Puhu mitä puhut, mut juoksemista älä lopeta (vaikka suunta puuttuu). Sano mitä sanot, ei historia meitä opeta (tuskin reitti muuttuu).

Aksu laukkaa auringonlaskuun rapaisena rapaisella pellolla.

Lauantaina juostiin taas Pakselin kanssa kolme rataa agilitykisoissa. Kisat olivat meille ensimmäiset ulkokisat tänä vuonna ja jopas ulkokisojen tuoma väljyys olikin tervetullutta! Oli kivaa, kun pystyi ottamaan kisarataan hieman etäisyyttä ja silti seuraamaan kisoja. Halleissahan tämä ei ole mahdollista. Starttasin Aksun kanssa ensimmäisenä jokaiselle radalle, mikä on ehkä pahinta ikinä. En ennättänyt ottaa koiraa kunnolla haltuun rataantutustumisen jälkeen ja toisaalta en sitten nähnyt muita tekemässä rataa ennen meitä ja siten jäi siis pommipaikkoja huomaamatta..

Ensimmäiselle radalle lähdettäessä en meinannut saada Aksua asettumaan lähtöön. Sen ympärillä pörräsi vissiin joku kärpänen (ainakin Aksun mielestä, itse en huomannut ötököitä missään) ja Aksel pelkää lentäviä ötököitä. Kyllä se lopulta jäi lähtöön könöttämään, mutta kutsuin tyypin pikaisesti mukaani, ennenkuin sitä alkoi ahdistamaan todenteolla se ötökkä. Meidän rata päätyi hyllyksi jo neljännellä esteellä, puomilla, kun Aksu ponkaisi varmaan puolesta välistä puomin alastuloa kohti putkea (jota ennen olisi pitänyt suorittaa muutama muu juttu. Se alastulokontakti nyt noin esimerkiksi).
Tokalle radalle lähdettäessa Aksu oli taas hieman ötökkäkammoisena lähdössä, mutta jäi kuitenkin nätisti odottamaan. Tällä radalla meidän menomme päättyi taas puomille, kun Aksu bongasi jälleen kerran puomilta putken, eikä aikonutkaan hidastaa kontaktille. Kutsuin pisketin takaisin ja käskin alastulolle, jonka jälkeen juoksutin sen suorinta reittiä pois radalta.

Viimeiselle radalle (joka oli hyppäri) lähdettiinkin jo ihan ilman mitään tavoitteita. Radalla oli pari hankalaa kieputuskohtaa, joiden suhteen olin aika epätoivoinen. Akselipa yllätti ja oli hallinnassa ja suoritti kaikki vaikeimmat kohdat virheittä. Loppupätkä oli helppo ja melkein jo ehdin hihkua mielessäni, että tullaan nollan kanssa maaliin, kunnes sitten kolmanneksi viimeisellä esteellä, muurilla, Aksulta kolahti yksi palikoista alas. Vitonen. Harmitti kyllä, sillä nollalla olisi näissä kisoissa ollut aika korkealla tuloslistalla. Vitosellakin kun irtosi sijoitus 11./49. Oma ohjausvirhehän se oli, kuinkas muuten. Annoin Aksun valua muuria edeltäneestä putkesta liian pitkälle ja se tuli siitä johtuen aika huonossa kulmassa muurille ja kopsautti sitten sen palikan alas.

Tänään taasen oli vuorossa Jäyskän pentukurssi, jolla harjoiteltiin tällä kertaa muiden ohittamista kontaktissa, käsikosketusta, luoksetuloa ja jälleen aina niin tärkeää häiriössä leikkimistä. Ainoa uusi juttu Jäynälle oli käsikosketus, jonka idean se tosin tajusi ihan hetkessä -taas kerran.

Ennen pentutreenien alkamista tein Jäynän kanssa hieman agilitya ulkokentällä. Harjoiteltiin niistoa ja takaakiertoa rimattomilla hypyillä. Hyvin Jäynä hoksasi jutun juonen ja kääntyi kivasti. Kotioloissa ollaan tänään treenattu lisää agijuttuja, nimittäin 2o2o-asentoa rappusilla. Jäynä hoksasi idean taas (!!) ihan tosi nopeasti ja pian jo tarjosi "kiipee!"-käskyllä 2o2o:ia. Fiksu penska.

