Vasemmalta oikealle: Jäynä, Aksu (jolla edelleen kalju läikkä koivessa kanyloinnin jäljiltä), Remy, Rico ja Jäynän veli, Neo. Tosi vaikea arvata, missä kuvan ulkopuolella oli namikäsi! :D

Viikonloppuna lenkkeiltiin aussieporukalla. Päynä tunnisti jo kaukaa Remy-äiskän haukun ja oikein kiskoi autolta metsään, jossa muut jo odottelivat meitä. Remyn lisäksi paikalla oli Neo-veli ja Rico, jota lainailin agilityyn ennenmuinoin. Herttaisesti Aksu valvoi oman pentunsa leikkejä ja meni pentusten väliin, jos leikit menivät liian rajuiksi -Aksun mielestä. Kielsin sitten lopulta Aksua puuttumasta, koska muuten pennut eivät olisi saaneet ollenkaan painia.

Jäynä kasvaa hillitöntä kyytiä ja on jo niin iso tyttö, että tiputtaa hampaitansa. Yhtäkään en ole mistään löytänyt, vaikka ylhäältä edestä puuttuukin jo puolet. Kaikkiaan neljä hammasta myös heiluu edessä niin isosti, että tippunevat milloin tahansa. Korvatkin seilaavat ees sun taas joka päivä. Saattavat illalla olla ihan eri asennossa, kuin mitä ovat aamulla olleet. Jännä nähdä, kuinka ne lopulta asettuvat. Korkeuttakin typylle on tullut ja nyt säkä on jo (noin) 38 sentissä. Pentu on siis jo paaaljon isompi, kuin Elkkupelkku (jonka säkä on muinaisten kotimittausten mukaan noin 33cm).


Neiti Pitkäsääri.

Jäynän kanssa on työstetty seuraamisen alkeita. Myönnän, etten ole koskaan ollut niitä ihmisiä, jotka valitsevat vain yhden koulutustavan ja pitäytyvät vain siinä yhdessä ja ainoassa alusta loppuun saakka. Minusta on kiva kokeilla eri koulutustyylejä ja yhdistelläkin niitä, jolleivat ne nyt sitten hyvin yksioikoisesti sulje toisiaan pois. Tietysti koiran mukaan menen ja jos tuntuu, että se ei sitä kestä, niin unohdan koko yhdistelemisen ja yritän (tapojeni vastaisesti) pysyä vain siinä yhdessä tyylissä. Toistaiseksi ei ole isompia ongelmia ollut edes Aksun kanssa.

Jäynän kanssa on nyt siis työstetty seuraamista sillä periaatteella, että sieppaan haluamani käytöksen ns. lennossa eli palkkaan, kun pentu sattumalta hakeutuu vasemman jalkani viereen kulkemaan. Tapa on jokseenkin hidas, joten olen samanaikaisesti alkanut työstämään seuraamista myös perusasennon kautta. Käsiapu on edelleen (tietysti) mukana, kun ollaan niin vähän vasta treenattu. Olen kuitenkin saanut nostettua itseäni pystympään asentoon ja Jäynällä on ihan selvä käsitys siitä, mikä on kupletin juoni, joten olen liittänyt hommaan myös käskysanan. Tänään koetin ottaa yhden askeleen eteenpäin nähdäkseni, mitä Jäynä siitä tuumaa. Näppärä tyttö kulkeutui napakasti vierelläni askeleen eteenpäin ja pyrki pitämään perusasennon. Jes! Ajatuksenahan tässä on tietysti se, että ajan kanssa saan lisättyä askelia ja toisaalta häivytettyä apukäden, jolloin homma alkaa oikeasti näyttämään seuraamiselta!

Seuruun lisäksi tänään ollaan treenailtu istumistaitoja. Jäynä osaa jo istuen odottaa ruokakippoaan ja kestää minun liikuskeluni, kun käyn laskemassa kipon hieman kauemmaksi maahan. Jäynä tarjoaa ihan tosi hyvin katsekontaktia kipolla edelleen, mutta sillä tulee niin luontevasti se silmiin tuijottelu muutenkin, että eipä ole mikään ihme. Tänään lisäsin istumiseen sen, että kipaisen käymään toisessa huoneessa, mutten ollenkaan viivyttele. Kunhan käväisen piilossa ja palaan heti takaisin. Ensimmäisellä kerralla nousi ylös, josta jätin palkkaamatta ja vein takaisin istumaan. Sen jälkeen ei ongelmia tämän suhteen, vaikka kävelinkin piiloon Jäynän lempparihuoneeseen (keittiöön). Kävelin myös muutaman askeleen Jäynän taakse ja toisaalta sitten kävelin muutaman askeleen sen edessä ja kyykistyin; niissäkään ei ongelmia. Hyvin pysyi! Lopuksi sitten hypin ylös ja alas, kuin mikäkin vähämielinen ja pentu istui aloillaan, kuin tatti. Hmh. En muista opettaneeni sille paikallaan istumista ihan noin perusteellisesti!? Fiksu penska on ehkä lueskellut päivisin jotain tokokirjojani.. Aksulta se ei ainakaan ole mitään neuvoja saanut, koska Aksu olisi käskenyt laittaa korvat rusetille ja rallatellen kävellä vastakkaiseen suuntaan, kuin ei mitään istu-käskyä olisi ikinä kuullutkaan.

