lauantai 29. syyskuuta 2012

Mikset ottais omast potentiaalistas selkoo

42 kommenttia


Luoksepäästävyys 9,5
Paikkamakuu 9,5
Remmiseuruu 9
Seuraaminen vapaana 9,5
Liikkeestä maahanmeno 9,5
Luoksetulo 9,5
Liikkeestä seisominen 9,5
Estehyppy 10
Kokonaisvaikutus 10

Yht. 190,5 pistettä, KP ja 1. sija

Torstaina sain päähäni kysellä meilitse vieläkö mahduttaisiin tokokokeeseen, jossa oli ollut tilaa vielä alkuviikosta ja mahduttiinhan me! Torstai-iltana olin vielä innoissani, perjantaina kauhistutti ja tänään mietin koepaikalla mitä me täällä tehdään. Jäynä oli riehakkaalla tuulella, eikä koepaikalle saavuttaessa ollut kuulolla ollenkaan. Paikkamakuu on ollut Jäynällä hurjan varma, mutta silti jännitin sitä niin kamalasti, että vatsassa väänsi ja sen kaksiminuuttisen aikana jalkani tärisivät.

Tuomari (Ralf Björklund) ei hirveästi selitellyt pisteyttämisiään. Luoksepäästävyydestä sanoi verottavansa puolikkaan, koska Jäynä hyppäsi pusuttelemaan tuomaria. Paikkamakuusta taasen puolikas piste lähti siitä syystä, että juuri ennen ajan täyttymistä Jäynä nuuhki hietikkoa edessään (tarkka tuomari!). Yksilöliikkeitä ei kommentoinut liikkeiden välissä ollenkaan, mikä sopi minulle oikeastaan ihan tosi hyvin. Jotain pieniä huolimattomuusvirheitä siellä sattui. Viimeisen liikkeen jälkeen tuomari kertoili jotain yleistä kokeesta ja totesi Jäynän olleen paras koira, mitä hän on vähään aikaan sattunut näkemään! Kontakti on hyvä, koira on teknisesti taitava ja ohjaajakin käsittelee ja käskyttää koiraa hyvin. Palkintojen jaossakin tuomari totesi vielä teistä tulee vielä paljon. Niin ja ikävaatimus (10kk) Jäynällä täyttyi vasta pari viikkoa sitten.

Alokasluokka oli nyt sitten Jäynän osalta tässä. Seuraavaksi treenataan piilopaikkamakuu, luoksetulon pysäytys ja hyppy kuntoon ja suunnataan avoimeen ykkösjahtiin!

maanantai 24. syyskuuta 2012

Aksa-Aksu kisoissa ja Tokonäätä harjoituskokeessa

6 kommenttia
Lauantaipäivä seistiin agilitykisoissa ja kyllä saatiinkin seisoskella ihan koko rahan edestä! Luokkajärjestys kun oli maksi-medi-mini (vaihtoehdon maksi-maksi-maksi sijaan) ja startteja kokonaiset kolme. Matkaan lähdettiin aamulla kymmenen maissa ja kotiovesta astuttiin sisälle illalla joskus seitsemän jälkeen. Onneksi säät suosivat, ehdin juuri viimeisen ratani juosta Aksun kanssa, ennenkuin alkoi sade! Hah!



Ensimmäinen rata hyllytettiin jo kolmannella esteellä. En oikein tiennyt kummalta puolelta alun ohjaisin ja Aksu ei oikein tiennyt viitsisikö se kuunnella ohjaustani vai ei. Videolta näkyi, ettei se edes vilkaise minua hyllykohdassa, joten olisin voinut vaikka heitellä kärrynpyöriä, eikä koira siitä olisi välittänyt (muu agilitykansa sen sijaan olisi saanut puhuttavaa katsellessaan omalaatuisia ohjauskuvioitani). Päätin jälleen säästää itseäni ja julkaisen ensimmäisen radan videosta vain sen hienoimman kohdan eli puomin! Aksu ei ole ikinä irronnut kisoissa puomin alastulolle ihan itsenäisesti minun jättäytyessäni taakse. Tätä on nyt treeneissä hinkattu pari kertaa, joten olen ihan supertyytyväinen tuohon kohtaan! Melkein kumoaa hyllystä aiheutuneen harmistuksen. Lopulta muuten seuruutin Aksun ekalta radalta pois. Meni niin säätämiseksi, että ohjaajan kantti loppui kesken.

