Puhu äänellä, jonka kuulen

Aksu täyttää tänään viisi vuotta. Ei uskoisi. Voisin hokea taas sitä kovin kulunutta aika totta tosiaan rientää -sanontaa, mutta ehkä jätän sen (melkein kokonaan) välistä. Sen sijaan voinen jälleen todeta, että paljon on tultu eteenpäin hankalimmista ajoista Aksun kanssa ja hyvä niin! Oli näet ajanjakso, jolloin Aksun elämä silloisen kaksiomme seinien ulkopuolella tuntui hetkittäin miltein mahdottomalta. Siinä oli vitsit vähissä, kun koira pelkäsi naapurintädin ohella muitakin pihalla liikkuneita ihmisiä, kaikkia koiria ja niiden (kaukaistakin) haukuntaa, pikkulapsia (asuimme ison leikkikentän ja päiväkodin naapurissa), polkupyöräilijöitä, autoja, parkkipaikkoja (koska niillä on autoja ja ihmisiä), portaita ja niin edelleen. Paha ihmispelko oli varsin kokonaisvaltainen juttu, joka hankaloitti arkea kaikin tavoin. Kokonaan sitä ei ei ole edelleenkään kitketty pois, mutta ainakin sitä on saatu lievennettyä hurjan paljon ja voimme jopa harrastaa agilitya!

Edelleenkin joudumme ajoittain tilanteisiin, joissa toivoisin Aksun osaavan puhua: Voisin kysyä, mikä on vialla ja saada siihen selkokielisen vastauksen. En varmasti koskaan pääse sen pään sisälle ja meillä onkin toisinaan yhä tilanteita, joissa me ihmiset jäämme vain hämmentyneinä miettimään mitä ihmettä koiran päässä liikahteli hetkiä aiemmin. Aksu tekee tilanteista toisinaan mitä omalaatuisempia tulkintoja ja reagoi mitä kummallisimmilla tavoilla. Aksu on vähän sellainen E.T., jonka kanssa yritetään välillä suorastaan kilpaa soitella kotiin: Planeetalle, josta tuo otus tänne tupsahti koiran kroppaa asuttamaan.


Kumpaa sinä pelkäät, melua vai rauhaa?
Kumpaa sinä kaihdat, yksinäisyyttä vai laumaa?

Vuodet ja Aksun oma lauma ovat tuoneet Aksulle rohkeutta ja tietynlaista tasaisuuttakin (joita tosin koetellaan taas ilotulitteiden muodossa), tasapainoista siitä silti tuskin koskaan tulee. Tie on ollut tavanomaista kuoppaisempi ja tuskin täysin sileäksi muuttuu koskaan. Parhaamme tehdään silti, että yhteinen matka olisi mahdollisimman viihtyisä kaikille osapuolille.

Tietoisesti ei tähän kyytiin hypätty mukaan, mutta ilman (nimenomaan) Aksua en olisi tavannut muutamia aivan mahtavia tyyppejä, jotka ovat tätä nykyä hyviä ystäviä. Jäynääkään meillä ei luultavasti olisi, sillä alunperin ajattelin, että yksi aktiivinen harrastuskoira kerrallaan riittäisi. Ainakin opiskeluvuosieni ajan (enää en olisi sitä mieltä). Australianpehmoni on siis tuonut elämääni paljon sellaista, jota en kuunaan vaihtaisi pois.


Puhu äänellä, jonka kuulen, sanoilla jotka ymmärrän, runoilla jotka käsitän
Sinuun tarvii tekstityksen, salaisuuksien selittäjän, kertojan kaikkitietävän

Pitemmittä puheitta, PALJON ONNEA PAKKEL!! Toivotaan, että vuodesta 2014 tulee vielä edeltäjäänsäkin parempi! Sitä ennen tosin vietetään vielä uudenvuoden juhlat kotona, verhot visusti kiinni ja leffaäänet/musiikki täysillä, ettei Aksun tarvitse kuulla rakettien pauketta.

Ja kuinkas sitten kävikään?

Loppuvuosi on mennyt vähän harakoille Aksun sairastuttua kennelyskään. Viheliäinen tauti, joka tuli Aksulle vieläpä melko pahana tuossa jonkin aikaa sitten. Limaklönttejä oli pitkin lattioita yllinkyllin, mutta onneksi höyryhengitys helpotti. Aksun yskiminen loppui jo hyvissä ajoin ennen joulua (ja Jäynä ei edes alkanut yskiä (toivottavasti ei enää alakaan *kopkop*)), mutta muista koirista pysytellään vielä jonkin aikaa Aksun ja Jäynän kanssa erossa.

Koska vuosi 2013 totta tosiaan on ihan pian ohi, katselin läpi tälle vuodelle asetettuja tavoitteita ja mietiskelin jotain pientä tavoiteltavaa vuoden 2014 varalle.

