torstai 25. lokakuuta 2012

Jäynän puheenvuoro

23 kommenttia


Neiti Näätä, mitä mieltä olette lähestyvästä talvesta?
Huhupuhetta. Vahvasti liioiteltua sellaista, enkä usko ennenkuin näen. Sillä välin jatkan pohjavillan pudottelua ja valmistaudun pitkään ja lämpimään "talveen". Bikinit riittävät hyvin. Kanssasisaret: Kehoitan teitä vahvasti toimimaan samoin, kuin minä!

(Huomiseksi on luvattu meillekin ensilumet ja viikonloppu näyttää kylmältä. Go Jäynä Go!)

lauantai 20. lokakuuta 2012

Tie tokokokeeseen käy Hartwall Areenan kautta

25 kommenttia
Phuuh. Meillä on ollut erittäin tapahtumarikas viikonloppu, eikä vielä ole kuin vasta lauantai! Tämä päivä kyllä jännitti niin paljon etukäteen, että viime yönä ei juurikaan tullut nukuttua. Vaan nyt se on ohi ja hauskaa oli! Saas nähdä kuinka pitkä tästä postauksesta tulee

Päivä käynnistyi meidän osaltamme tänään hyvissä ajoin, sillä hieman aamukahdeksan jälkeen pakkasin Aksun agilitytarvikkeineen autoon ja otin suunnaksi Hartwall Areenan ja siis Helsinki International Horse Shown (HIHS, tuttavallisemmin). Lähdimme osaksi aamun Family circus -ohjelmanumeroa parin muun agilitykoirakon kanssa. Tässä show-osiossa esiintyi agilitykoirien lisäksi poneja sun muita, joten meidän osuutemme oli vain vartin pituinen, vaikka itse family circus pidempi olikin. Agilitykoirakoiden kesken käytiin siis leikkimielinen knockout -kisa. Aksu kuumui lähtöjärjestelyistä niin paljon, että lähti ihan huolella lapasesta. Ensimmäiset pari hyppyä Aksu malttoi suorittaa ihan hyvin, mutta kepeille mentäessä katsoikin paremmaksi käydä tsekkaamassa viereisen radan koiran ja pitkin kenttää laukkoessaan naurattikin yleisöä. Kierroksensa tehtyään Aksu palasi luokseni ja saimme radan suoritettua loppuun. Kepeillä Aksu tosin ei hakenut ensimmäistä väliä ollenkaan, enkä viitsinyt sitä siihen painostaa: Tilanne oli niin jännittävä ja erilainen, että halusin sen pitää mieluummin rentona ja siis jättää vaatimiset välistä tällä kertaa.


Vasemmalla: Omaa vuoroa odottelemassa, kohta mennään. Taustalla esiintymisareena.
Oikealla: Ohi on! Palkaksi pussi ruokaa ja iso kasa nameja (jotka eivät päätyneet kuvaan)


Siellä niitä heppoja ulkoili!

Retki Hartwall Areenalle oli niin jännittävä ja väsyttävä, että kotimatkalla takapaksissa torkkui kyllä väsynyt merle. Aksu ei ole liiemmin hevosia nähnyt ja nyt niitä sitten nähtiin ihan hirvittävän monta yhdellä kertaa, kun kuljimme sisään areenalle ihan samasta ovesta, kuin hepatkin ja lämmittelimme samalla tiepätkällä, kuin hepat. Aksu suhtautui heppoihin kohteliaasti, eikä rähissyt tai murissut niille ollenkaan. Kiinnostuneena vain hieman haisteli niiden suuntaan. Hepatkin suhtautuivat koiriin vähintäänkin yhtä kohteliaasti. Paikalla oli myös kaksi laamaa, jotka selvästi tuoksuivat Aksun kirsuun paljon heppoja mielenkiintoisemmilta!

Olen kyllä ihan hurjan ylpeä Aksusta! Se ylitti itsensä noin miljoonakertaisesti tänään! Kukaan Aksun lähipiiristä ei taatusti olisi vielä pari vuotta sitten uskonut, että lokakuussa 2012 Aksu astelee Hartwall Areenalle heppojen, vieraiden ihmisten ja junankolinoiden ohi ja esiintyy kuulutusten, yleisön taputusten ja kirkkaiden valojen keskellä niiii-in rohkeasti! Huippuhurtta! Palkaksi suorituksestaan Aksu saikin iiison kassin nameja, valtavasti rapsutuksia ja kipollisen lemppariruokaansa. Mahtavaa Pakkel!



