sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Taisi mennä juuri niin kuin Strömsössä

28 kommenttia


En tiedä mitä sanoisin. Olo on yhtäaikaa onnellinen ja epätodellinen. Me tehtiin se! Perjantai-ilta tuli vietettyä agilitykisoissa ja reissu oli oikein tuottoisa, sillä Aksu nappasi hyppäriltä sijoituksen 3./39 joka riitti, kuin riittikin sertiin!!!

Rata oli aika hankala. Heti alussa piti päästä kaukana siintävän kolmannen hypyn paikkeille, jotta pystyi pakkovalssilla kääntämään koiran seuraaville esteille. Aksuhan nousi samantien lähdössä seisomaan (näin silmäkulmastani) ja huikkasin sille olkani yli paikka, jota se onneksi totteli. Radalla oli sellaisia ansapaikkoja, joihin moni lankesi, vaan hämmästyksekseni ei Aksu! Se oli niin kuulolla, että olisin voinut ohjata vähemmän varmistellenkin. Heti radalta tultuamme kuuntelin, että kuuluttaja totesi meidän kavunneen kolmanneksi. Ajattelin, että näin on käynyt ennenkin: Hetken olllaan kärjessä, kunnes ihan viimeiset koirakot paukuttavat nopeita nollia ja tipahdamme tuloslistalla alemmaksi. Kuunnellessani sitten maksien päätyttyä epäviralliset tulokset ajattelin, että niissä on jokin virhe. Ei me voida olla kolmannessa sijassa kiinni. Kuulin varmasti väärin. Etsin kisakirjaa ilmoittautumispisteen pöydällä olleista laatikoista ja olin edelleen epäileväinen. Kun en kirjaa löytänyt, aloin ymmärtää, että me ollaan vissiin pärjätty. Treenikaveri kävi sanomassa turhaan sinä sitä kirjaa sieltä etsit!

Palkintopallille kapuaminen menestyneiden nimien viereen tuntui hullulta. Aksu örähti ykköseksi tulleelle koiralle jotain (ei ehkä onnitellut) ja saikin sen jälkeen luvan laittaa vain etutassunsa palkintopallin reunalle. Palkintopussista löytyi uusi lelu, joka oli Aksun mieleen. Emännän mieltä lämmitti enemmän kuvassakin näkyvä sertiruusuke.

Aksun kanssa on tehty niin valtavasti töitä, että tämä yksi ainoa serti ja kolmanneksi sijoittuminen kolmosissa tuntuvat jo valioitumiselta. Tai suomenmestaruudelta. Joltain tavoittelemattomalta, jonka me kuitenkin tavoitimme. Loppuun liitän lauseen, jonka olen kirjannut Aksun treenipäiväkirjan kanteen ja joka on joskus tuonut vähän lohtuakin. Ihan osuva. Ainakin nyt.
Luultavasti myrskyjä onkin vain siksi, että niiden jälkeen saataisiin auringonnousu.

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Tavanomaista isommat agilitykisat

13 kommenttia



Agilityn sm-kisoista on ollut monessa blogissa juttua kuluneen viikon aikana ja täytyyhän minunkin siitä muutama rivi kirjoitella, kun kerran otettiin osaa karkeloihin! Yksilökisat tosin jäivät tällä(kin) kertaa kokematta, sillä yksi aginolla jäi puuttumaan. En silti voi sanoa, että minua harmittaisi. En näet ollut ihan hirveän innostunut kokeilemaan Aksun turnauskestävyyttä sekä joukkuekisalla että yksilöillä ja olinkin tavallaan ihan tyytyväinen, kun minun ei sitä valintaa edes tarvinnut tehdä yhden puuttuvan nollan myötä. Joukkuekisassa tuntuikin olleen ihan riittävästi Aksulle, sillä se oli kisojen jälkeen selvästi väsyneempi, kuin tavallisen kisan jälkeen. Olihan sm-kisoissa paljon sellaista, mitä ei taviskisoista löydy. Esimerkiksi huomattavasti tavanomaista enemmän jännittävä ohjaaja!

Rata oli profiililtaan kaikkea muuta, kuin meille sopiva. Aksu on kääntyvyydeltään toisinaan kakkosnelosen luokkaa, rakastaa pitkiä laakahyppyjä ja on usein tiukan paikan tullen radalla hieman heikosti hallinnassa. Toisin sanoen etukäteen ennustin meille jotain 30 virhepisteen ja kolminkertaisen hyllyn väliltä. Vaan toisinpa kävi! Aksu oli hienosti hallinnassa ja jos se olisi taipunut pujottelukepeillä ekaan väliin, oltaisiin tehty nolla! Vau! Leijuin radan jälkeen jossain pilvien kieppeillä ja tunsin, kuinka kisahinku ja treenimotivaatio nousivat kohisten. Olimme joukkueemme kolmas koirakko ja sen jälkeen saatiin jo varmistus sille, että meidän joukkue pääsi tuloslistalle. Mistään kirkkaimman kärjen hätyyttelystä ei enää siinä vaiheessa haaveiltu, mutta jo tuloslistalle kapuaminen oli hieno juttu. Lopullisella tuloslistalla joukkueemme oli sijalla 19./71, mikä ei ollut ollenkaan hullummin! Etenkin, kun ottaa huomioon sen, että pitkälti yli puolet joukkueista jäivät kokonaan ilman tulosta. Siispä hyvä me!

