lauantai 4. helmikuuta 2012

Aksun ämpärikomennus


Aksu, ämpäri ja Aksun kohtalokas ilme.

Perjantaina pk-seudulla oli hillitön lumipyry. Näkyvyys tien päällä oli ajoittain vain muutaman metrin, joten ei ihme, että peltiäkin meni hieman ruttuun. Mekin jouduttiin pahimmassa pyryssä ajelemaan, kun reissattiin Aksun kanssa eläinlääkärin tykö. Ohjelmassa oli siis kastraatio.

Aksu ei inahtanutkaan, kun takapäähän tuikattiin piikki. Hetken päästä tyyppi olikin jo taju kankaalla ja lähdin kotia kohti. Sovittiin, että haen Aksun vasta, kun se on hieman heräillyt, joten ennätin useamman tunnin viettää kotona Jäyskän seuralaisena.

Leikkaus oli sujunut hyvin, eikä mitään ikäviä ylläreitä ollut ilmennyt. Loppuillan Aksu oli vähän tööt ja enimmäkseen vain nukkui vilttiin käärittynä. Tänään on jo ollut likipitäen oma itsensä, mitä nyt ämpäri hieman ottaa päähän. Ilmankaan ei kuitenkaan voi olla, koska kuono kääntyy heti kohti haavaa. Onneksi haava on pieni ja sen pitäisi parantua kohtalaisen pikaisesti, joten ämpärikomennuskin jäänee loppujen lopuksi melko lyhyeksi. Jahka kaapeista löytyy vanhat housut tai muut, niin kokeillaan, josko niiden avulla voisi välttyä ainakin päivisin meidän ihmisten kotona ollessa ämpärin käytöltä. Tosin, sekään ei ole varmaa, että Aksu näkisi housut pienempänä pahana.

16 kommenttia:

  1. http://hulleri.kuvat.fi/kuvat/Maaliskuu+2011/Sekalaisia/DSC_7747.jpg/_medium.jpg?hash=17513 En voinut olla linkittämättä :D Kerro Aksulle Susulta terkkuja, että ämpärit on ihan tyhmiä. (Mutta nopeasti niistä pääsee eroon.)

    VastaaPoista
  2. Hahahah :D Yhdennäköisyys on huomattava! Yhtä dramaattiset ilmeet molemmilla :D Välitän terveiset Aksulle!

    VastaaPoista
  3. Miten pitkä toipumisaika leikkauksen jälkeen on? Tänä vuonna ois tarkotus Soppa leikata ja yritän katsoa sellaisen välin, että mahdollisimman vähän tarviis jättää kisoja ja treenejä pois..

    VastaaPoista
  4. Pikaista toipumista Aksulle! :)

    VastaaPoista
  5. Aksun ilme kertoo kyllä kaiken: "Ne teki sen mulle sittenkin." Sirkun kuva oli myös mainio, selvät sisarukset. :) - Hyvää toipumisaikaa Aksulle!

    VastaaPoista
  6. Paranemisia Aksulle, toinen näyttää niin säälittävältä. Stella lähettää toipumispusut. :)

    VastaaPoista
  7. Aksu lähettää kokemuksen syvällä rintaäänellä höystettyjä terveisiä!

    Toipumisaika on onneksi lyhyt ja pian Aksu on taas pelikunnossa :)

    VastaaPoista
  8. Elsa,
    Itse haavahan paranee parissa viikossa (mikäli paraneminen siis etenee ongelmitta), mutta niistä leikkauksen yhteydessä käytetyistä anesteeteista tuleekin sitten käsittääkseni 28vrk:n varoaika, jolloin kisoihin ei olisi asiaa. Minimissään siis kuukauden kisataukoon olen itse varautunut. :)

    VastaaPoista
  9. Ahhahhaa voi Aksel-parkaa, mutta on kyllä niiiin samaa näköä siskonsa kanssa!
    Jollain Hugollakin saattaa olla pallien pudotus edessä joskus tulevaisuudessa, käytiin ell.llä tuossa viikolla ja sillä on eturauhanen lievästi suurentunut. Naistenmies mikä naistenmies, jos ei pysty kohtuudella ni sitte täytyy ottaa nollalinja... :)

    Sillon kun meidän lapinpappa menetti ainokaisen kiveksensä, se oli kyllä säälittävin koira ikinä. Se on ainut kerta kun se on jouduttu nukuttamaan, ei sitä oo varmaan rauhoitettukaan koskaan. Se käveli seiniä päin tötterön kanssa, ja lopulta vaan läähätti pää nurkassa. Otettiin sitte tötterö pois, eikä se ees käyny haavaansa kiinni, vaan pisti maate ja nukku koko illan. Krapula mikä krapula.. :)

    VastaaPoista
  10. Jestas. :D Hukalla ei voinut pitää ollenkaan tuota törppöä päässä, se oli _aivan_ kauhuissaan. Kyllä se siitä.

    VastaaPoista
  11. Tiia,
    Voi Hugoa! Elvis ei tajua tytöistä tuon taivaallista :D Aksu sen sijaan tajuaa vähän liikaakin. Täytyy toivoa, että kastraatio hieman hillitsisi haluja :D

    Sara,
    Aksullakin on töttörö vain öisin ja yksin ollessaan. Ei se oikein älyä rauhoittua sen kanssa, mutta muut viritykset eivät ole niin varmoja, että niiden kanssa voisi öitä viettää :D

    VastaaPoista
  12. Ilme :P Pikaisia paranemisia sinne :)

    VastaaPoista
  13. Voi Aksel.. toivottavasti aussie on jo toipunut (henkisestä) kolauksesta! :)

    VastaaPoista
  14. Kyllä se alkaa hiljalleen olla toipunut! :D Nyt vaan onkin ongelmana pitää sitä vielä pari päivää rauhallisena, että haava saa parantua rauhassa..

    VastaaPoista
  15. Voi ei mitä Aksulle on käynyt! :D Kovaan paikkaan on poika joutunut, ja näyttää niiiin kärsivältä tuossa kuvassa!

    Hyvä että leikkaus sujui kuitenkin hyvin ja ilmeisesti on lähtenyt parantumaankin ihan hyvin? Ämpäri on toiminut? ;)

    Rapsuja pikku-aussielle<3

    VastaaPoista