Pian agilityesityksen jälkeen olikin aika Aksun ja minun liueta paikalta kotia kohti, jotta ehtisin ajoissa tokoilemaan Jäynän kanssa. Jäynä siis otti tänään toisen tokokokeilunsa. Syyskuun tokokoe oli sellainen ex tempore -juttu ja oikeasti meidän oli tarkoitus korkata tokot virallisesti vasta tänään. Koska meillä nyt sitten se ALO1 oli jo kisakirjaan merkittynä, olin ilmoittanut kokeenjärjestäjille, että me nyt sitten tullaankin koettamaan onneamme avoimeen. Olin jo aikapäivää sitten päättänyt, että Jäynän kanssa jätetään alokasluokka taakse heti, kun ensimmäinen ykkönen kirjataan kisakirjaan. Alokkaan paikkamakuista kuulee niin villejä juttuja, etten halunnut koetella meidän koeonneamme siltä osin yhtään enempää, kuin oli ihan pakko.

Paikkamakuu 10
Seuraaminen 7
Liikkeestä maahanmeno 9
Luoksetulo 7
Liikkeestä seisominen 8,5
Noutaminen 10
Kauko-ohjaus 10
Estehyppy 10
Kokonaisvaikutus 10

YHT 180 pistettä, Kunniapalkinto ja luokkavoitto!

Jännitin etukäteen kaikkein eniten paikkamakuuta. Jäynä on ollut edelleenkin ihan älyttömän varma paikkamakuussa, mutta koska treenitilanne on aina eri juttu, kuin koetilanne, niin jännitin hommaa ihan tosi paljon. Koko jännittäminenhän oli sitten täysin turhaa, sillä Jäynä hoiti homman kotiin varmasti ja rauhallisesti. Juuri siten, kuin on opetettukin!

Yksilöliikkeitä lähdimme Jäynän kanssa suorittamaan heti ensimmäisenä ja jälkikäteen ajatellen epäonnistuin virittelyssä pahemman kerran. En oikeastaan edes ennättänyt viritellä Jäynää kunnolla, sillä hosuin kehäänmenon kanssa, vaikka olisin ilmeisesti saanut viritellä koiraa hitusen pidempäänkin. Jäynä oli välistä jääneen virittelyn takia vielä seuruun aikana ihan unessa (paikkamakuufiiliksissä) ja seurasi ihan luokattoman huonosti! Se ei ole ikinä esitellyt niin kauhistuttavaa seuruuta. Onneksi tyyppi sitten havahtui töihinkin jossain vaiheessa ja pisterivi koheni loppua kohden! Jälleen kerran meille sattui sellainen tuomari (Ilkka Sten), joka ei pisteytyksiään kommentoinut yhtään, joten en edes lähde arvailemaan, mistä pistevähennykset tulivat jäävissä (tosin voisin silti veikata, että seuruussa oli jotain mätää). Luoksetulossa Jäynä lähti tulemaan niin lujaa, ettei se mitenkään saanut itseään pysäytettyä ajoissa ja siis valui aikas paljon. Koko jutun kruunasi lopun perusasento, joka jäi turhan väljäksi. Parempaa arvosanaa en tosin tästä liikkeestä edes odottanut, sillä luoksetuloa on treenattu hyyyvin vähän.