Toinen rata oli hyppäri, jolta saimme piiiitkästä aikaa nollan! Jee! Mikään huisin nopea nollahan tuo ei ollut, mutta muistaakseni sijoituksemme oli peräti 9./49 mikä ei ole ihan huonokaan. Sertistä ei kuitenkaan tarvinnut haaveilla, koska nollan teki niin moni muukin. Mainitsemisen arvoista tältä radalta on Aksun käännökset, jotka olivat luultavasti tiukimmat ikinä. Tuon tiukemmalle mutkalle tuo koira ei taivu, mutta etenkin tuon alun putkisyöttelyn käännökset ovat jo ihan hillitöntä edistystä! Aksuhan taipuu jo esteen yllä takaisin tulosuuntaan!

Viimeiselle radalle lähdin jo aika toiveikkaana. Jo rataantutustumisessa rataprofiili tuntui kivan menevältä ja Aksulle sopivalta. Harmi, että homma kosahti puomille. Enhän minä yhtään älynnyt, että Aksu saattaisi pyrkiä ohitseni putkeen takaisin, joten en ollenkaan varmistellut puomia. Aksun ilme on hauska, kun se tulee putkesta ulos ja bongaa tuomarin, Anne Saviojan. Olimme viime tiistaina Saviojan koulutuksessa ja ilmeisesti Aksukin huomasi tuomarin olevan poikkeuksellisen tutunoloinen.

Kaiken kaikkiaan kisat onnistuivat hyvin, vaikka etenkin viimeisen radan hylly harmittaa. Aksu on näemmä edelleenkin kisoissa kuumakalle ja kahden jälkimmäisen radan kuuliaisuuteen on helppo resepti: Narupallo. Heittelin Aksulle palloa ennen radoille lähtöä ja annoin sen muutenkin temuta pallonsa kanssa, joka johti siihen, että ylimääräinen virta purkautui siihen palloon, eikä radalle. Kontaktivarmuus on kasvanut ja käännökset ovat selvästi kehittyneet. Lisää kisoja vain? Ehkäpä niitä nollia osuu toistekin kohdalle. Niin ja ehkäpä jossakin kisassa ohjaajakin juoksee?



Sunnuntaina sitten vaihdettiin lajia (ja koiraa) ja käytiin Jäynän kanssa "epistokoilemassa". Homma oli ensisijaisesti kokeenomaista treeniä tokoryhmämme kesken, joten hieman annettiin armon käydä oikeudesta pisteytyksen suhteen aika ajoin. Hauskaa oli ja hyödyllistä, sillä näin kokeenomaisella treenillä saatiin kyllä kaivettua ohjaajistakin (ainakin minusta) se jännittäjäkin esille ja sai vähän selvyyttä siihen, kuinka koira reagoi jännityksestä jäykkänä olevaan ohjaajaansa. Melkein odotan sitä, että päästään piilopaikkamakuisiin asti! Jännitän ihan älyttömästi alokkaan paikkamakuuta, eikä kyllä yhtään ainakaan helpota seistä siellä kentän laidalla ja nähdä koira samalla, kun yrittää epätoivoisesti laskea joko se kaksiminuuttinen meni jo!

Luoksepäästävyys 10
Paikkamakuu 9 annoin maahan-käskyn muiden jälkeen, tiukempi tuomari voisi ilmeisesti tulkita sen kaksoiskäskyksi, joten siitä yhden pisteen vähennys. Itse paikkamakuu meni hyvin.
Remmiseuruu 9 sähläsin remmikäden kanssa ja siitä pisteen vähennys
Seuruu vapaana 9,5 Jäynä otti etäisyyttä yhdessä mutkassa turhan paljon
Liikkeestä maahan 10
Luoksetulo 10 Meidän luoksetulo-ongelma näemmä hävisi!?
Liikkeestä seiso 5 Jäynä karkasi!? kesken seuruun eteenpäin. Ehkäpä meinasi mennä katsomaan maassa ollutta keltaista tötsää?
Estehyppy 10 oikeassa kokeessa olisi ollut nolla, koska Jäynä karkasi hypyn yli ilman lupaa. Tässä kohdin siis armo kävi oikeudesta ja liike uusittiin. Uusinnallakin steppaili jonkin verran seiso -käskyn jälkeen ja siitäkin varmaan pisteitä lähtisi muutama, mutta koska nämä olivat vain treenit, niin ei menty ihan niin pilkun päälle.
Kokonaisvaikutus 10
yht. 183/200