Aksun agit 2013
- SM-nollat kasaan tulevan kesän sm-kisoja varten
- nollavarmuuden kasvattaminen

Agilitytavoitteiden täyttymisestä puhuinkin jo aiemmin, vuoden viimeisistä agikisoista blogatessani. SM-nollia ei saatu kasaan, mikä ei oikeastaan jäänyt edes kaihertamaan. Joukkuekisasta saatiin ihan riittämiin arvokisafiilistä ja meillä oli hauskaa! Nollavarmuus taisi pysyä jokseenkin ennallaan.

Jäynä 2013
- VOI1
- agissa kisavalmius
- pakkokakkonen näyttelyistä

Jäynä keräsi tokoista TK3 tunnuksen keväällä ja ahkeroi loppuvuoden erikoisvoittajaluokassa, josta saldona 2 x EVL1. Palveluskoirapuolella läpäistiin BH-koe ja agissa Jäynä nousi kolmosiin.

Ainoa, joka jäi saavuttamatta, oli pakkokakkonen näyttelypuolelta. Tosin, ei sitä kovin ahkerasti lähdetty edes tavoittelemaan. Mahdettiin käydä vain yhdessä näyttelyssä, josta tuli tulokseksi T, koska tuomarin mielestä Jäynä ei näyttänyt oikein aussielta (olen erimieltä). Katsotaan, jos löydettäisiin ensi vuonna tuomari, joka tunnistaa aussieksi myös tälläisen kooltaan kompaktimman ja turkiltaan vaatimattomamman version.

Ne ensi vuoden tavoitteet sitten?

Aksun kanssa ei liiemmin ole tavoitteita ensi vuodelle. Toki ne hyppysertit olisi kivoja saada, mutta niitä ei lähdetä mitenkään järin tosissamme tavoittelemaan. Näillä kaarteilla ollaan serteissä kiinni etelärannikolla vasta, kun ne nopsat huippukoirakot epäonnistuvat. Kaarteiden aktiivinen työstäminen pienemmäksi saa myös jäädä, koska vaikka ne treeneissä onnistuisivatkin, niin kisoihin asti eivät taidot kanna ylivireen takia. Mikäli kisavire saadaan (vihdoin) korjattua alemmaksi, niin homma on jo paremmilla kantimilla. SM-nollien kerääminen ei tunnu kovinkaan tarpeelliselta tavoitteelta, sillä sm-kisoihin ei näillä näkymin ole tarkoitus reissata. Treenataan ja kisataan rennolla mielellä!

Jäynän kanssa tavoitteena on nyt sitten se tokovalioituminen ja agipuolella koitetaan saada aikaiseksi nollia kisoista. Muuten sitten tehdään fiilispohjalta hommia ja sen mukaan, kun aika riittää! Minun pitäisi ensi vuoden aikana valmistua ammattiin ja heittää hyvästit opintotuelle, joten viimeiset rutistukset koulussa saattavat viedä aikaa ja energiaa aiempia opiskeluvuosia enemmän.

Elkulle toivotaan edelleen vain hyviä eläkepäiviä ja paljon kivoja leluja.

Jossain sataa valkeaa lunta ja on kaikki kuin unta

Ei tullut valkoista joulua tänne eteläiseen Suomeen, mutta onneksi joulukorttikuvaa varten löytyi koneen kätköistä ennenjulkaisematon lumikuva vuoden takaa. Vuosi sitten joulusää olikin hieman toisenlainen. Toivottavasti alkuvuodesta saadaan mekin vihdoin lumet maahan, jotta päästään vetourheilemaan. Sitä odotellessa ennätetään kuitenkin rauhoittua ensin joulun viettoon!

Oikein mukavaa ja rauhallista joulua kaikille blogia seuraaville!
-Sarianne & aussiet

Tulin, näin ja räksytin

Vuoden vikat agikisat juostiin eilen Ojangossa. Jäynä tehtaili pari hyllyä räksytyksen kera, mutta Aksu kunnostautui ja teki vitosen radan (keinulta kontaktivirhe) sekä kauko-ohjauksella toteutetun hyppärinollan sijoituksella 3./55. Ikävä kyllä sertin nappasi tokaksi sijoittunut, mutta ei se nyt ihan kauhean kauan jaksanut harmittaa, kun palkintokassista löytyi suklaapusuja minulle ja uusi vinkuötökkälelu Aksulle.

