sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Goals are dreams with deadlines



Koska kuluva vuosi on vääjäämättä umpeutumassa ihan näinä päivinä, lienee aika katsella vuodelle asetettuja tavoitteita ja toteutumia. Tokihan diiliin kuuluu myös asettaa uudet tavoitteet tulevaa vuotta varten!

Tammikuussa 2012 listasin Aksulle seuraavanlaisia tavoitteita:
Aksulle asetan tavoitteita vain agilityyn, koska se on ainoa laji, jota sen kanssa ylipäätään treenataan. Tämän vuoden aikana voitaisiin yrittää kasvattaa meidän tulosprosenttia. Olisi kiva saada tulospörssimme keikahtamaan hyllypainoitteisuuden puolelta enemmän nollapainoitteiseksi.
Treenimäärien lisääminen tai ainakin treenien laadun nosto voisi kyllä olla yksi tavoite.
Yhteensä startteja agilityssa kertyi kokonaiset 32. Näistä kaikista starteista yhteensä seitsemän oli nollia ja kolmetoista hyllyjä. Loput olivat jotain siltä väliltä. Ensimmäinen tavoite saavutettiin siis puolittain: Nollaprosentti nousi kyllä edellisvuoteen verrattuna, mutta kokonaisuus pysyi kyllä pikemminkin siellä hyllypuolella. Jälkimmäinen tavoite sen sijaan saavutettiin täysin, sillä pääsimme syksyllä mukaan ohjattuihin treeneihin, jotka tuottivat heti myös tulosta, sillä loppuvuotta kohden Aksun nollavarmuus kasvoi!



Jäynälle vuotta 2012 kirjatut tavoitteet olivat hyvin vaatimattomat:
Jäynän tavoitteena on kasvaa isoksi ja tottelevaiseksi. Tokon alkeita työstetään tämän vuoden aikana ja tavoitteena on tutustua myös ainakin agilityn alkeisiin. Pk-puoleen (jäljestys? haku?) olisi kiva tutustua siihenkin, mutta katsellaan, kuinka aika riittää.
Jäynän kanssa tavoitteet saavutettiin hyvin. Ei Näädästä nyt niin isoa kasvanut, mutta ainakin se on kohtalaisen tottelevainen! Tokossa ehdittiin kahteen viralliseen kokeeseen, joista tuloksina ALO1 ja AVO1. Agilitya on treenattu elokuusta lähtien pari kertaa viikossa ohjatusti. PK-puoleen tutustuttiin tänä vuonna vain hyvin pintapuolisesti, sillä aika ei kertakaikkiaan antanut periksi tehdä ihan kaikkea.

Loppuun sitten tavoitteet ensi vuotta varten:

Aksun agit
- SM-nollat kasaan tulevan kesän sm-kisoja varten
- nollavarmuuden kasvattaminen

Jäynä
- VOI1
- agissa kisavalmius
- pakkokakkonen näyttelyistä

Elkku ei enää harrastele mitään ja sydänvaivojen realisoitumisen myötä myös hupiagilityt ovat mennyttä elämää. Tasapuolisuuden nimissä listattakoon kuitenkin Elkullekin edes yksi (sitäkin tärkeämpi) tavoite: nimittäin iloisena ja hyvinvoivana pysytteleminen!

4 kommenttia:

  1. Hyvät on tavoitteet :-)
    Mä en kovin uskalla tavoiteta lisäillä, kunhan jotain tuloksia itse kullekin, jos nyt pääsisi ihan kokeisiin asti :-)

    VastaaPoista
  2. Teillähän voi olla tavoitteena kisoissa/kokeissa käyminen :)

    VastaaPoista
  3. Ihanat koirat ja ihana blogi sulla :) Voisitko kertoa millä kalustolla kuvaat? Teksteistä löysin että ainakin canonilla ja 70-200mm putkella mutta millä muilla varusteilla?

    VastaaPoista
  4. Kiitos :)
    kuvausvälineinä vaihtelevasta canon 7D ja sony a55. Sonyssa linsseinä 35mm ja 50mm. Canonissa 70-200mm, 85mm ja 28mm. :)

    VastaaPoista