Nyt sitten tietää taas mitä treeniä Jäynän kanssa. Seuruussa ainakin tuntuu olevan aina hiottavaa. Pahin edistäminen on saatu jo kitkettyä pois, vaikka kyllä se tuossakin treenissä vähän keuli. Tälläisiä treenejä pitäisi ehdottomasti olla enemmän!

torstai 20. syyskuuta 2012

Treenipäiväkirjoista

6 kommenttia

Aksu piiloutui (etsi kuvasta Aksel)

Tällä viikolla on tuulta ja sadetta piisannut. Maanantaina Jäynän agitreenien jälkeen vettä tuli niin kovasti, että hallissa ei peltikaton kohinalta kuullut ajoittain edes omaa ääntään. Jäynä ei tästä melutekijästä ollut moksiskaan, onneksi (ja hitsit mitä luksusta!). Tiistaina Aksun agitreenien aikaan yllätti jälleen kaatosade ja Aksu selvästi keräsi hieman painetta, koska alkoi olla haluton irtoamaan ja läähätti hieman stressaantuneen oloisena. Saatiin kuitenkin vielä loppuun tehtyä hyvää ratapätkää sateesta huolimatta, vaikkakin lopun irtoamistreenin jätin suosiolla välistä ja palkkasin nätisti otetusta aan kontaktista. Pakkel palautui jäähdyttelylenkillä hyvin ja olisi ollut mieluusti menossa takaisin halliin. Niin ja jotta kaava ei olisi rikkoutunut, niin myös keskiviikon agitreeneissä satoi vettä. Siinä vaiheessa olin jo onnellinen siitä, että treenaamme tosiaankin hallissa, neljän seinän ja vettä pitävän katon suojaamina.

Syksyn ohjattujen treenien myötä hallilla tulee oleiltua neljänä iltana viikossa. Treenejä kertyy siis ihan mukavasti ja olenkin taas kaivanut esille koirien treenipäiväkirjat! Aksulla on sininen kirjanen, johon olen merkinnyt kaikki sen treenit esineruutuilusta agilityyn. Jäynällä taasen on vähän vahingossa agility ja toko erityneet omiin treenipäiväkirjoihinsa. Minusta on ihan äärettömän mukavaa kirjata treenejä vanhanaikaisesti paperille kynällä kirjoitellen. Olen joskus kokeillut treenien kirjaamista blogiin, mutta huomasin melko pian, että se ei ole ihan minun juttuni. Agiratoja on paljon helpompaa piirustaa käsin kuin koneella ja vihkomuotoista treenipäiväkirjaa on helppo päivittää missä vain, vaikka siellä treenikentän laidalla! Blogiin verrattuna kirjoittaminen tuollaiseen yksityiseen treenipäiväkirjaan on sitäpaitsi jotenkin helpompaa, kun ei tarvitse miettiä tuleeko nyt kirjoitettua kapulakieltä vai ei ja onkohan teksti ylipäätään sellaista, että siitä muut saa selvää.

Etukäteissuunnittelua en harjoita. Treenipäiväkirja on nimensä mukaisesti päiväkirja. Kirjoitan sinne siis sen, mitä on tullut tehtyä, enkä niinkään sitä, mitä aion tehdä. Toki joskus tulee kirjattua ylös kisapäivämääriä tai muita isompia suunnitelmia, mutta mitään yksityiskohtaista treenisuunnitelmaa kullekin treenikerralle en tee. Nostan hattua niille, jotka jaksavat suunnitella treeninsä huolella ja ennenkaikkea pitäytyvät suunnitelmissaan. Sellaista suunnitelmallisuutta kun saisi edes ripauksen istutettua itseensä, niin hienoa olisi.