Pikainen valoilmiö, melkein kevät ja ihan vähän tottelevaisuutta

Tänään aamulenkkiaikaan vilahti aurinko. Harmittavasti melkein heti alkoi taivaalle kerääntyä pilviä, joten ilo oli lyhytaikainen. Linnut lauloivat ja aurinko jopa ihan lämmitti jo! Tuntui aivan keväältä. ♥

Yritin Jäynästä saada kuvaa sivulta, kun se seisoo, mutta eipä se juuri ikinä seisonut aloillaan niin kauaa, että olisin mitään kuvaa ennättänyt saamaan. Kaipa se on namien ja avustajan kanssa kokeiltava saada joku seisotuskuva. Pennun korkeus täytyy mitata myös. Olisi kiva tietää, missä lukemissa nyt huidellaan korkeuden ja painonkin puolesta. Ainakin Jäynä on jo ohittanut korkeudessa Elkun. Luultavasti myös painossa, sillä Elkkunelkku on hoikistunut (ja Jäynä tietysti kasvanut)!




Olen nyt parina iltana pohjustanut seuruuta Jäynän kanssa. Aloitin ihan ensin sillä, että palkkailin siitä, kun pentu lähti perässäni kulkemaan. Palkan Jäynä sai alusta lähtien vasemman jalkani tuntumassa. Jäynä ei ole mikään ihan höntti ja alkoikin pian tarjoamaan kulkemista vasemmalla puolellani. Olen naksutellut sille siitä ja tänään Jäynä sai jo muutaman jackpotin, kun silmiini napottaen kulki vasemman jalan vieressä askeleen tai kaksi. Naksutellen siis sieppailen sitä vasemman jalan tuntumassa kulkemista. En tiedä minne asti se kantaa, mutta ainakin toistaiseksi homma on edistynyt hyvin!

Perusasentoa ollaan opeteltu sen perinteisen namikädellä ohjauksen avulla. Päätin jo ennen treenin aloittamista, etten palkkaa liian välljästä tai vinosta asennosta. Alkuun mentiinkin ihan seinän viereen hakemaan perusasentoa, jolloin pentu asettui nätisti suoraan sivulle. Enää ei olla seinää käytetty apuna, vaan ollaan milloin missäkin. Namikäsi tietysti on vielä käytössä, koska treenikertoja on ihan vain pari vasta takana.

Jäynä on ihan käsittämättömän nokkela tyyppi! Se hoksaa yleensä tosi nopeasti, mitä haluan siltä ja pyrkii siihen sitten. Tänään huomasin lenkillä, että Jäynä on oppinut ilmeisesti Aksua apinoimalla, mitä tarkoittaa odota. Jäynä on myös hirvittävän ahne, joten palkkaaminen ei ole ongelma. Toisaalta ahneus kääntyy helposti itseään vastaankin ja treenituokiot on valittava huolella: Liian nälkäisenä penne syö vain kädet. Olenkin ajoittanut treenaamiset siten, että ruokailusta on ollut tunti tai kaksi. Namit kiinnostavat pentua tuolloin juuri sopivasti ja keskittymiskykykin on parempi.

(Tenttiviikko. Heti nousee bloginpäivitysintokin potenssiin tuhat!)

Jos olet pieni puu tuulisen mäen rinteellä, niin ole kaikkein paras pieni puu juuri sillä paikalla

Ikävä on kummallinen asia. Eilettäin laskeva aurinko toi silmieni eteen muistot Hannista. Unohduin tuijottamaan pellon laidalla olevaa koivikkoa, jota laskevan auringon viimeiset säteet värjäsivät hieman punertaviksi ja huomasin ajattelevani, kuinka hyvän kuvan Hannista saisi juuri siinä valossa. Päivän viimeiset, jo matalalta paistavat auringonsäteet, värjäsivät aina Hannin poskihapsut niin kauniin tulipunaisiksi. Seuraavaksi ajattelin sitä, kuinka ihan pian kevätaurinko ulottaa säteensä vanhempieni keittiön lattialle. Hanni makasi aina niillä aurinkoisilla plänteillä ja nautiskeli.