Tulevalla viikolla kynin Elkun kesäturkkiin! Toivoa sopii, että ikivanha (ja uskollinen) trimmerimme jaksaa vielä ja saan Elkulle siistin kesäkarvan. Ilmat ovat lämmenneet ihan tosi paljon, joten aika alkaa olla ihan passeli turkin ajeluun. Tänään mittari näytti +15 ja ulkona tarkeni ilman takkia. Kesä tulee! ♥

Pari paimenta, pelto ja punkki

Kuten kuvista näkyy, niin meillä on kevät jo pitkällä! Lunta löytyy enää vain jostain metsien syövereistä pieninä laikkuina (Aksu on onnellinen), leskenlehdet ja valkovuokot kukkivat jo, puissa on silmuja ja ensimmäinen punkki on bongattu tepastelemasta Akselin otsalta. Elämälle kiitos Akselin valkovoittoisesta paksupäästä ja typeristä punkeista, jotka eksyvät siihen näkysälle käppäilemään. Tänään rynnistän apteekkiin punkkikarkoiteostoksille. Myönnän olevani suuresti punkkikammoinen ja tällä hetkellä olen hyvin onnellinen siitä, että päätimme taannoin tehdä makkarista koiravapaan alueen.

Kaupassa huomioni kiinnitti uusin Canis-lehti, jossa on juttua ihmisarkuudesta. Ostan caniksen aina silloin tällöin ja muistan siinä olleen aiemminkin artikkeleita peloista ja arkuuksista, jotka (yllättäin) luen aina mielenkiinnolla. Tämänkertainenkin artikkeli oli asiallinen ja kuvaili hyvin merkit, joista voi päätellä pentunsa olevan arempaa sorttia. Varsinkaan ensikoiran omistajalle ne merkit eivät aina ole ihan niin selkeät. Aksun kohdalla arkuus oli niin näkyvää, että koiraton naapurintätikin totesi heti pennun nähdessään onpa se arka! Aksun kanssa kokeiltiin pentuna makkararinki ja sekin, että pyysin jokaista pentua katselemaan pysähtynyttä ihmistä tarjoamaan pennulle nameja. Juu, nämä keinot eivät toimineet sitten ollenkaan monestakin syystä. Lopulta päädyin opettamaan Akselille, ettei ohikulkevista ihmisistä yksinkertaisesti tarvitse välittää, koska ne eivät sen luokse tule. Ikinä. Tämä on johtanut siihen, että nykyään Aksu saattaa itse jopa hakea kontaktia minun kanssani juttusille jääneiltä ihmisiltä.

Jäynä on vaihtanut kaikki hampaansa ja into pureskeluun on hieman laantunut. Paino kuitenkin sanalla hieman, sillä neiti tykkää kyllä puuhastella kaikkea pientä ja oli viimeksi eilen repinyt seinää vasten rullalla olleen maton yhdestä reunasta ihan riekaleiksi. Maton lisäksi Jäynä on viime aikoina syönyt yhden kaulapannan poikki ja nykyinenkin Aksulta peritty leveä nahkapanta on melkein poikki. Jäynä tykkää myös pomppia ihan tosi paljon ja olikin eilen pompahdellut olkkarin kahvipöydän päälle seisomaan.. Jäynällä tuntuukin olevan jouset koipien tilalla, sillä se hyppää niin pieneksi koiraksi (tällä hetkellä noin 44cm) ihan uskomattoman korkealle!

EDIT: Kesän punkkisaldo kasvaa, poistin Jäynän kulmakarvoista punkin. Yök x 1 000 000.
EDIT2: Aksun punkkisaldo 2, Jäynän 1 ja Elkun 0. Kaikki kolme koiraa valeltu punkkikarkoitteilla.

Kisa-Aksu ja alamittainen saksanpaimenkoira

Pinky (Aksu): "Gee, Brain, what do you want to do tonight?"
The Brain (Jäynä): "The same thing we do every night, Pinky—try to take over the world!"

Tänään startattiin yhden hyppärin verran agilitykisoissa Aksun kanssa ja vaikka kisaaminen ja aksaaminen ylipäätään on hauskaa, oli tänään jotenkin sellainen olo, että enempää ratoja ei olisi jaksanutkaan ottaa. Tavallaan se kisahinku aina iskee kisapaikalla ja haluaisi mennä useamman radan, mutta toisaalta oli hirmu kiva käydä vaihteeksi tälläinen kevyempi kisareissu.