PS. Tänään oli poikkeuksellisen selkeä sää ja siis agitreenien aikaan ei satanut ollenkaan (-ja kyllä, me ollaan oikein ahkeroitu agitreenien suhteen tällä viikolla!). Päivällä paistoi jopa aurinko ja oli melkein kuuma takki päällä. Tätä kirjoittaessani, kellon lähennellessä piakkoin puoltayötä, on mittarissa enää +4,3 astetta lämmintä! Huh, ei siis ihme, että teki mieli kaivaa fleecehuppari esille!

maanantai 17. syyskuuta 2012

Metsässä oli ilo ylimmillään

10 kommenttia



Maailman surullisin koira: "En saanu aamupalaa ennenku lähettii. Vähä itkettää kieltämättä".


"Mäkää en saanu aamupalaa, mut unohin olla surullinen!"

Kuvat lauantaiselta kahden ja puolen tunnin metsälenkiltä. Ihan ei ole ruska-aika vielä saapunut tänne etelärannikolle, mutta pikkuhiljaa sitäkin kohden mennään. Uimakelit sen sijaan ovat ihan parhaimmillaan vielä, jos Jäynältä kysytään.

En olekaan vielä maininnut viime torstain Aksun agitreeneistä. Tapahtui nimittäin kummallinen juttu, jonka tajusin vasta kotiin ajellessani. Aksu ei nimittäin sikaillut yhtään! Kerrankin kaikki virheet olivat täysin minusta johtuvia, eikä esimerkiksi siitä, että joku ottaa vähän omia reittivalintoja ja vain sinkoaa suorittamaan niitä mieluisimpia esteitä lupia kyselemättä ja ohjausta odottelematta. Oli aika hieno tunne! Tämän ohjattavuuden ja kuuliaisuuden kun saisi siirrettyä kisoihin ja kisavireeseenkin, niin johan alkaisi niitä nolliakin tulla! Tänä vuonna olemme kisanneet vain vähän, mutta hieman hymähdin, kun huomasin meidän tehtailleen kuluvan vuoden aikana vain yhden nollan. Loput tulokset olivat hyllyjä tai vähintään vitosen ratoja.

Katsoin muuten ihan mielenkiinnosta, mikä on minun ja Aksun virhepiste-ennätys (ilman, että rata on kuitenkaan tuloslistalla ollut HYL) ja sehän näkyisi olevan huikeat 22,11! Ihan ei päihitetty minun ja Elviksen virhepiste-ennätystä, joka oli kunnioitettavat 25,35. Voi niitä aikoja.

lauantai 15. syyskuuta 2012

11 x 2

7 kommenttia
Meille tipahti haaste täältänäin ja täältäkin:
“Ohjeet haastetuille: Jokaisen haastetun tulee vastata niihin 11 kysymykseen, jotka haastaja on esittänyt ja postata ne blogissaan. Valitse sitten 11 uutta haastateltavaa ja linkitä heidät postaukseesi. Keksi 11 uutta kysymystä, joihin haastettujen tulee vastata. Älä haasta sitä henkilöä, jolta sait haasteen.”
Olen yhtä laiska, kun viimeksikin tämän saadessani, enkä siis laita haastetta eteenpäin.


Kuvan otti Pasi joskus menneinä vuosina.

1. Mikä on sellainen koirarotu, jonka ulkonäkö on aina viehättänyt sinua, mutta jota tuskin koskaan tulet hankkimaan?
Shiba! Sieviä pikkukettuja, mutta ominaisuuksiltaan ja koulutettavuudeltaan eivät ihan vastaa sitä, mitä tässä vaiheessa (tai ehkä koskaan) haen.

2. Minkälainen nimi on hyvä nimi koiralle?
Lyhyt ja ytimekäs. Sellainen, joka on helppo lausua. Olen huomannut, että käytännössä kaksitavuinen nimi on ainakin omaan suuhun parhaiten sopiva. Hannibalkin lyheni melko nopeasti pelkäksi Hanniksi.

3. Milloin todella tunsit onnistuneesi koirasi kasvatuksessa tai missä viime aikaisessa tilanteessa olet ajatellut, että jotain on näköjään tullut tehtyä oikein?
Viimeisin tilanne lienee se, kun Jäynä jätti lenkkipolun varrella olleen hampurilaisen syömättä! Maailman ahnein Näätä uskoi, kun käskytin jätä!

4. Milloin viimeksi ja missä tilanteessa olit todella, todella huolestunut koirastasi?
Viime vuonna joulun alla olin todella, todella huolestunut Hannista ja mitäänhän ei sitten herrakoiran hyväksi ollutkaan enää tehtävissä.