Viikonloppuna näin pitkästä aikaa vanhaa tuttua agilitykisoissa (itsehän en siis kisannut). Muisteltiin yhdessä, miten siitä on jo noin sata vuotta, kun oltiin yhdessä ensimmäisten koiriemme kanssa samalla agilityn alkeiskurssilla. Minä Hannin kanssa ja ystäväni cavalierinsa kanssa, joka oli Hannin ainoita harvoja koirakavereita, joista se oikeasti jopa piti.   Oli kiva muistella niitä aikoja.


Vasemmalla: Agiviikonloppu! Kaksi starttia ja Hannin palkinnot, hiemanko oli sertiä (jota Pikkukoirat ei edes voineet syödä). Oikealla: Ilta-aurinko, Hanni ja Nelkku-pentu joskus kauan sitten. ♥

Jäynän kanssa ollaan oltu aktiivisia ja käyty vähän siellä sun täällä. Viikonloppuna seistiin paikallisen sittarin ulko-ovien edessä katselemassa ihmisiä. Moni tuli rapsuttelemaankin pentua; Jäynällä on vielä pikkuisen pennun vetovoima. Samana päivänä käytiin myös peräti kahdessa mustissa ja mirrissä kiertelemässä. Tarkoituksena oli löytää leveämpi panta pennulle, vaan eipä löytynyt. Köysilelu sen sijaan löytyi, mistä koirat olivat oikein ilahtuneita.

Eilen käytiin sitten taas kiertelemässä erään kauppakeskuksen liepeillä, mutta kovin oli hiljaista, ilmeisesti hiihtolomien takia. Sai Päynä sentään ihmetellä liukuovia ja ritilätasoja (molemmat ihan pala kakkua!), vaikkei ihmisiä oikein riittänytkään ihmeteltäväksi asti.



Jäynä on osoittautunut olevansa todellakin haka löytämään kiellettyjä tavaroita, joita se sitten rahtaa tukikohtaansa, portaiden alle, piiloon. Epäilykseni heräävät aina, jos pentu tepastelee ohitseni liian touhukkaan näköisenä. Tunnen itseni myös varsin vainoharhaiseksi, sillä mikäli pentu pitää meteliä, mietin, mitä ihmettä se nyt tuhoaa. Sitten, jos on aivan hiljaista, niin silloinhan ne epäilykset vasta heräävätkin! Pentu itse on tietysti hirvittävän ilahtunut siitä pikkuseikasta, että ylettää koko ajan vain ylemmäksi ja ylemmäksi. Korkeiden tasojen päältä löytyy niin paljon kaikkea jännittävää! Vaatteet esimerkiksi on ihan tosi kivoja, koska niissä on ne ihastuttavat pesulaput, jotka lussata ihan läpimäriksi!

Luoksetuloa on harjoiteltu paljon ja Jäynä on jo aika haka siinä! Pentu on niin hauskannäköinen, kun se kääntyy niin supervauhdikkaasti kutsun kuullessaan ja juoksee ihan tosi lujaa luokseni Aksel vanavedessään. Aksunkin uusi tänne -käsky on ilmeisesti "JÄYNÄ!"

Tee jotakin, mikä on Hyvä Tehdä miettimättä sen tarkemmin

Sanoin eilen äidilleni, että Jäynä on jo tuhonnut tavaraa isomman rahasumman edestä, kuin Elvis ja Aksu yhteensä. Peruin sitten hieman puheitani muistettuani, että Elvishän tosiaan söi kahdet rintsikat. Ei vain yksiä. Rintsikat on melko kalliita. Eikä se Aksun pentuna syömä kenkäkään nyt niin halpa ollut.

Jäynä on jatkanut tuoliprojektiaan. Se irroittaa kangasta työtuolistani, eikä penskan projektia tietenkään yhtään hidasta se seikka, että satun juuri istumaan sillä samaisella työtuolilla. Työtuolini on vanha ja raihnainen, joten sen riekaloituminen ei ole niin nuukaa. Toissapäivänä kuitenkin Jäynä oli syönyt yhden 16 gigaisen muistikortin. Se pisti kieltämättä harmittamaan ihan toisella tavalla, eikä ihan tarkkaan viitsitty muistella, mitä kuvia siinä kortilla mahtoi olla vielä siirtämättä koneelle. Muistikortin (ja pari muuta asiaa) Jäynä oli onnistunut varastamaan pöydältä. Luulin kyllä työntäneeni tavarat niin kauas reunasta, ettei pentu niihin yllä, mutta unohdin aussiepentujen mystisen lentokyvyn ja maagisen katseen, joiden avulla tavaroiden varastaminen tasolta kuin tasolta onnistuu tuossa tuokiossa.