Tällä kertaa en saanut kuvaajaa innostettua mukaan, joten joudutte tyytymään köyhään sanalliseen kuvailuuni. Rata itsessään oli ihan kohtalainen ja jo tutustumisessa ajattelin neljän ensimmäisen esteen olevan tosi kivassa linjassa. Loppurata oli kyllä vähän ikävämpi siinä mielessä, että siellä piti harjoittaa paljon välistävetoja, joita en osaa ohjata. Uusiutunut Akselini oli kuitenkin ihan tosi hyvin hallinnassa ja välistävedot sujuivat näppärähkösti. Harmi vain, että hyllytimme radan kolmen ensimmäisen hypyn jälkeen, kun Aksu sinkosi suorittamaan yhden yksinäisen hypyn vähän kauempaa sen sijaan, että olisi hakeutunut kepeille, kuten tarkoitus oli. No, ainakin se tänään irtosi vanhaan tuttuun tapaansa! Seurakaveri kommentoi Aksun liikkuneen nätisti. Se oli kivaa kuulla!

Jäyski sai tälläkin kertaa tulla mukaan kisoihin kisameininkiä ihmettelemään! Hieman jännitti joitakin isoja tuttavuutta tekemään tulleita koiria, mutta muuten oli oikein reipas! Tyyppi tuntui olevan erityisen kiinnostunut bordercollieista!? Kisapaikat on mukavia paikkoja sosiaalistaa pentukoiraa, sillä silittelijöitä on riittämiin! Paras paikka heti Stockmannin jälkeen!

Harjoittelin Jäynän kanssa taas yleisön joukossa puudeliseisontaa. Hyvin se alkaa malttaa seistä nätisti ja hyvä niin, sillä pentunäyttelyissä olisi ilmeisesti suotavaa osata seistä nätisti. Sitä nätisti juoksemista sen sijaan ei ole harjoiteltu kertaakaan ja ihan vain siitä syystä, että unohdin, että sekin pitäisi jotenkuten hallita. Kyllähän Jäynä juosta osaa, ei siinä mitään, mutta tyypin pitäminen maantasalla on se hankalampi homma! Jäynä tykkää POMPPIA! Tällä penskalla taitaa virrata kengurubensaa suonissa. Seisomisen lisäksi harjoiteltiin pentukurssin läksyä (ympäri kiepsahtamista) ja tokoa. Tehtiin taas muutama perusasento ja askelsiirtymä oikealle ja jälleen kerran hämmästelin Jäynän keskittymiskykyä! Häiriöherkän Akselin jälkeen näin tyynesti kaikenmaailman häiriöön suhtautuva Jäynä on luksusta!

Niin ja otsikkoon viitaten: Jäyskää luultiin pitkästä aikaa saksanpaimenkoiraksi! Vähän se on pikkuruinen sakumaanikko, säkäkorkeus huitelee vaatimattomasti noin 44 senttimetrin korkeudessa. Toisaalta, onhan saksanpaimenkoira nyt sentään hovawartia pienempi ja hoffiksi Jäynää luullaan huomattavasti säännöllisemmin. Lenkillä Jäynä sitten olikin jo sekarotuinen. Ja ei, minua ei huti menneet arvaukset haittaa, päinvastoin! Niitä on hauska kuulla! Hauskin arvio Aksusta on tullut turistilta, joka viittelehti jotain ihan käsittämätöntä ja totesi "reminds me of Lapland!"

Ps. Ylläolevasta kuvasta poiketen meillä ei ole enää juuri ollenkaan lunta maassa. Meillä on kevät!

Kolme rataa kolmosissa ja pentukurssin ensimmäinen kerta

Lauantaina startattiin Aksun kanssa agilitykisoissa kolmen radan verran. Ensimmäiset pari rataa olivat helpohkoja (muutamaa ansapaikkaa lukuunottamatta) vauhtipätkiä, mutta viimeinen rata olikin sitten huomattavasti kiemuraisempi.



Kotiinviemisinä meillä oli kymppi, nolla ja HYL. Nollarata (josta siis videokin) jäi hieman harmittamaan, koska sillä irtosi sijoitus 5./57. Neljänneksi tullut nappasi sertin hitusen nopeammalla nollalla. Meidän suoritus olisi voinut olla etenkin kolmen viimeisen esteen osalta huomattavasti sujuvampikin. Näin siinä käy, kun vaihtaa ohjauskuvioita lennossa (halusin varmistella nollan pysymisen nollana ja toiselta puolelta ohjattuna moni koira ohitti vihoviimeisen esteen).