5. Edustaako nykyinen koirasi sellaista rotua, jossa aiot pitäytyä ja jollaisia aiot vielä tulevaisuudessakin hankkia? Kyllä/ei, miksi?
Perhoskoirat ja australianpaimenkoirat edustavat molemmat minulle varsin passelia rotua. Kummatkin rodut ovat älykkäitä, aktiivisia ja minua kiinnostaviin harrastuksiin sopivia. Koska en kuitenkaan koe olevani mikään järin rotu-uskollinen, niin en mene vannomaan, että jatkossakin vain näissä roduissa pysyttelisin. On olemassa niin paljon muitakin kiinnostavia rotuja!

6. Mikä on epämieluisinta koiraperheen arjessa?
Ripulikakan siivoaminen mitä ahtaimmista paikoista. On uskomatonta, miten pieneen tilaan perhoskoira saa itsensä ängettyä etsiessään sopivaa paikkaa ripuloinnille. Onneksi vatsataudit ovat harvinaisempia juttuja kuitenkin. Normaalimmasta arjesta voin mainita kuratassujen pesun syksyisin. Se, jos mikä, ei kuulu suosikkipuuhiini.

7. Milloin ja miksi olet todella haaveillut vaihtavasi koirasi rullaluistimiin tai muuhun vaivattomampaan harrastukseen tai elämäntapaan?
Koiraharrastuksen vaihtaminen virkkaamiseen kävi viimeksi mielessä ehkäpä viime keväänä, kun Jäynä oli syönyt upouudesta kuoritakistani hihan ja kuorihousuista taskun. Niin ja riekaloinut yhden goretexlenkkarin. Jokainen kuorivaatteita ja goretexkenkiä joskus ostanut tietänee, kuinka kalliita nämä varusteet ovat..

8. …mutta miksi se karvainen köriläs vielä nuokkuu jaloissasi?
Koirat ovat minulle elämäntapa. Vaaditaan aika paljon enemmän, kuin silputut vaatteet tai tuhotut huonekalut, että niistä koskaan eroon hankkiutuisin.

9. Erityinen hetki?
Viime syksyistä metsäretkeä Pikkukoirien kanssa muistelen lämmöllä. En varmasti ikinä unohda sitä Hannin katsetta. Ei taidettu tuon reissun jälkeen noille tutuille kallioille enää kavuta kolmistaan.

10. Milloin tiedät, että koirasi on täydellisen onnellinen?
Silloin, kun se makaa väsyneenä nukkumassa aktiivisen päivän päätteeksi.

11. Koirasi hauskin piirre, tapa tai ominaisuus?
Elviksellä on hauska tapa ulvoa tervehdykseksi! Se on sellainen murinan sekainen ulvahdus, jonka Elvis päästää ilmoille tuttuja ihmisiä tervehtiessään. Jäynän erikoisuus on luikerteleminen. Halutessaan syliin Jäynä luikertelee, eikä hyppää. Hankala kuvailla tätä tapahtumaa, mutta sen kohteeksi joutuessaan tuntuu siltä, kuin syliin olisi kiemurrellut lyhytjalkainen näätäeläin koiran sijasta. Aksu taasen on liikuttavan hauska, kun se heiluttelee häntäänsä aamuisin, kun sille huikkaa huomenta!



1. Rotu, jonka ulkonäköä ihailet, mutta et voisi sellaista kuitenkaan ottaa?
kts. ihan ensimmäinen vastaus postauksen alusta.

2. Saitko valita koirasi pentueesta? Jos kyllä, niin mitkä seikat vaikuttivat päätökseen?
Pikkukoirien kohdalla valinta oli varsin helppo, sillä molemmat olivat omissa sisarusparvissaan ainoat urokset. Halusimme molempia pikkukoiria ottaessamme ehdottomasti uroksen.

Aussiet sitten. Aksua ottaessani halusin edelleen ehdottomasti uroksen ja pentueen kahdesta uroksesta tykästyin enempi Aksuun, jonka sitten sain. Aksussa viehätti sen suuri koko. Jäynää ottaessa sitten tiesinkin jo melko varhaisessa vaiheessa, että narttu on Aksun takia varmempi vaihtoehto. Jäynän sisarusparvessa oli kolme narttua, joista kaksi kiinnittivät erityisesti huomioni. Pentutestin jälkeen tiesin haluavani ehdottomasti Jäynän ja Jäynän myös onnekseni sain.