Aksun ämpärikomennus päättyi alkuviikosta ja Aksu on ollut asian johdosta erittäin onnellinen. Tyyppi on leikkinyt ulkonakin ihan tosi paljon Jäynän kanssa. Paljon enemmän, kuin ennen leikkausta. Luulen, että Aksu on vielä niin onnea täynnä päästyään eroon ämpäristä (joka ahdisti) ja paitaviritelmästä (joka päällä se ei oikein uskaltanut liikkua), että on siksi niin vallaton. Nähtäväksi jää väheekö merkkailu ja narttujen perään kiljuminen. Toivottavasti.

Siistin eilen Elviksen tassukarvat ja osittain mahakarvatkin. Ihan uskomatonta, miten nopeasti ne kasvavat. Tuntuu, että vasta ihan äsken siistin Elkun tassukarvat ja nyt ne oli jo sen näköiset, kuin niitä ei olisi ikinä siistittykään. Elkku on joutunut pienelle laihdutuskuurille, kun on tuo ruoka maistunut vähän liiankin hyvin (itse kullekin). Liikuntaa on lisätty ja ruoan laatu tarkistettu ja eilen jo sisareni väitti Elviksen tuntuvan kevyemmältä. Elkkukin on nyt taas raakaruoalla, kun ei nappulat ole viime aikoina sille oikein sopineet. Ollaanpahan ainakin muoti-ilmiöissä mukana Elviksenkin osalta.

Aina plokia päivittäessäni muistan, että Elkusta ei ole tullut otettua kuvia aikoihin. Toivottavasti osuisi aurinkoiset kelit joku kerta viikonlopulle. Voisi Pelkustakin ottaa pari uutta kuvaa.

Näin minä vihellän matkallani

Pasi teki Jäynä-elokuvan! Aika hieno.

Tänään Jäynä kävi rokotettavana. Alkuun Jäynää hieman jännitti eläinlääkäri ja klinikan omituiset hajut, mutta itse rokotetta ei edes huomannut kiitos namien! Ja kun kerran namitarjoilut oli korkattu ja eläinlääkäri niitä niin auliisti jakeli häntää heiluttavalle pentukoiralle, niin eihän Jäynällä olisi sellaisesta paikasta ollut mikään kiire kotiin. Ei silityksillä niin väliä, mutta ne namit! ♥

Eläinlääkäri(kään) ei olisi Jämyä aussieksi tunnistanut, vaan ei se mitään. Jäynä on jo tottunut olemaan joko lapinkoira tai ruipelo saksanpaimenkoiranpentu.

Jäynän kanssa on tehty pieniä kontaktiharjoituksia. Palkkaan sitä siis katsekontaktista ja siitä, että esimerkiksi lenkillä kipaisee luokseni. Ruoan eteen Jäynä tekee mielellään melkein mitä vain (tai ainakin yrittää), joten nopsasti se on hoksannut katsekontaktinkin jujun, kun tuijottelusta saa palkkaa! Vetoleikkitaitoja pitää hieman treenata. Jäynä heittäytyy nimittäin mielellään minunkin kanssani veltoksi lattialle ja vain roikkuu lelussa kiinni. Haluaisi vissiin, että leikittäisiin vetoleikkiä samalla tavalla, kuin miten Aksu ja Jäynä leikkivät sitä keskenään (Aksu kiskoo lelussa roikkuvaa Jäynää ympäri kämppää).

Hän jäi mielikuvitushissiin jumiin

Tule mukaan oppimaan miten rajat murretaan.
Tule mukaan kasvamaan, olotilaa laajentamaan.

Jäynä on kovapäinen, vikkelä ja erittäin ehtiväinen riiviö. Välillä tuntuu, kuin se olisi vähintään kolmessa paikassa yhtäaikaa tekemässä tuhojaan. Useasti päivisin tehdessäni kouluhommiani yläkerran työhuoneessa kuulen, että pentu aivan selvästi pureksii (äänistä päätellen) alakerrassa jotain luvatonta. Itseteosta yllättäminen näissä tilanteissa vaatii hiljaisuutta minun osaltani, sillä jos Jäynä hetkenkin epäilee, että olen noussut työpöytäni ääreltä, kipittää se nopeasti rappujen alapäähän seisomaan ja heiluttaa siellä häntäänsä, kuin olisi itse viattomuus, kun kurkkaan muka ovelasti ja ääneti alakertaan.

