keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Aksel 6v



Aksu täyttää tänään 6v! Juhlat ovat sujuneet perinteiseen malliin: verhot kiinni, elokuvat täysillä ja isojen luiden äärellä, jotta ei rakettien pauke olisi päällimmäisenä mielessä.

Vuosi 2014 oli Aksulle ainakin terveydellisesti katsottuna käännekohta. Aksu tuntui syyskuun agikisoissa oudolta ja epäilykset alkoivat herätä. Sittemmin se alkoi outoilla arjessakin, joten suunnattiin eläinlääkärille röntgenkuviin. Kaularangasta löytyi wobblerin kaltainen muutos, joka aiheuttaa Aksulle kipuja. Tiivistettynä on siis kyse siitä, että Aksulla on kaularangassa nikama, joka ei pysy omalla paikallaan kaiken aikaa ja painaa liikkuessaan selkäydinkanavaa. Vaivaan Aksu on saanut pari pitkää särkylääkekuuria, kortisonia ja loppuvuoden ajan cartrophenpistoksia. Tällä hetkellä Aksu voi hyvin ja siitä ei päällepäin näe, että siinä mitään vikaa olisikaan! Alkuvuodesta mennään kuitenkin osteopaatille ja katsotaan sen jälkeen miten homma etenee.

Arkeen Aksun vaiva on vaikuttanut sen verran, että sen ruokakuppi on nostettu korokkeen päälle ja kaulapannat on siivottu naulakosta pois. Aksu ulkoilee vain ja ainoastaan valjaissa. Agilityssa ei olla käyty moneen kuukauteen, enkä ole järin toiveikas harrastuksen jatkumisen suhteen.

Noin muuten Aksu on vieläkin Aksu. Omat kommervenkkinsä sen kanssa elämisessä on, mutta ei mitään sellaista, mihin ei olisi kuuden vuoden aikana tottunut. Toivottavasti vuodesta 2015 tulee Aksulle kivuton ja kaikinpuolin mieluisa. Onnea Aksu!

12 kommenttia:

  1. Onnea Aksu! Toiv.Akun vaiva hellittänee!

    VastaaPoista
  2. Onnea Akselille ja hyvää vointia uudelle vuodelle!

    VastaaPoista
  3. Onnea ja kivutonta jatkoa Aksulle! :)

    VastaaPoista
  4. Synttärionnittelut Aksulle ja kaikin puolin hyvää uutta vuotta teille :)

    VastaaPoista
  5. Aksun puolesta kiitokset onnitteluista!

    VastaaPoista
  6. Paljon onnea Aksulle ja toivotaan kivutonta uutta vuotta! :)

    VastaaPoista
  7. Onnittelut Aksulle ja vaivatonta vipellystä!

    VastaaPoista
  8. Utelen mutta mistä saat nuo hymiöt? :)

    VastaaPoista