lauantai 19. toukokuuta 2012

Toimintatorstai

Torstaina lähdettiin Jäynän kanssa ensimmäistä kertaa ikinä näyttelyyn! Oman haasteensa hommaan toi se, että minulta lähti flunssan takia ääni melkein kokonaan. Jouduin siis kehässä ohjeistamaan Jäynää lähinnä kuiskauksilla ja käsimerkeillä, mikä ei etukäteisestä katastforiajattelustani huolimatta ollutkaan mikään ongelma! Jäynä oli hienosti kuulolla ja jaksoi etenkin sitä näyttelyseisontaa esittää pitkiäkin aikoja (ravaaminen sen sijaan oli hieman vallatonta)! Jäynä esiintyi tosi iloisesti ja kehän laidalta kasvattaja kommentoikin, että Jäynän häntä heilui tosi paljon.


Juu, näkee kyllä, että katsekontaktista on palkkailtu paljon viime aikoina. (Kuvat otti Tia Andersson)

Jäynä sai mielestäni oikeinkin hyvän arvion ja tuomari sanoi vielä meidät kehästä ulos kätellessään, että jahka Päynä kasvaa vielä parisen kuukautta, niin "siitä tulee vaikka mitä!"
Itse arvostepaperiin kirjattiin lopulta seuraavanlaisia asioita:
Feminiininen narttupentu, jolla hyvät rungon mittasuhteet ja kokoon sopiva luusto. Hyvä purenta. Hyvät kallon ja kuonon mittasuhteet, mutta kallo saa vielä täyttyä. Oikein kiinnittyneet korvat. Hyvä ylälinja ja sopusuhtaiset kulmat. Innokas liikkuja. Tehokas askel. Valloittava käytös.
Näyttelykäytännöt olivat hieman muuttuneet siitä, kun viimeksi (ihan äskettäin, miltein kaksi vuotta sitten) kävin Aksun kanssa näyttelyssä. Nykyään koiran suhtautumisesta tuomariin tulee myös ruksia jokin ruutu arvostelulomakkeesta ja Jäynä sai ruksin kohtaan "rodunomainen lähestyttäessä".


vasemmalta oikealle: Sisu, Neo, Jack-iskä, Chili ja Jäynä.

Kasvattaja oli järjestänyt pentunäyttelyn yhteyteen pentutreffit ja kehässä pyörähtämisen jälkeen Jäynä pääsikin leikkimään sisarustensa ja isänsä kanssa. Oli ihan tosi hauskaa nähdä kaikki pennut ja vertailla niiden kehitystä. Ryhmäkuvaa otettaessa yksi siskoista ei ollut vielä paikalla, mutta ehkäpä seuraavilla pentutreffeillä sitten saadaan koko pentue yhteen kuvaan! Helppoa ryhmäkuvan ottaminen ei ollut: Pentujen mielestä aloillaan istuminen niin kivassa seurassa tuntui olevan ajanhukkaa!

10 kommenttia:

  1. Voi että miten iloisen näköistä porukkaa tuossa viimeisessä kuvassa. :---D Hienon arvostelunkin oli Jäynä saanut, onnea siitä!

    VastaaPoista
  2. Onnea hyvästä arvostelusta :) Oltiin teidän kanssa samaan aikaan kehässä ja ihailin samalla Jäynää! On se aika valloittava penska :)

    VastaaPoista
  3. Onnea hyvästä arvostelusta!:) Ihana tuo viimeinen kuva, oli varmaan tosi kivaa leikkiä noin ison lauman kanssa!:)

    VastaaPoista
  4. Hieno arvostelu Jäynällä! Kuka oli tuomarina?

    Pakko vielä kehaista pesueen värejä, ihanan tummia! Ja iskä on ihan kauhian komia kans :)

    VastaaPoista
  5. Noora,
    Totta! Kaikki on vähän nauravaisen oloisia :D Kiitos!

    Katja,
    Kiitos onnitteluista. Katselinkin, että onko se nyt Lumo vai ei! En sitten kehdannut tulla kysymään, kun ääneni oli sellainen säälittävä pihinä vain :D

    Jenni,
    Kiitos! Ja penskat kyllä tykkäsi! Tosin täytyy myöntää, että Neo ja Jäynä leikkivät taas enimmäkseen keskenään :D

    Sirkku,
    Piti ihan lunttia arvostelulomakkeesta tuomarin nimi, Tarja Löfman. Tosi mukava tuomari, sellainen mukava ja jutteleva :) Pesue ja iskä kiittävät (uskoisin ;))!

    VastaaPoista
  6. Onnea hyvästä arvostelusta! Jäynämöisestä kasvaa kovin kovin hieno koira! On toki sitä nyt jo, mutta vielä hienompi :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos, Henna. Minustakin tuntuu vähän siltä, että Jäynästä tulee aikas hyvä :)

    VastaaPoista
  8. Hieno arvostelu Jäynällä, jos myökin saataisiin Rillan kanssa joskus tuommoinen asiantunteva. Meinaatko käyttää Jäynää miten paljon näyttelyissä?

    Ja on kyllä pakko sanoa, että komia iskä pennuilla. Ihan mahtava! :)

    VastaaPoista
  9. En osaa yhtään sanoa, kuinka paljon Jäynän kanssa tullaan näyttelyissä käymään. :) Seuraava käynti on varmaan vasta loppukesästä/syksyllä eli mitenkään huikealla tahdilla ei kehiä kierretä :D Katsotaan.

    VastaaPoista
  10. Lueskelen lukemattomia postauksia :) Onpas Jäynä ollut hirveen nättinä :) Tosi hyvän arvostelunkin sai! Taitaa neidistä kasvaa oikea leidi!

    Ihana sisaruskuva! Eikä tosiaan ihme, jos ei oikein paikoillaan maltettu pysyä, kun oli niin monta kivaa kaveria ympärillä :)

    VastaaPoista