
Aksu täyttää tänään viisi vuotta. Ei uskoisi. Voisin hokea taas sitä kovin kulunutta aika totta tosiaan rientää -sanontaa, mutta ehkä jätän sen (melkein kokonaan) välistä. Sen sijaan voinen jälleen todeta, että paljon on tultu eteenpäin hankalimmista ajoista Aksun kanssa ja hyvä niin! Oli näet ajanjakso, jolloin Aksun elämä silloisen kaksiomme seinien ulkopuolella tuntui hetkittäin miltein mahdottomalta. Siinä oli vitsit vähissä, kun koira pelkäsi naapurintädin ohella muitakin pihalla liikkuneita ihmisiä, kaikkia koiria ja niiden (kaukaistakin) haukuntaa, pikkulapsia (asuimme ison leikkikentän ja päiväkodin naapurissa), polkupyöräilijöitä, autoja, parkkipaikkoja (koska niillä on autoja ja ihmisiä), portaita ja niin edelleen. Paha ihmispelko oli varsin kokonaisvaltainen juttu, joka hankaloitti arkea kaikin tavoin. Kokonaan sitä ei ei ole edelleenkään kitketty pois, mutta ainakin sitä on saatu lievennettyä hurjan paljon ja voimme jopa harrastaa agilitya!
Edelleenkin joudumme ajoittain tilanteisiin, joissa toivoisin Aksun osaavan puhua: Voisin kysyä, mikä on vialla ja saada siihen selkokielisen vastauksen. En varmasti koskaan pääse sen pään sisälle ja meillä onkin toisinaan yhä tilanteita, joissa me ihmiset jäämme vain hämmentyneinä miettimään mitä ihmettä koiran päässä liikahteli hetkiä aiemmin. Aksu tekee tilanteista toisinaan mitä omalaatuisempia tulkintoja ja reagoi mitä kummallisimmilla tavoilla. Aksu on vähän sellainen E.T., jonka kanssa yritetään välillä suorastaan kilpaa soitella kotiin: Planeetalle, josta tuo otus tänne tupsahti koiran kroppaa asuttamaan.

Kumpaa sinä pelkäät, melua vai rauhaa?
Kumpaa sinä kaihdat, yksinäisyyttä vai laumaa?
Vuodet ja Aksun oma lauma ovat tuoneet Aksulle rohkeutta ja tietynlaista tasaisuuttakin (joita tosin koetellaan taas ilotulitteiden muodossa), tasapainoista siitä silti tuskin koskaan tulee. Tie on ollut tavanomaista kuoppaisempi ja tuskin täysin sileäksi muuttuu koskaan. Parhaamme tehdään silti, että yhteinen matka olisi mahdollisimman viihtyisä kaikille osapuolille.
Tietoisesti ei tähän kyytiin hypätty mukaan, mutta ilman (nimenomaan) Aksua en olisi tavannut muutamia aivan mahtavia tyyppejä, jotka ovat tätä nykyä hyviä ystäviä. Jäynääkään meillä ei luultavasti olisi, sillä alunperin ajattelin, että yksi aktiivinen harrastuskoira kerrallaan riittäisi. Ainakin opiskeluvuosieni ajan (enää en olisi sitä mieltä). Australianpehmoni on siis tuonut elämääni paljon sellaista, jota en kuunaan vaihtaisi pois.

Puhu äänellä, jonka kuulen, sanoilla jotka ymmärrän, runoilla jotka käsitän
Sinuun tarvii tekstityksen, salaisuuksien selittäjän, kertojan kaikkitietävän
Pitemmittä puheitta, PALJON ONNEA PAKKEL!! Toivotaan, että vuodesta 2014 tulee vielä edeltäjäänsäkin parempi! Sitä ennen tosin vietetään vielä uudenvuoden juhlat kotona, verhot visusti kiinni ja leffaäänet/musiikki täysillä, ettei Aksun tarvitse kuulla rakettien pauketta.
