tiistai 28. heinäkuuta 2015

Mutta elämähän käy aivan mahdottomaksi jollemme tiedä onko sunnuntai vai keskiviikko

4 kommenttia
Näiden postausten otsikointi on toisinaan hyvin hankalaa..



Bongasin kesäkuussa alesta Back on Trackin sadeloimen ja tilasin sen Aksulle. En usko kankaan terveysvaikutuksiin ja vaihtoehtona botille olikin sadepomppa. Kun sitten alennuksen takia hintaero näiden kahden merkin välillä oli pieni ja pomppa on tuttu talviversiona, päädyin ostamaan kokeiluun botin. Toivoin, että toisin kuin pomppa, bot pysyisi paikoillaan ilman takajaloille tarkoitettuja kuminauhoja. Yhdellä lenkillä testattiin uutta takkia ja sen perusteella ihan onnistunut ostos! Takki pysyy, eikä keikahda toiselle kyljelle. Sadeloimessa ei ole sitä vähän hassua häntäreikää, mutta se ei ole ongelma, koska Aksu kantaa häntää matalalla.

Selasin kisa- ja koekalentereita ja jotain ajatuksia syksyn menoista on alkanut jo muotoutua. Eilen kuitenkin huomasin järkytyksekseni, että kalenterissani on viimeinen viikko menossa! Joudun ostamaan uuden. En tosiaankaan muista kaikkia suunniteltuja menoja ja kaikenmaailman ilmoittautumisaikoja, jos en niitä johonkin kalenteriin merkkaa ylös.

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Juuri oikeanlainen hihna

14 kommenttia


Aksun nahkahihna täytti keväällä ainakin viisi vuotta. Sehän ei sinänsä ole nahkahihnalle ikä eikä mikään (meillä on paaaaaljon vanhempiakin nahkahihnoja, Hannille alunperin ostettuja), mutta Aksu tykkää repiä nahkahihnaa ja jossain vaiheessa se oli ainoa palkka, jota se ei pelännyt. Hihnaa on siis todellakin revitty, se on täynnä pieniä koloja/naarmuja ja aina toisinaan nypin siitä lenkillä pieniä nahkarepaleita irti.

Kolhittu hihna ei ole vielä päässyt kuitenkaan lopullisesti eläkkeelle, koska hihna on kuitenkin periaatteessa ehjä (vaikkakin aika ruma). Ostin kyllä viime vuonna jo messarista uuden nahkahihnan, mutta sen lukko on ollut alusta asti niin epäluotettava, etten ole uskaltanut hihnaa käyttää Aksulla. Se hihna palvelee Jäynän agihihnana ja sitä on revitty Jäynän kanssa ihan surutta.



Olen aika kranttu hihnojen suhteen. Nahan pitää olla juuri oikeantuntuinen (ei liian kova, eikä toisaalta aivan liian pehmeäkään). Grippihihnojakin ostaessani huomasin niissä olevan pehmeyden suhteen eroja myös, joten helpolla ei näemmä pääse kangashihnojenkaan kanssa. Grippihihnoissa tietysti on vielä sekin, että väreissä on valinnanvaraa. Seisoin ekoja grippejä ostaessani varmaan iäisyyden myyntikojun vieressä miettimässä Jäynälle hyvää väriä, joka sopii Aksun sinisen hihnan pariksi. Aksulle nyt ei (minun mielestäni) muut värit sovi, kuin musta, valkoinen ja sininen, joten sen kohdalla värin valitseminen oli helppoa.

Toivottavasti en ole ainoa, joka tekee jostain näin simppelistä asiasta niin monimutkaisen. Toisaalta hihnan tarkka valikointi on perusteltua, sillä onhan hihnat käytössä monta kertaa joka päivä!

ps. Jäynä tarvitsi tossuja vain viikon. Sen anturat parantuivat tosi nopeasti ja kestävät normaalia menoa taas.

keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Ja ulkona kesäyö

6 kommenttia
Kesässä parasta on pitkät valoisat illat! Tuntuu, kuin päivä olisi pari tuntia pidempi. Etenkin näitä valoisia ja lämpimiä iltoja kaipaa sitten talvella, kun tarpoo pimeänä iltana loskan keskellä iltalenkkiä.



Ehdin viettää jo ensimmäisen lomaviikkoni. Ei tehty mitään erityistä, kunhan rentouduttiin. Jäynä tosin pääsi kertaalleen jälkimetsään ja ajoi ensimmäistä kertaa vieraan (muun kuin minun tai mieheni) talloman jäljen. Nosti jäljen hyvin janalta ja kepeistä nousi 5/6.



Tällä hetkellä vietetään kuitenkin taukoa kaikesta. Jäynä onnistui hajottamaan molemmista etujaloista isot anturat. Lähdettiin tossukaupoille viime lauantaina heti kauppojen auettua ja ostettiin Jäynälle omat töppöset. Kalliit kuin mitkä, mutta meidän käytöllä kestänevät vuosikausia (jos eivät häviä). Aksullehan ostettiin viime vuonna neopreenitossut, kun sillä oli tassut jatkuvasti rikki, mutta koska Aksu on noin kaksi kertaa Jäynää isompi, ei sen tossuista ollut Jäynälle juurikaan iloa.

Anturat alkavat olla tosi hyvät jo, mutta tossut on toistaiseksi käytössä. Jäynällä on aika riehakas tapa liikkua ja mieluummin pidän sillä tossuja joitakin ylimääräisiä päiviä, kuin otan sen riskin, että anturat aukeavat heti uudestaan. Aksun anturahaava oli viime kesänä tosi viheliäinen ja ei meinannut millään umpeutua. Haluaisin, että tällä kertaa päästäisiin helpommalla.