3. Minkä niminen koirasi olisi, jossei se olisi se mikä on?
Hannista olisin halunnut muistaakseni Oliverin. Elviksestä tuli Elvis vähän puolivahingossa. Toinen nimivaihtoehto Elkulle oli Romeo. Aksulle ei sitten meinannutkaan millään löytyä nimeä, jonka sekä minä että Pasi olisi kelpuuttanut. Lopulta Aksel oli vähän sellainen kompromissinimi. Jäynästä vain tuli Jäynä. Kasvattajan luona sitä kutsuttiin nimellä Täplä (otsalla olleen valkean täplän takia) ja ä-voittoinen nimi vain tuntui sen jälkeen sopivalta.

3. Tähtihetki koiraharrastuksessa?
Aksun TK1-titteli oli ihan huikea juttu ja tuntui lähes joltain TVA:n veroiselta suoritukselta. Toinen ikimuistoinen saavutus oli se, kun nousin Hannin kanssa agilityssa kolmosiin. Niin ja kolmantena mainittakoon agilityn rotumestaruus ja AVA-nolla Elkun kanssa.

4. Milloin viimeksi olet huomannut satsaavasi koiraasi enemmän kuin satsaisit itseesi?
Viime talvena tuli vähän pöljä olo, kun huomasin törsänneeni koiran takkiin sen enempiä miettimättä 70 euroa. Omiin talvikenkiini en sitten meinannutkaan millään raaskia laittaa rahaa..

5. Mistä koirasi taidosta tai ominaisuudesta olet erityisen ylpeä?
Elviksen kiltteys ja ihmisystävällisyys jaksaa aina vain ilahduttaa. Elvis on niin luotettavan kiltti koira, kuin nyt koira voi ikinä olla. Jäynässä tykkään sen työskentelymotivaatiosta ja Aksussa siitä, että se palkkautuu niin hyvin lelulla (ja leluksi kelpaa vaikka hihna).

6. Jos saisit muutta jonkin asian koirasi koulutushistoriassa, mikä se olisi ja miksi?
Hannin ja Elviksen kohdalta ei tule mitään erityistä mieleen. Jäynänkään kanssa ei vielä mitään suurempia kämmejä ole tapahtunut. Aksun kohdalla olisin voinut vähän miettiä sitä, että agilitykoiralle olisi hyödyllistä opettaa jotain muutakin, kuin vain irtoaminen. Nyt sitten onkin tehty töitä niiden käännösten kanssa..

7. Jos olisit koira, millainen agi-/tokokoira olisit?
Agilityssa innokas ja heikosti ohjautuva. Varmaan rynnistäisin aksumaisesti sinne sun tänne. Tokossa intoa riittäisi myös, mutta tarkkuuden suhteen olisi varmasti toivomisen varaa.

8. Millainen ihminen koirasi taas olisi? Mikä se olisi ammatiltaan?
Elvis olisi peräkammarinpoika. Siitä ei ole epäilystäkään. Elkku kirjoittelisi runoja pöytälaatikkoon ja olisi töissä kirjastossa. Kovin hyvä se ei luultavasti olisi työssään, koska unohtuisi aina tekemään tuttavuutta uusien ihmisten kanssa.

Aksel olisi metsuri tai puuartesaani. Muille näyttäytyisi hyvinkin kovana, tylynä ja jopa riidanhaluisena, mutta olisi sisimmiltään hyvin herkkä.

Jäynä olisi erinomaisen paljon omaa ääntänsä rakastava eräopas. Vähän ehkä holtiton sellainen, koska innoissaan pitkin metsiä kirmatessaan saattaisi toisinaan unohtaa opastettavansa matkasta pois.

9. Miten päädyit ykköslajinne pariin?
Puolivahingossa. Kaveri oli menossa koiransa kanssa agilityn alkeiskurssille ja siitä se kipinä ("hei mäki haluun!") sitten lähti.

10. Mikä on ärsyttävin asia ykköslajissanne?
Se älytön kiire. Pentuja ja nuoria koiria treenataan toisinaan liian rankasti ja liian aikaisin.