Nämä olivat ensimmäiset kisat sitten kastraation ja täytyy sanoa, että jopas oli Aksun käytös siivompaa, kuin ikinä ennen! Jos olisin tiennyt, että Aksun korvien käyttöaste paranee pallien poistumisen myötä, olisin leikkuuttanut sen jo aikaa sitten. Aksel oli siis kuulolla radanlaidalla ja myös radalla paremmin, kuin kertaakaan aiemmin. Se ei kuumunut muista koirista (toiset urokset ovat aina olleet sille pieni punainen vaate) niin paljoa, joten kierroksetkin pysyivät huomattavasti matalammalla ja näin myös ohjattavuus säilyi paremmin. Toisaalta itse olin valmistautunut ohjaamaan merlesikaa ja kun sainkin ohjattavakseni epäsian, meni vähän pasmat sekaisin. Aksu otti radoilla kieltojakin käännähtäessään kysymään minulta lisäohjeistusta reittivalintojen suhteen, mitä se ei ole aiemmin harrastanut ollenkaan. Olin havaitsevinani, että se toisaalta myös irtosi hieman huonommin, kuin ennen, mikä tietysti voi johtua treenin puutteestakin. No, tästä on hyvä jatkaa!



Sunnuntaina vuorossa oli pentukurssi Jäynän kanssa. Ensimmäisellä treenikerralla harjoiteltiin katsekontaktia, leikkimistä häiriössä ja tassun antamista.

Katsekontakti oli ihan pala kakkua Jäynälle, koska sitä on treenattu paljon. Leikkihetken aikana Jäynä oli kerran sitä mieltä, että viereisellä pennulla on aivan liian hauskaa ja aivan liian hieno lelu, joten sille piti vähän yrittää huutaa komennusta. Tassun antamisen Jäynä oppi nopsasti hoksattuaan, että nami tulee kättä läppäämällä. Kotitehtäväksi tuli harjoitella temppu, jossa koira pyörähtää itsensä ympäri. Jäynä osaa jo sen tempun melko hyvin, mutta voisin yrittää häivyttää käsiavun. Käytin pentukurssin tarjoaman häiriön mahdollisimman tehokkaasti hyödyksi ja treenasin Jäynän kanssa myös perusasentoa, seuruuta ja näyttelyseisontaa (Jäynän päänmenoksi on suunniteltu pentunäyttely).

Jäynässä on pienen työnarkomaanin vikaa ja joudunkin itse aina olemaan tarkkana, ettei tule teetettyä pennulla turhan pitkää treeniä. Jäynä itse jaksaa, jaksaa, jaksaa ja jaksaa. Ja jaksaa. Sen keskittymiskykykin on ihan loistava! Ei ole vielä ollut sellaista häiriötä, jossa se ei olisi pystynyt treenaamaan: Lauantaina tehtiin tokoa agilitykisoissa yleisön joukossa ilman sen kummempia ongelmia.

Neiti Jäynämöinen ja herra Pakkelsson

Jäynällä alkaa viikon päästä viiden kerran mittainen pentutottiskurssi. Päästään siis harjoittelemaan kaikenlaisia hyödyllisiä taitoja häiriönalaisina. Taloyhtiömme parkkipaikalla häiriöt ovat loppujen lopuksi kovin vähäiset (puhumattakaan olohuoneestamme, jossa suurin häiriötekijä on Aksu), joten treeni tulee ihan tarpeeseen.

Jäynällä tuli taannoin 5kk täyteen, vaikkei uskoisi. Hampaat alkavat olla yhtä yläkulmuria, joka sekin jo heiluu, lukuunottamatta vaihtuneet. Pennun suussa on isoja tyhjiä aukkoja, kun useampi iso takahammas päätti lähteä samoihin aikoihin. Säkäkorkeutta neidillä on epävirallisten kotimittausten mukaan noin 43,5cm (painosta ei tietoakaan, sillä vaaka hajosi). Pentu tuntuu viimeisen parin viikon aikana tasanneen etu- ja takapään korkeuseroja ja mikäli kaveriin on uskominen, niin se on kasvattanut myös selän pituutta. Sisäsiisteyskin on ottanut kunnon harppauksen eteenpäin ja Jäynä tekee jo suurimman osan tarpeistaan ulos! Paperit on vielä lattialla varulta ja etenkin työpäivien aikana ne ovatkin olleet tarpeelliset.

Tokopuolella ollaan Jäynän kanssa treenattu jääviä. Etenkin liikkeestä seisomisen Jäynä osaa tehdä napakasti ja istumaankin se junttaa itsensä näppärästi. Maahanmenokaan ei huonosti suju, mutta selvästi enemmän se vaatii keskittymistä. Jääviähän ei siis tokikaan vielä ole liitetty mihinkään varsinaiseen tokoseuraamiseen, vaan kävelen itse vielä tässä vaiheessa takaperin ja käsiavuilla varmistan pysähdykset.

Aksun ilmoitin agilitykisoihin pitkästä aikaa. Ihan ilman tulostavoitteita lähdetään pitkän kisatauon jäljiltä rataa tekemään ensi viikonloppuna. Tietysti nollat olisivat kivoja, mutta en elättele niiden suhteen suuria toiveita.