Viimeiset kolme liikettä sitten menikin ihan nappiin! Estehyppy on Jäynän suuri lemppari ja jostain syystä se tykkää etenkin siitä, kun se saakin hypätä esteen toiselta puolelta takaisin luokseni. Jäynällä on siis tapana hypätä ensin tosi lyhyt hyppy esteen yli ja kääntyä heti esteen toisella puolella lähes esteeseen kiinni istumaan. Tämä ei onneksi siinä mielessä haittaa, että ponnistusvoimaa löytyy Jäynästä yllinkyllin ja paluuhyppy on ihan pala kakkua, vaikka vauhtia hyppyä varten ei olekaan tilaa ottaa! Hauskan siitä paluusta tekee sitten se, että Jäynä on käsittänyt homman niin, että sen pitäisi pyrkiä yhdellä ainoalla loikalla esteen toiselta puolelta takaisin sivulleni Siinä sai tuomarista lähtien kaikki nauraa, kun Näätä pomppasi korkean ja pitkän loikan ja naama hymyssä asetteli itsensä takaisin perusasentoon, epäilemättä hyvin tyytyväisenä siitä, että oli onnistunut yhden loikan taktiikassaan!

Avoykkösen myötä Jäyskän tokokokeet olivatkin sitten siinä tämän vuoden osalta. Nyt treenataan uusia liikkeitä kuntoon ja ensi vuonna suuntana on VOIVOI! Täytyy kyllä loppuun vielä todeta, että Jäynä on kyllä ihan huisin pätevä tokokoira! Tykkään!

perjantai 19. lokakuuta 2012

Vesisadetta, vaihtelevaa pilvisyyttä

5 kommenttia

Tällä viikolla on pohjoiseen saatu ensilumet. Täällä etelärannikolla sen sijaan on saatu nauttia (?) vesisateista koko viikon ja kameraa ei siis tosiaankaan ole tullut ulkoilutettua. Siis tässäpä teille video sisätiloista: Aussiet uuden taitonsa kera!

Jäynä on aika haka portaiden peruuttelussa, mutta täytyy sanoa, että Aksu on aika liikuttava, kun se oikein keskittyy takajalkojensa siirtämiseen. Aksulle tämä temppu olikin selvästi hankalampi, mutta taidon opittuaan Pakkel on mieluusti esitellyt sitä muutaman namusen tienatakseen.

lauantai 13. lokakuuta 2012

Nollabileet ja melkein bongattu karhu

7 kommenttia


Heti alkuun totean, että onnetar on kyllä viime aikoina hymyillyt. Voihan tietysti myös olla, että vain täysin sattumalta kaikki taivaankappaleet ovat olleet tänä syksynä oikeilla kohdilla ja tuulensuunta juuri oikea, sillä yhtäkkiä tuntuu siltä, että teemme Aksun kanssa samaa agilityrataa ja vieläpä enimmäkseen yhdessä! Tänään juostiin taas kaksi kisarataa, joista ensimmäiseltä irtosi nolla! Ei mikään nätti nolla (kiitos kartturin, joka ei ollut taaskaan ihan tehtäviensä tasalla), mutta nolla kuitenkin ja vieläpä sijoituksella 7./49. Voin vain jossitella, mikä sijoitus olisi ollutkaan siinä tapauksessa, että en olisi hukannut koiraa loppukiemuroissa. Nii-in, viime viikolla hukkasin radan, tällä viikolla koiran. Toivon todella, että viime aikainen alttiuteni asioiden eksyttämiseen on vain jokin flunssan aiheuttama ohimenevä oire.

Nollarataa en tietysti saanut ikuistettua videolle, mutta hyppärille löysin kuvaajan ja se on nyt tässä postauksessa mukana. Kepeille mentäessä Aksu oli hakemassa jo putken, mutta viime hetken paniikkikäskyllä korjasikin suuntaansa ja haki kepit. Kuvaajakin jo totesi, että eipä olisi Aksu ennen noin kuuliaisesti totellut ohjausta! Keppien jälkeen mentiin putkelle, josta tultiin takaakierron kautta hypyn yli. Videolla ei oikein näy, mutta tuon hypyn rima tuli alas, jonka jälkeen tunnetusti en enää ole niin tarkkana liikenteessä. Tällä pohjustuksella siis selittelen tuota loppusuoran kuviojuoksua, joka aiheutui puhtaasti siitä, etten oikein jaksanut ohjata Aksua enää huolella. Heh.

Niin ja tuo tökerö lähdöstä karkaaminen? Jaa-a. Viime torstaina teimme agia knockout (kaksi koiraa suorittaa kilpaa kahta identtistä ratapätkää yhtäaikaa, nopeampi voittaa) tyyliin ja luulen sen vaikuttaneen Aksun kuumumiseen ja varastamishinkuihin tämänpäiväisissä kisoissa. Täytyypä olla tarkkana tämän varastelun kanssa, ettei tule tavaksi.



