perjantai 5. kesäkuuta 2015

Agimitälielityä

Maanantaina oli iltakisat (agi) Jäyskän kanssa. Ihan kivaa sinänsä viettää arki-ilta töiden jälkeen agikisoissa, mutta toisaalta siitä jäi melkoinen vireystila päälle ja uni tuli paljon myöhemmin, kuin normaalisti. Seuraavana päivänä väsytti kyllä aika reilusti.



Tuloksena oli jälleen pari hyllyä, muttei ollenkaan mitään miljoonakertaisia hyllyjä! Jäynä oli kuulolla ja etenkin toinen rata oli niin lähellä, ettei se ollut nolla! Jos Jäynän kanssa joskus tokoiluaikoina oli ongelmana agipuolella irtoaminen (odotti käskyä joka asiaan jatkuvasti), niin sitä ei todellakaan enää ole. Hyvin irtosi kauas (väärälle esteelle), kun annoin vähän liian painokkaan "mene!" -käskyn.

Kontakteja on työstetty nyt kokonainen vuosi ja työ on tuottanut tulosta, koska kisakontaktit(kin) alkavat olla hyvässä kuosissa. Nyt on aikaa sitten keskittyä muihin ongelmiin, kuten vaikkapa kisakeppeihin. Treeneissä Jäynä hakee kulmat hyvin, mutta kisoissa ei oikein malta keskittyä.

Tällä viikolla oli kevätkauden vikat ohjatut treenit. Jäynä oli superhyvin kuulolla ja saatiin pääteltyä treenikausi ihan tosi onnistuneilla vikoilla treeneillä. Pitäisi vain uskaltaa ja osata ohjata Jäynää kisoissa yhtä rohkeasti ja rennosti, kuin treeneissä. Jäynä ei ole enää ihan aloittelijakeltanokka, vaan osaa paljonkin asioita ja kääntyy ihanan kevyesti ja tiukkia reittejä.

4 kommenttia:

  1. Lisää kisoja vaan niin kyllä ne erot ohjaamisen välillä treeneissä ja kisoissa vielä tasaantuu. ;) Ja onnea hienosti mennesitä rally-tokokisoista! :)

    VastaaPoista
  2. Joo, ei tässä taida muu auttaa, kuin hakea lisää kisakokemusta ja -rutiineja :) Kiitos onnitteluista! :)

    VastaaPoista
  3. Ihana ilme Aksulla tässä kuvassa ja Jäynää selvästi naurattaa! :-)

    VastaaPoista
  4. Totta, Jäynä selvästi nauraa :D

    VastaaPoista