Oman suorituksen jälkeen (palattuani maanpinnalle ja jäähdyteltyäni Aksun) oli hyvää aikaa kierrellä muutama myyntikoju. Harjoitin suunnatonta itsehillintää, kun en kiertänyt koko myyntialuetta, vaan pysyttelin vain parilla kojulla (lompsa kiitti!). Mukaan lähtivät ainoastaan kauan himoitsemani grippihihnat. Mitään oikeaa tarvettahan hihnoille ei olisi ollut, sillä remminaulakossa on jo nyt hihna poikineen, muttei tietenkään juuri grippihihnoja. Aksulle valkkasin heti sinisen hihnan, mutta Jäynän remmin väriä valikoin pidempään päätyen lopulta vihreään. Suuret kiitokset stylistille avusta! Ei ole kuulkaas helppoa grippihihnojen shoppailu, kun joutuu värejäkin pohdiskelemaan.

Se oli huikea viikonloppu se. Enpä olisi ikimaailmassa uskonut, jos joku olisi minulle sanonut kolmisen vuotta sitten, että vuonna 2013 Aksu saa kutsun sm-joukkueeseen. Hyvä Pakkel ja ennenkaikkea hyvä me!

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Huuda ehjästä pääkopasta ja kropasta!

18 kommenttia


Kuvista kolme (agi- ja tottiskuvat) on ottanut Tiina keväällä. Kiitos! :)

Jäynä kävi luustokuvissa viime viikolla ja jo tänään oli kennelliitto lausunut kuvat (kyllä, suorastaan ennätysnopeaa toimintaa!). Kuvannut eläinlääkäri tykkäsi, että sekä lonkat että kyynärät ovat siistit ja samaa mieltä oli kennelliittokin: lonkat B/B ja kyynärät 0/0. Samalla reissulla tuli kuvattua myös Jäynän selkä ja sehän oli ihan puhdas, ei siis huolta senkään suhteen.

Kyllä vain ehjällä pääkopalla ja kropalla kelpaa jatkaa aktiivisen harrastuskoiran elämää! Tilanteeseen sopii hyvin pätkä Haloo Helsingin lyriikoista: "Huuda, huuda ilosta! Huuda, huuda vapaudesta ja huuda, huuda onnesta! Ja sä voit poistuu hymyillen"

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Ja kun poutapilvet seilaa tuulenvireen matkassa, aikaa riittää meillä nauttia ja olla vaan

11 kommenttia


Ohhoh. Kesäkuu. En tiedä, missä vaiheessa toukokuu tuli ja meni, mutta tiedän, että parin viikon päästä on jo juhannus. Siis juhannus!! Sen jälkeen päivät alkavatkin jo lyhentyä ja aletaan taas matkata kohti syksyä ja pimeyttä, kesän ja valon sijaan. Aika kurja ajatus. Kesä on kaiken kaikkiaan suorastaan säälittävän lyhyt. Onneksi se vähä on sentään tähän mennessä ollut älyttömän aurinkoinen ja helteinen. Hieman helpottaa jokavuotista matkakuumettakin, kun jo ihan omalla takapihalla on ollut parhaimmillaan +29 astetta varjossa. En silti taida luopua matkahaaveista. Ainakaan kokonaan.

Kuluneet pari viikkoa ovat olleet kohtalaisen aktiivista aikaa meille. Aksu on kahlannut mutaojissa ja startannut agikisoissa (tuloksena 2 x HYL), Jäynä käynyt paimenessa (alkaa jo syttyä hommaan) ja Elkku on toimittanut tärkeää seurakoiran virkaa asiaankuuluvalla hartaudella. Itse olen aloittanut uudessa kesätyöpaikassa. Muutama uimareissukin on tehty erilaisin kokoonpanoin ja Aksusta on tulossa aika hyvä uimari! Nykyään se ei enää hirvittävän kauaa emmi, kun jo hyppää järveen. Toissakesänä uimista opeteltiin pelastusliivien kanssa ja silloin se näytti tältä. Alla sitten video eiliseltä uimareissulta. Pari vuottahan siihen meni, mutta nyt Aksu osaa uida!



Minulla on kyllä blogin kanssa jonkinsortin jumikausi menossa. En millään meinaa saada päivityksiä aikaiseksi. Tämänkin säälittävän lyhyen postauksen kirjoittaminen vei monta iltaa!! Jännä, miten joskus saa tikustakin asiaa ihan hirveästi, mutta sitten toisinaan ei meinaa saada tekstiä ulos millään. Ei, vaikka sitä asiaa olisikin aika paljon. Kameran ulkoiluttamisesta en edes aloita, sillä sekin lojuu ihan laiminlyötynä jossain kameralaukussa. Hankala harrastus tämä bloggaaminen. Ja valokuvaaminen.