11. Onko olemassa koiraa tai koiraharrastajaa, jota ihailet syystä tai toisesta?
Agilitypuolella ihailen niitä vaivattomasti supernopean koiran kanssa eteneviä ohjaajia. Siis niitä, jotka pinkovat ihan hillittömiin aikoihin koiriensa kanssa ilman, että se edes näyttää vaikealta. Sen taidon kun oppisi itsekin! Ylipäätään sulavasti ja määrätietoisesti radalla liikkuvat (ohjauksensa kanssa ajoissa olevat) ohjaajat ovat kadehdittavaa katseltavaa.

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Linnut kerääntyy taas parviin, jotka lentoon heittäytyy

11 kommenttia
Ennen haasteisiin vastaamista ajattelin kirjoitella ensin muita kuulumisia.


Ai mää vai?

Pitkän aikaa olen saanut raapustella Jäynän treenipäiväkirjaan pelkkiä hymynaamoja ja "ok", "loistava" sekä "ei ongelmaa" merkintöjä. Näyttäisi trendi kääntyneen, sillä tänäänkin oli taas tokoissa Näädän korvat ihan jossain muualla, kuin päässä ja toiminnassa. Kirsu vei koiraa ihan kirjaimellisesti sinne sun tänne, minkä seurauksena kontakti rakoili seuruussa pahemman kerran. Tilanne on suorastaan poikkeuksellinen Jäynän kanssa, sillä Jäynä on tähän asti ollut suorastaan lapsinero, mitä tulee häiriössä ja omituisissa paikoissa treenaamiseen. Todellista syytä haahuiluun voin vain arvailla, mutta minulla on kaksi kohtalaisen vahvaa veikkausta: Joko Jäynällä on jonkinsortin murrosikä iskemässä päälle tai sitten se tekee ensimmäisiä juoksujaan ja on siksi poissaoleva. Oli syy mikä hyvänsä, toivon että se on jotain nopeasti ohimenevää, sillä haluan sen taitavan tokonäädän takaisin. Ehdin jo tottua siihen.

Täytyy tosin todeta, että näinä haahuiluunkin taipuvaisina aikoinakin on yksi, joka pysyy ja toimii loistavasti (koputan puuta): Nimittäin paikkamakuu! Viikon takaisissa treeneissä palkkasin Jäynän enää vain kolmesti ja otin etäisyyttäkin vain kymmenisen metriä. Tänään (kouluttajan yllytyksestä) uskaltauduin vihdoin teettämään paikkamakuun täysin kokeenomaisesti ja hitsit että se oli hieno! Pentu makasi ryhdikkäästi ja vain heilautti korvaansa vierestä nousseen koiran suuntaan pitäen muuten kaiken muun huomion minussa. Voin vain toivoa, että tämä liike pysyy jatkossakin yhtä varmana. Jäynä on kerran noussut paikkamakuusta pois ja siitäkin on jo joitakin kuukausia aikaa. Ainakin jossain asiassa edistyminen on ollut pelkästään nousujohteista!

Otsikkoon viitaten sitten sen verran, että en älyä, missä vaiheessa se kesä muka tuli ja meni. Tänään katselin valtavan kurkiauran äänekästä muuttolentoa. Siinä on jotain käsittämättömän haikeaa. Myöhemmin kiipeilin vanhempieni omenapuussa katuharjan kanssa (se puu on valtava) huitomassa omenoita alas. Silloin viimeistään se totuus iski tajuntaan: Nyt on todellakin syksy! Pahus.

maanantai 3. syyskuuta 2012

Liebster kiertämään

4 kommenttia
"Liebster tarkoittaa rakkain tai rakastettu, mutta voi myös tarkoittaa suosikkia. Liebster-palkinnon ajatuksena on saada huomiota blogeille, joilla on alle 200 seuraajaa."

1. Kiitä antajaa, ja linkitä bloggaaja, joka antoi sen sinulle.
Kiitokset Jennylle, Nooralle ja Veeralle.
2. Valitse viisi blogia (joilla on siis alle 200 lukijaa)
ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.


Kääpiösnautseri Amor, Perhoskoiravaikutus, Kolmiokorvat, Kurvailua lenkkipolulla, Nana ja Rilla

Haasteeseen liittyvä kuva täällä.