keskiviikko 2. toukokuuta 2012

You can't buy happiness, but you can buy ice cream. And that's kind of the same thing.

Emmi haastoi meidät seuraavanlaisesti:

Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa (jos saa haasteen uudelleen, niin ainakin viisi lisää). Anna eteenpäin viidelle bloggaajalle. Kerro heille, että ovat saaneet haasteen, sekä mainitse haasteen antaja postauksessasi (linkitä, jos hänen bloginsa on julkinen).

Haastan Eevan, Josefiinan, Tiinan, Nooran ja Saaran.



Paimentimien vapputunnelmat.

1. Onnistuneet valokuvat, vanhat ja uudet sellaiset. Onnistuneisiin kuviin lukeutuu toisinaan myös ei niinkään laadullisesti, vaan tunnelmallisesti onnistuneet otokset.

2. Jäistä vapautunut meri keväällä. Meren kuuluu olla vapaa, ei jään vankina.

3. Onnistuneet treenit ja kisat koirien kanssa. Etenkin omien tavoitteiden saavuttaminen tuntuu aina mukavalta, oli ne tavoitteet sitten ihan pieniä tai vähän isompiakin.

4. Hyvä musiikki, johon sisältyy pianon soittaminen itse.

5. Kesäiset sadepäivät, jotka raikastavat ilman ja jonka jälkeen metsä tuoksuu niiiin hyvälle.



6. Kuvat Hannista. Siinä koirassa oli jotain tavattoman valokuvauksellista. Puolueellinen mielipide tietysti, mutta voi hyvä ihme sentään se koira oli nätti. Ylläoleva kuva on muuten otettu tasan vuosi sitten.

7. Uudet objektiivit! Ei löydy juuri parempaa tunnetta, kuin se, kun ensimmäisen kerran laittaa kameraan kiinni upouuden objektiivin! Kuvausintokin nousee aina huikeasti, kun saa uuden tötterön kameraan kiinnitettäväksi.

8. Kesä. Kesällä parasta on rannalla tai pihakeinussa lojuen vietetyt vapaapäivät. Kesä ylipäätään on parhautta.

9. Karkit, erityisesti suklaa. Olen ihan armoton sokerihiiri, ikävä kyllä. Olisi paljon kätevämpää olla hulluna esimerkiksi porkkanaan, omenoihin ja lanttuun. (Terveellisempää ainakin.)

10. Matkustaminen tuo hyvää mieltä myös! Kotimaanmatkailu on sekin aina kivaa, mutta erityisen mukavaa on aina, kun pääsee ulkomaille.

13 kommenttia:

  1. Tää olikin ihan hauska haaste. :) Löydän monta itsellenikin iloa tuovaa asiaa tosta listasta! Erityisesti suklaa! ;) Pitääkin rustata oma lista joku päivä!

    VastaaPoista
  2. Joo, tämä oli sellainen mukavan helppo haaste ;)

    VastaaPoista
  3. Upeita kuvia, erityisesti toi eka! Täytyy yrittää listailla omia jossain välissä. :)

    VastaaPoista
  4. Vitsit miten hienoja kuva taas. Varsinkin noi Aksun kuvat. Loistavia tilanneotoksia. Saavat kyllä hymyn huulille :)

    VastaaPoista
  5. Saara,
    kiitos! Listaile ihmeessä! :)

    Iina,
    Kiitoksia. Tykkään itsekin tuosta ekan kuvat tunnelmasta :)

    VastaaPoista
  6. Mulla varmaan pitäisi olla älykkäämpääkin kommentoitavaa, mutta ensimmäinen kuva putsaa sanaisen arkkuni. Voisin kuitenkin mainita allekirjoittavani jokaisen hyvän mielen väittämän ja huokaista ihastuksesta tuijottaessani tuota kuvaa!

    VastaaPoista
  7. Jee! Haaste otetaan vastaan.
    Upeita kuvia sulta taas, tuntuu jo melkein hölmöltä todeta aina sama asia! :D

    VastaaPoista
  8. Roosa,
    Haha :D Kiva kuulla, että kuva on onnistunut muidenkin mielestä, kuin vain minun :D

    Josefiina,
    Jee! Hyvä! :)
    Kiitos kuvakehuista :)

    VastaaPoista
  9. Ihana hyvän mielen postaus kuvineen kaikkineen! Tulee hyvä mieli ihan itsellekin. :)

    VastaaPoista
  10. Upeita kuvia!

    Teillä oli tänään muuten Aksun kanssa aika kivan näköistä menoa Tervalammella, olin kellottamassa teille aikaa ;) En kyllä ois ratojen perusteella uskonut, että Aksu on välillä luonteeltaan niin herkkis kuin joskus tekstisi antaa olettaa!

    VastaaPoista
  11. Jenna,
    kiva kuulla! :)

    Jemina,
    Oo! meidät on bongattu! :)
    Aksu on löytänyt agiradalla rohkean minänsä. Harmi, ettei se aina arjessakin ole yhtä rohkea, kun se siellä on :)

    VastaaPoista
  12. Olipa kiva postaus:) Ja vau, jos mä oisin sä, tekisin tosta ekasta kuvasta taulun!

    VastaaPoista
  13. Ei ollenkaan hullumpi idea tuo tauluhomma! :)

    VastaaPoista