maanantai 6. toukokuuta 2019

Mitä kuuluu, Aksu?

0 kommenttia
Oivoi, blogi on nykyään niin heitteillä kuin vain olla ja voi. Instagram tuli ja syrjäytti kertaheitolla niin blogin kuin facenkin. Siksi suosittelisinkin, että mikäli haluat kuulla aktiivisemmin meidän kuulumisia, ota meidät seurantaan instagramissa @vimmaavauhtia.



Kuulumisten saattaminen ajantasalle täällä blogin puolella vienee muutaman postauksen verran. Jokaista kisaa ei kannata alkaa päivittelemään, mutta jos ne tärkeimmät eli terveysjutut ja arkikuulumiset. Sen verran kauan on aktiivisesta bloggaamisesta, että hetki on mennyt muistellessa, että mitenkäs nämä tekstit sun muut luotiinkaan kätevimmin. Kauheaa 😄

Tällä kertaa nyt siis eniten Aksun kuulumisia. Hän kun jää instankin puolella vähän taustahenkilöksi, koska inhoaa kameroita ja kuvapäivityksiin painottuva insta on hankala päivitellä, jos ei ole kuvia.



Aksu täytti vuodenvaihteessa jo täydet kymmenen vuotta! Ikä alkaa todella jo näkyä, sillä enää edes merlen valkovoittoinen naama ei ole riittävä peittämään harmaantumisen merkkejä ainakaan Aksun lähipiiriltä, joka muistaa sen nuoruuden tumman naaman. Meno on myös rauhoittunut entisestään ja Aksu nukkuu enemmän kuin ennen. Jonkin asteista kuulon alenemaa on alettu myös epäillä, sillä Aksu nukkuu sikeämmin eikä herää välttämättä tavalliseen keskusteluun. Se ei myöskään uutena vuotena reagoinut paukkuihin ollenkaan. Ei niin millään tavalla, vaikka nuorempana oli aivan paineessa ja ahdistunut. Astianpesukoneen tyhjennyksestä aiheutuva astioiden kilinä on nykyään niitä Aksun mielestä pahimpia ääniä. Huulirasvapuikon avaus, joka oli ennen sen top10 kauhuäänet -listalla, ei aiheuta sekään oikeastaan mitään tunteita (tukee ajatusta siitä, että kuulossa on tapahtunut muutoksia).

Terveydenkin puolesta on jo käynyt selväksi, että arkea jaetaan seniorikoiran kanssa. Toisaalta Aksun viat on sellaisia, jotka on olleet sillä jo vuosia eivätkä suinkaan ole alkaneet näin vanhoilla päivillä vasta. Olen aiemmin blogissa kertonut Aksun aivoperäisistä episodeista. Vuonna 2018 kohtauksia ei ollut yhtäkään. Ei ainakaan niin, että olisimme itse niitä olleet todistamassa. Sitähän ei tiedä onko niitä mahdollisesti ollut työpäivien aikana, kun koirat on yksin kotona. Tänä vuonna kohtauksia on kuitenkin ollut jo kaksi. Näistä ensimmäinen oli näin maallikon silmin epilepsian näköistä, sillä koira tärisi, jalat ei kantaneet ja se huojui ja kuolasi, raukka. Kohtaus oli nopeasti ohi ja Aksu oli jälkikäteen väsynyt, mutta muuten normaali. Toinen jäi hyvin lieväksi, Aksu käveli kyyryssä ja jäykkänä hetken ja kuolasi.

Huhtikuussa Aksu meni yllättäin kolmejalkaiseksi ja kun lepo ei nopeasti tuonut muutosta tilanteeseen, lähdettiin asiaa selvittelemään eläinlääkärille. Aksun kintut taivuteltiin läpi tarkasti ja yritettiin etsiä kipureaktiota. Se kuvattiin läpikotaisin, koska kintun ohella oli sopiva sauma tsekata myös rangan tilanne. Kintusta ei löytynyt mitään vikaa ja selkä oli puhdas edelleen lukuunottamatta niskan ongelmaa. Myös veriarvot tutkittiin ja ne oli edelleen priimaa nekin. Kotiin lähdettiin tulehduskipulääkekuurin ja lepomääräyksen kanssa. Viikko tulehduskipulääkkeellä sai Aksun käyttämään jalkaansa, mutta se oli äreä ja vetäytyvä. Tulehduskipulääkettä jatkettiin toinen viikko ja rinnalle otettiin kokeiluun hermosärkylääke, jos kipu olisi kuitenkin niskan aiheuttamaa hermosärkyä, johon ei luonnollisestikaan tavallinen tulehduskipulääke tepsi.

Aksu on nyt kuukauden syönyt hermosärkylääkettä ja se on taas oma itsensä. Näillä näkymin hermosärkylääke on tullut jäädäkseen ja Aksu syönee sitä loppuelämänsä. Katsotaan kuinka elämä sujuu lääkityksellä ja nautitaan nyt näistä päivistä, kun olo kropassa näyttäisi kaverilla olevan mukavan rento ja kivuton! 😊