Kisojen jälkeen lähdettiin sitten lenkkeilemään Tiinan ja Ennan kanssa. Lähdimme kiertelemään metsää, joka ei ollut Tiinalle ollenkaan ennestään tuttu ja minullekin hyvin heikosti. Jossain vaiheessa huomasimme hukanneemme polut, päätyneemme suolle ja löytäneemme järkyttävän kasan kakkaa, joka ei taatusti ollut ainakaan koirasta tai ihmisestä peräisin ja näytti epäilyttävästi tältä. Läjä ei kuitenkaan ollut niin tuore, että edes koirat olisivat siitä turhan tarkasti kiinnostuneet, joten ihan ei tainnut nalle olla samoilla nurkilla samaan aikaan kuin me. Tämän lähemmäksi karhun bongaamista luonnossa en kyllä välittäisikään päästä, kiitos.

maanantai 8. lokakuuta 2012

Tuplanolla ja avoimen liikkeitä

11 kommenttia


Alkuun poseerauskuva Jäynästä. Linda asetteli Jäynää ja itse otin kuvia. Etutassut ei tässä otoksessa olleet ihan parhaimmassa asennossa, mutta tuuli pörrötti turkkia niin söpösti, että valkkasin tämän blogissa julkaistavaksi. Jäynä mitattiin puolittain virallisesti lauantaina ja tulokseksi saatiin 47cm. Kotioloissa olemme onnistuneet saamaan 48cm, mutta mittausvälineet eivät ole olleet lähelläkään viralliset (lyijykynä ja dvd-kotelo). Jossain niillä main (47-48cm) se korkeus nyt joka tapauksessa huitelee. Selvästi yli medirajan, mikä on hyvä juttu. Ihan siihen maksin alarajalle olisi ollut kurjaa jämähtää.

Jäyskän kanssa on käyty tarkemmin läpi avoimen liikkeitä ja homma alkaa olla aika hyvässä kuosissa. Oikeastaan ainoat uudemmat liikkeet olivatkin vain hyppy ja luoksetulon pysäytys, joita kumpaakaan en ennen ALO1-tulosta halunnut tehdä, jotta varmasti vältyttäisiin liikkeiden sekoittumiselta. Molemmat kuitenkin sujuvat tällä hetkellä hyvin ottaen huomioon sen, kuinka vähän niitä on oikeastaan treenattu. Piilopaikkamakuuta on tehty vaihtelevan mittaisena aina puolesta minuutista noin neljään minuuttiin, eikä isompia ongelmia ole ollut. Eniten hiottavaa olisi luultavasti viimeisessä perusasennossa, joka on viime aikoina vaatinut liian usein kaksi käskyä, ettei jäisi vajaaksi.



Menneenä viikonloppuna pääsi vaihteeksi Aksu tositoimiin, kun suunnattiin auton keula kohti agilitykisoja. Tarjolla oli kolme rataa: Kaksi agirataa ja yksi hyppyrata. Oma flunssani sai minut hengästymään tavanomaista enempi ja saatoin jossain vaiheessa kyseenalaista puolikuntoisena kisaamisen järkevyyden. Tällä kertaa kisaaminen kuitenkin kannatti, sillä loppujen lopuksi kotiinviemisiksi saatiin peräti tuplanolla, kun onnistuimme kahdella ensimmäisellä agiradalla! Kyllä kannatti jaksaa.

En muista koska viimeksi olisimme onnistuneet kisoissa näin hyvin! Sijoitukset olivat 7./41 ja 6./45. Kolmas rata oli hyppäri, joka ei sitten mennytkään enää niin putkeen ja siltä tuloksena HYL. Niin ja kameraa ei tietysti ollut mukana ja kuvausvalmiudessa juuri silloin, kun onnistutaan kunnolla.. Onneksi edelleen on parantamisen varaa, joten ehkäpä mekin vielä joskus saadaan hinattua itsemme niille sertisijoituksille asti. Melko lähellä käytiin jo nyt!