Ensimmäiset tuhotyönsäkin Jäynä on jo ennättänyt tehtailemaan syötyään yhden crocksin ja revittyään työtuolistani kangasta irti. Matalammille tasoille (kuten olkkarin kahvipöydälle) Jäynä ylettää jo ihan helposti ja on jo ennättänyt varastamaan sieltä tavaraa. Eilen etsittiin kuumeisesti Aksun haavasuojana ollutta paitaa. Ei meinannut löytyä mistään, kunnes sitten tajusin kurkata Jäynän tukikohtaan rappujen alle. Sieltähän se paita löytyi. Kuka olisi arvannut, että pentua kiinnostaa paita? Tai sen taannoin varastamat kaksi a4-kokoista paperiarkkia?



Tiedättehän ne Sitten seuraavan koiran kanssa -ajatukset? Miten niissä on niin selvää, miten ei ainakaan aio mennä perse edellä puuhun seuraavan koiran kanssa ja mitkä jutut ainakin aikoo toteuttaa aivan toisin. Voin sanoa, että ainakin tokon osalta minun listani on varsin kattava. Ongelmana onkin lähinnä se, että vaikka tiedän, kuinka en ainakaan aio toiste tehdä, en tiedä, kuinka sitten oikeastaan tekisin. Erintoten seuraamisen opettaminen aiheuttaa päänvaivaa.



Aksun haava paranee hyvää vauhtia. Särkylääkekuuri loppui jo, eikä Aksu ole (onneksi) vaikuttanutkaan yhtään kivuliaalta. Ongelmana alkaakin hiljalleen olla merlen rauhallisena pitäminen, sillä vielä ei olisi suotavaa riehua kovin. Aksu purkaa patoutunutta energiaansa remmirähjäämiseen, mikä on vähemmän kivaa. Remmikäytös on jotain, mikä on Aksun kanssa ollut enemmän tai vähemmän työn alla vasta viimeiset kolme vuotta. Esimerkiksi remmissä kiskomisesta käydään ihan säännöllisesti keskusteluja Aksun kanssa.

Jäynä saa perjantaina toiset rokotuksensa ja sen käynnin myötä onkin sitten käyty kaikkien meidän koirien kanssa eläinlääkärillä, syystä tai toisesta, viimeisen kolmen kuukauden sisällä. Pennun kanssa tosin mennään katsastamaan ihan kävelymatkan päässä oleva ell-asema, jossa ei olla ikinä aiemmin käyty. Paikka on myös lähialueen ainoa päivystävä, joten kivahan sekin on käydä tsekkaamassa. Tietää sitten vähintäänkin missä se sijaitsee, jos joskus tulee kiirus päivystävälle (toivottavasti ei ikinä tule).

Aksun ämpärikomennus

Aksu, ämpäri ja Aksun kohtalokas ilme.

Perjantaina pk-seudulla oli hillitön lumipyry. Näkyvyys tien päällä oli ajoittain vain muutaman metrin, joten ei ihme, että peltiäkin meni hieman ruttuun. Mekin jouduttiin pahimmassa pyryssä ajelemaan, kun reissattiin Aksun kanssa eläinlääkärin tykö. Ohjelmassa oli siis kastraatio.

Aksu ei inahtanutkaan, kun takapäähän tuikattiin piikki. Hetken päästä tyyppi olikin jo taju kankaalla ja lähdin kotia kohti. Sovittiin, että haen Aksun vasta, kun se on hieman heräillyt, joten ennätin useamman tunnin viettää kotona Jäyskän seuralaisena.

Leikkaus oli sujunut hyvin, eikä mitään ikäviä ylläreitä ollut ilmennyt. Loppuillan Aksu oli vähän tööt ja enimmäkseen vain nukkui vilttiin käärittynä. Tänään on jo ollut likipitäen oma itsensä, mitä nyt ämpäri hieman ottaa päähän. Ilmankaan ei kuitenkaan voi olla, koska kuono kääntyy heti kohti haavaa. Onneksi haava on pieni ja sen pitäisi parantua kohtalaisen pikaisesti, joten ämpärikomennuskin jäänee loppujen lopuksi melko lyhyeksi. Jahka kaapeista löytyy vanhat housut tai muut, niin kokeillaan, josko niiden avulla voisi välttyä ainakin päivisin meidän ihmisten kotona ollessa ämpärin käytöltä. Tosin, sekään ei ole varmaa, että Aksu näkisi housut pienempänä pahana.