Aksun kanssa startattiin tänä vuonna 25 kertaa, mikäli SAGIn tilastointiin on uskominen. Näistä seitsemän starttia poiki nollan, loput olivat hyllyjä tai virhepisteillä varustettuja. Yksi nolla toi hyppysertin, yhdellä oltiin voittamassa piirinmestaruuskisoissa joukkuehopeaa. Osallistuimme myös SM-kisoihin (joukkuekilpa) ekaa kertaa. Viiden parhaan joukkoon päästiin tuloslistoilla viisi kertaa eli muutamista kisoista tultiin kotiin palkintojen kanssa. Kivaa vaihtelua. Nollavarmaksi Aksua ei edelleenkään voi sanoa ja sen kaarteet ovat ihan hillittömät, kun se sille tuulelle sattuu. Tottelevaisuusaste on kuitenkin noussut ja Aksun kanssa on ollut tosi kivoja ratoja, joilla kaikki on tuntunut niin tajuttoman helpolta!

Jäynän kanssa agilitystartteja kertyi yhteensä 14 (myöskin SAGIn sivuilta laskettu). Nollia tuli yhteensä kuudesta startista ja kaikki nollat tulivat ykköskakkosista, joissa startattiin yhteensä kymmenen kertaa. Mukaan mahtui jokunen nollavoitto. Kolmosissa tehtiin vain hyllyjä ja löydettiin Jäynästä räksyttävä kisamoodi, joka osaa irrota paremmin, kuin treeni-Jäynä. Jänski on ihan vaiheessa vielä, mutta erittäin kehityskelpoinen. Aksun ja Jäynän ohjaaminen tuntuu jo näiden kahden kokoeron takia keskenään ihan erilaiselta, sillä siinä missä Aksulle pitää aina muistaa antaa paljon tilaa, mahtuu Jäynä tulemaan pienemmästäkin rakosesta. Toisaalta kisayhteistyö Jäynän kanssa on vielä niin alkutekijöissä, että Aksu tuntuu tavallaan helpommalta. Tiedän Aksun heikkoudet ja vahvuudet ja Aksukin tietää minun oikkuni. Ajan kanssa opimme kyllä tuntemaan toisemme Jäynänkin kanssa, siitä ei ole pelkoa.

Joulutauko alkaa ihan pian ja se tulee kyllä tarpeeseen! Siitäkin huolimatta, että meillä on ollut varsin leppoisa agitahti. Ennen olin agilitytauon tarpeessa vain keväisin. Nyt kahta kisakuntoista koiraa treenatessa myös joulutauko tulee tarpeeseen. Usein sanotaan, että kaksi koiraa menisi siinä missä yksikin. Olen aina ollut erimieltä. Lenkeillä on molemmat kädet varattuina, ruokakippoja pitää täyttää kaksi, paijattavia on kaksi ja treenattavaakin on tuplasti. Se on kuitenkin jo ihan toinen juttu se. Agilityvuodesta 2013 sen sijaan totean vielä lopuksi, että oli kyllä paras pitkiin aikoihin!

Jälkeenpäin alat katua taas, sanot vietit vei ja äänet kutsui

Aika menee käsittämättömän nopeasti. Äsken oli vielä koko syksy aikaa tehdä opiskeluprojekteja, nyt on vain pari viikkoa, kun suurimman osan pitäisi olla valmiita syyslukukauden lähestyessään loppuaan. Kiirettä pitää siis.



Jäynä on keksinyt, ettei sen tarvitse enää totella jokaista käskyä ja se on kehittänyt itselleen uuden uhmakkaan omantahdon. Oli hauskaa, kun se esitteli sitä myös vuoden viimeisessä tokokokeessa ja muun muassa luoksetulossa juoksi ohitseni ja meinasi karata selkäni takana olleiden kehäsihteereiden luokse. Keskeytin sen kokeen, koska Jäynä oli ihan tööt. Kotona se on varastellut pöydiltä minkä ehtii ja yhdellä lenkillä nosti rusakon jäljen ja katosi sen perään. Oli omilla teillään hädintuskin viisi minuuttia, mutta se tottavie tuntui tunnilta. Jäynällä on siis jonkinsortin myöhäinen uhmaikä, mutta onneksi tässä on joulutauko ihan kulman takana ja voidaan keskittyä vain arkiolemiseen (sääntöjen muistelemiseen).

Uhmaiästä huolimatta korkkasimme Jäynän kanssa kolmoset agilityssa toissaviikolla ja ne kisat menikin ihan hyvin, vaikkei nollia tullutkaan. Kontaktit ovat yhtäkkiä loksahtaneet kohdilleen (ainakin toistaiseksi, kopkop) ja Jäynä teki ne ihan superhienosti kisoissa. Muutenkin olisi radat voineet mennä hyvin, jos en olisi sortunut ohjaamaan pilkunviilari-Jäynää samoin, kuin ohjaan paljon suurpiirteisemmin ohjattavissa olevaa Aksua. Vielä yhdet agilitykisat ja paljon odotettu shoppailukierros messarissa ja koiraharrastusvuosi 2013 on ainakin agilityn ja tokon osalta saatettu päätökseen. Kunhan saadaan sitä lunta, niin päästään vetohommiin! Peilijäässä olevat tiet eivät innosta edes canicrossailuun.